Phil Foden on tuoreiden tietojen mukaan Real Madridin tarkkailun alaisena. Englantilaispelaaja on ollut tälläkin kaudella yksi Manchester Cityn hyökkäyksen tärkeimmistä lenkeistä. Manchester City pelaa tuttuun tapaa...
Parilla edelliskaudella Formula 1:tä dominoinut Red Bull jatkoi hurjasteluaan viikonloppuna järjestetyssä Bahrainin GP:ssä. Kovimpana haastajana pidetty Mercedes jäi kauas taakse, mutta Christian Horner oli maltillisin mielin...
Yksi merkittävä ura huippujalkapallon parissa on tullut mahdollisesti päätökseensä. Paul Pogba, 30, on määrätty neljän vuoden mittaiseen pelikieltoon hänen syyllistyttyään dopingrikkomukseen. Euroopan parhaalle nuorelle pelaajalle myönnettävän...
Wolverhampton Wanderersin tähtipelaaja Pedro Neton ympärillä on riittänyt viime aikoina kohinaa. Taitavaa portugalilaista on linkitetty useaan eri suuntaan, mutta tuoreiden huhujen mukaan miehen uskotaan olevan matkalla...
Liverpool nosti eilen illalla kauden ensimmäistä pokaaliaan, kun Jürgen Kloppin miehistö kaatoi Chelsean Englannin liigacupin finaalissa 0-1. Englannin liigacupin eli Carabao cupin finaalissa nähtiin sunnuntai-iltana toisinto...
Arsenal on osoittanut kuuluvansa Valioliigan mestaruuskamppailuun, eikä joukkue halua tällä kertaa päästää himottua pokaalia karkaamaan. Mikel Artetan miehistö nousi kahden pisteen päähän Valioliigaa johtavasta Liverpoolista, murskaamalla...
Valioliigan huippuseura Arsenal pyrkii lähteiden mukaan voittamaan kilpajuoksun Evertonia edustavan Amadou Onanan allekirjoituksesta. Belgialaispelaajan uskotaan olevan aikeissa vaihtaa seuraa tulevan kesän aikana. Mikel Artetan luotsaama Arsenal...
FC Barcelona on mediassa liikkuvien väitteiden mukaan asettanut Frenkie de Jongin siirtolistalle. De Jong on ollut jo useamman vuoden ajan useamman suurseuran tarkkailun kohteena, mutta kosiskelut...
Viime yönä pelattiin NHL:ssä useampi ottelu ja suomalaiset olivat jälleen hyvin edustettuina. Anton Lundell iski Florida Panthersin paidassa uransa ensimmäisen jatkoaikamaalin ja ratkaisi joukkueelleen 3-2 voiton...
Bundesliigan kestomenestyjä ja 33 kertainen mestari Bayern München on ajautunut vaikeaan tilanteeseen. Joukkueen raportoidaan olevan valmis koviin ratkaisuihin suunnan kääntämiseksi. Tämä saattaa tarkoittaa managerina toimivan Thomas...
Minnesota Wild ja Vancouver Canucks tarjoilivat NHL:ssä hurjat maalijuhlat viime yönä Suomen aikaa. Yhteensä verkkoja heiluteltiin ottelussa peräti 17 kertaa, kun Minnesota voitti kanadalaiset 10-7. Minnesotan...
Kovankin kritiikin kohteeksi joutunut Rasmus Højlund hiljensi epäilijänsä lopullisesti ja teki Valioliigahistoriaa. Jos joku vielä Manchester Unitedin nuorta hyökkääjätähteä Rasmus Højlundia epäili, iski tanskalaislupaus viimeistään nyt...
SM-liigan tämän kauden yksi suurimmista yllättäjistä, Mikkelin Jukurit, näyttää pahasti hajoavan käteen kauden lopuksi. Todella vahvasti liigassa tällä kaudella esiintyneen Jukurien rivit rakoilevat ja monet joukkueen...
Frenkie de Jong on mahdollisesti matkalla kohti uusia haasteita. Edellisten siirtomarkkinoiden yksi puhutuimmista nimistä on päätynyt Tottenham Hotspurin hankintalistalle. FC Barcelonan kausi ei ole sujunut odotusten...
Manchester City oli viime kesänä lähellä Lucas Paquetan hankintaa, mutta kaupat eivät koskaan menneet maaliin. Cityn raportoidaan olevan aikeissa yrittää uudelleen kuluvan kauden jälkeen. Manchester City...
Manchester United pitää itsensä tiukasti mukana kamppailussa paikasta Valioliigan kärkinelikkoon ja otti ison askeleen kohti Mestarien liigapaikkaa, kaatamalla Aston Villan sunnuntaina vieraissa 1-2. Erik ten Hagin...
Bundesliigan mestaruuskamppailu kääntyy uhkaavasti Bayer Leverkusenin puolee, kun se kaatoi sarjataulukon kärkikamppailussa Bayern Münchenin tylysti 3-0. Bayern München ja Bayer Leverkusen iskivät lauantaina Bundesliigan kärkikamppailussa yhteen...
Juventuksessa itsensä Euroopan eliittiin pelannut Gleison Bremer saattaa olla pakkaamassa laukkujaan. Brassipuolustajaa viedään tuoreissa huhuissa Manchester Unitedin vahvuuteen. Gleison Bremer siirtyi Euroopan kentille vuonna 2018. Serie...
Atalantaa edustavan Teun Koopmeinersin uskotaan nostavan kesällä kytkintä. Korkea hintalappu asettaa omat haasteensa, mutta miehen palvelukset kiinnostavat erityisesti Britteinsaarilla. Tammikuun siirtoikkuna sulkeutui vasta hiljattain, mutta katseet...
Kamila Valijevan selitykset kielletystä aineesta dopingtestissä eivät uponneet urheilun kansainväliselle välitystuomioistuimelle. Venäjän taitoluistelun teinisensaatio, Kamila Valijeva, sai viime viikolla neljän vuoden kilpailukiellon käryttyään kielletyn aineen käytöstä...
Oleksandr Usykilta jäi välistä toisen lapsensa syntymä, sillä ukrainalainen oli valmistautumassa kohtaamaan Tyson Furyn, joka joutui ottelua lopulta lykkäämään. Tyson Furyn ja Oleksandr Usykin oli määrä...
Viikonloppuna pelattiin NHL:n tähdistöottelu, jossa mukana oli myös suomalaistähti Sebastian Aho. Itse tähdistöotteluiden lisäksi tapahtumaan kuuluu myös taitokisa. Tähän suomalaistähti Sebastian Aho ei kuitenkaan mahtunut mukaan....
Suomi eteni upeasti jälleen Davis Cupin 16 parhaan maan joukkueen ja leimasi lippunsa syksyn lopputurnaukseen kaatamalla Portugalin karsintaottelussa otteluvoitoin 3-0. Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen avasivat...
F1-talli Mercedes vahvisti torstai-iltana, että Lewis Hamilton jättää tallin kauden 2024 päätteeksi. F1-kulisseista kantautui aiemmin tänään vahvoja huhuja, joiden mukaan Lewis Hamilton ja Ferrari olisivat todella...
Philadelphia 76ersin supertähti Joel Embiid joutui jättämään viime yön ottelun Golden State Warriorsia vastaan kesken miehen loukattua polveaan. Vielä ei tiedetä, onko mies pelikunnossa perjantain vastaisena...
Manchester Unitedin tähtihyökkääjä Marcus Rashford on jälleen siirtohuhujen kohteena. Viime aikoina kohuissa ryvettynyt englantilainen on tiettävästi edelleen Paris Saint-Germainin ostoslistalla. Sen jälkeen, kun Marcus Rashford nähtiin...
Seksuaalisesta häirinnästä pelikieltoa saanut Joni Rytkönen aikoo valittaa päätöksestä. Urheilun eettinen kurinpitolautakunta näki Joensuun Mailan Joni Rytkösen syyllistyneen seksuaaliseen häirintään ja tiedotti maanantaina antaneen miehelle noin...
Jukka Jalonen näkee Patrik Laineen ratkaisun tärkeänä huippu-urheilun kannalta. NHL-seura Columbus Blue Jackets tiedotti sunnuntaina, että sen suomalaistähti Patrik Laine on hakeutunut liigan ja pelaajayhdistyksen hoito-ohjelmaan....
Amerikkalaisen jalkapallon maailman ykkösliigassa NFL:ssä on tämän vuoden Super Bowl -joukkueet selvillä. Kahden viikon kuluttua Las Vegasissa pelattavassa Super Bowlissa nähdään uusinta vuoden 2020 finaalista, kun...
Maastohiihdon maailmancupia hiihdetään tänä viikonloppuna Sveitsin Gomsissa. Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila tylytti tiukkaan sävyyn Suomen maajoukkueen majoitusvalintaa, joka antaa miehen mukaan Suomen hiihtäjille epäedullisen asetelman...
Rallin MM-sarjan avauskisassa Monte Carlossa on ajettu nyt 11 erikoiskoetta ja kamppailu kisan voitosta käy tiukkana kärkikolmikon osalta. Lauantain aamupäivän pätkien jälkeen Hyundain Thierry Neuville ajaa...
Toyota-kuljettaja Elfyn Evans kiskaisi melkoisen avauspäivän Monte Carlon MM-rallissa. Rallin MM-sarja on polkaistu perinteiseen tapaan Monte Carlossa käyntiin. Rallin avauspäivänä torstaina ajettiin kaksi erikoiskoetta. Avauspäivän jälkeen...
Vanhat kilpakumppanit, Novak Djokovic ja Nick Kyrgios, kohtasivat toisensa Australian avointen Rod Laver Areenalla. Miehet olivat kuitenkin tällä kertaa verkon samalla puolella, sillä Kyrgios pääsi haastattelemaan...
Otto Invenius hiihti upeasti uransa parhaan sijoituksen ampumahiihdon maailmancupissa, ollen Anterselvan yhteislähtökilpailussa kymmenes. Italian Anterselvassa kisattiin sunnuntaina miesten ampumahiihdon yhteislähtökilpailu. Suomen Otto Invenius pääsi myös mukaan...
