Pidetään yhteyttä

Ralli

Tässäkö syy Ott Tänakin yllätyssiirtoon? – Virolaistähti paljasti karun totuuden nykyisen tallin kulisseista

Ott Tänak siirtyy ensi kaudelle Hyundain riveihin
AOP

Virolainen rallitähti Ott Tänak palaa ensi kaudeksi Hyundain talliin MM-sarjassa. Neljän vuoden takainen maailmanmestari siirtyi vain vuosi sitten Hyundailta M-Sport Fordin riveihin.

Ott Tänak on nyt myöntänyt, ettei M-Sport Ford pysty nykyisellään auttamaan häntä saavuttamaan tavoitteitaan ja paljasti hieman taustoja siirtonsa takana.

– Me molemmat ymmärsimme, että minun olisi mahdotonta jahdata tavoitteitani lähitulevaisuudessa. Toyotalla tiimi on jo riittävän vahva, eikä muita vaihtoehtoja sitten ollutkaan, Tänak kertoi virolaiselle Delfi-sivustolle MTV Urheilun mukaan.

Tänak paljasti, että siirron taustalla on myös tyytymättömyys M-Sport Fordin nykyiseen tilaan. Tallin taloudellinen tilanne on ollut Tänakin mukaan niin heikko, ettei tallissa olla pystytty kehittämään autoa virolaisen tarpeisiin ja tavoitteisiin sopivaksi.

– Emme ole onnistuneet luomaan teknistä kehitystä. Vuoden alussa luokittelimme uudet tasauspyörästöt, mutta sen jälkeen päivityksiä ei ole tullut eikä tietääkseni ole tulossakaan.

– Tämä oli yksi niistä syistä, miksi jatkosopimusta oli minun puoleltani vaikea tehdä. En valitettavasti ole saanut autoa toimimaan omalle ajotyylilleni. On ollut vaikea vuosi, virolainen myönsi.

Tallin vaikeuksista ja budjettiongelmista huolimatta Tänak on ajanut kuluneella kaudella ihan mukiinmenevästi. Virolainen istuu MM-sarjassa neljäntenä 11 osakilpailun jälkeen. Tulevaan Hyundain tallikaveriinsa Thierry Neuvilleen ero on vain yhdeksän pistettä.

Seuraavan kerran MM-rallia ajetaan lokakuun lopussa 26.10-29.10. Keski-Euroopan rallin merkeissä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos