Muut lajit
Rugbyjoukkue sikaili baarissa keskellä viikkoa! – Poliisi joutui puuttumaan peliin – ”Olemme keskustelleet ravintolan henkilökunnan kanssa ja pyytäneet anteeksi”

Rugbyjoukkue Leicester Tigersin juhlinta riistäytyi käsistä viime viikolla. Tigersin pelaajat olivat viettämässä iltaa kotikaupunkinsa kuppilassa, jossa meno yltyi niin villiksi, että paikalle soitettiin poliisi. Seura pahoittelee nyt tapahtumia ja kertoo pyytäneensä anteeksi myös ravitsemusliikkeeltä.
Brittiseura Leicester Tigers on joutunut ikävän uutisoinnin kohteeksi. Joukkue järjesti viime maanantaina kokoontumisen kotikaupungissaan New Walkin alueella sijaitsevassa ravintolassa. Paikalla ilmeni sen verran järjestyshäiriöitä, että illanvietto keskeytyi ennen aikojaan.
Leicesterin viranomaistahot vahvistavat, että poliisit saapuivat kyseiseen ravintolaan, kun tiloissa oli aiheutettu vahinkoa. Poliisi löysi paikan päältä rikkoutunutta lasia ja irtaimistoa, mutta henkilövahingoista ei raportoitu.
Tigers julkaisi tapahtumien jälkeen julkisen anteeksipyynnön.
– Olemme tietoisia siitä, että osa pelaajistamme oli baarin välittömässä läheisyydessä, kun poliisi kutsuttiin paikalle.
– Olemme puhuneet ravintolan henkilökunnan kanssa ja pyytäneet anteeksi. Poliisi ei ole ottanut meihin virallisesti yhteyttä tämän tapauksen suhteen, mutta jos löydämme syitä kurinpidollisiin toimiin, emme epäröi.
Tapahtumien tarkempi sisältö on jäänyt toistaiseksi arvailujen varaa, mutta poliisi tiedotti tutkivansa asiaa ja keskustelevansa ravintolan henkilökunnan kanssa.
Lähde: BBC