Emil Ruusuvuori on hiljentämässä upealla tavalla yhtä maailman kärkinimeä, Daniil Medvedeviä, Australian avointen toisella kierroksella. Suomen miestenniksen ykkösnimi Emil Ruusuvuori on lähellä sensaatiota! Ruusuvuori johtaa lähes...
Yksi AS Roman pelaaja on kenties enemmän mielissään kuin muut Jose Mourinhon potkuista. Englantilaispuolustaja Chris Smalling, joka toipuu tällä hetkellä loukkaantumisesta, sai portugalilaistaktikolta aikaisemmin runsaasti rapaa...
Englannin maajoukkueen keskikenttäpelaaja Jordan Henderson ja saudiseura Al-Ettifaq ovat päässeet sopuun miehen sopimuksen purkamisesta. Suuren kohun saattelemana Saudi-Arabian pro liigaa pelaavan Al-Ettifaqin riveihin siirtynyt Jordan Henderson...
Iso-Britannian Jack Draper jätti kirjaimellisesti kaiken kentälle Australian avointen avauskierroksen ottelussaan. 22-vuotias Jack Draper pelaa ensimmäistä kertaa urallaan Australian avoimissa. Brittitähden ensimmäinen peli polttavan Australian auringon...
NBA:ssa nähtiin yöllä melkoinen jättiyllätys, kun Los Angeles Lakers kaatoi kotiareenallaan Oklahoma City Thunderin. Vaiherikas ottelu päättyi lopulta isäntien 112-105 voittoon. Los Angeles Lakers palasi varhain...
Karim Benzeman pelit Al-Ittihadissa saattavat päättyä ennen aikojaan. Valtavalla sopimuksella Saudi-Arabiaan kesällä siirtynyt maaliruisku on jätetty sivuun joukkueen harjoituskiertueelta. Real Madridissa lähes kaiken mahdollisen useaan kertaan...
Kevin de Bruyne nousi Manchester Cityn sankariksi lauantai-iltana St. James’s Parkilla, kun Manchester City nousi uskomattomalla tavalla 2-3 voittoon Newcastle Unitedista. Manchester City nousi uskomattomalla tavalla...
Saudi Pro League saattaa menettää yhden kovan nimen takaisin Eurooppaan. Al Ettifaqin pelaaja Jordan Henderson on tiettävästi halukas palaamaan takaisin lähemmäs synnyinseutujaan. Juventuksen uutisoidaan tarkkailevan englantilaisen...
AS Romaa edustavan Paulo Dybalan sopimus on päättymässä puolentoista vuoden kuluttua. Taiturimaisen hyökkääjän perässä on nippu Euroopan huippuseuroja, mutta jatkosta ei ole vielä minkäänlaisia takeita. Paulo...
Snooker-legenda Ronnie O’Sullivan saapuu Suomeen. Kesäkuussa suomalaisille snookerfaneille on tarjolla ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä lajin suurin legenda, sillä snookerin seitsenkertainen maailmanmestari Ronnie O’Sullivan saapuu ensi kertaa Suomeen....
Real Madrid on tänäkin vuonna Kylian Mbappen kintereillä. Asiantuntija Eduardo Indan mukaan mahdolliset kaupat vaatisivat kuitenkin Madridilta kovan luokan peliliikkeitä. Paris Saint Germainin supertähti ja yksi...
Kuten hyvin tiedetään, FC Barcelona on ollut pidemmän aikaa uusien keskikenttäpelaajien kintereillä. Tuoreiden huhujen mukaan joukkue joutuu kuitenkin unohtamaan yhden vaihtoehdon, sillä Gironan Aleix Garcian ulosostohinta...
Arizona Coyotes nappasi kovan päänahan yön NHL-kierroksella, kun Boston Bruins taipui jatkoajan jälkeen lukemin 4-3. Tappio oli Idän kärkiseura Bostonille jo toinen peräkkäinen. Arizona Coyotes otti...
Union Berlinissä viime syyskuusta lähtien pelannut Leonardo Bonucci on tuoreiden lähteiden mukaan siirtymässä kohti uusia haasteita. Entinen Juventus-pelaaja ilmoitti aiemmin aikovansa lopettaa peliuransa kuluvan kauden jälkeen....
UFC:n raskaansarjan väliaikaisen mestaruusvyön voittanut Tom Aspinall on antanut viime aikoina paljon kommentteja koskien lajin suurnimeä Jon Jonesia. Hiljattain vakavan loukkaantumisen takia sivuun joutunut Jones vastaa...
Wigan ei pystynyt venymään yllätykseen maanantaisessa FA Cupin kamppailussa Manchester Unitedia vastaan. ManU marssi seuraavalle kierrokselle 2-0 voittonsa turvin, mutta joukkueen esitys jäi silti todella kauas...
Manchester City sai hiljattain toivottuja uutisia sairastuvalta, kun Kevin De Bruyne palasi jälleen taivaansinisten vahvuuteen. Mies oli välittömästi elementissään sunnutaina, kun City kukisti Huddersfieldin FA Cupissa....
Uudet kommentit