Ralli
Kreikan MM-rallin hengenvaaralliset tilanteet järkyttävät: “Kreikassa ei voida ajaa MM-rallia enää”

Katsojien aiheuttamat toistuvat vaaratilanteet ovat nousseet yhdeksi Kreikan MM-rallin suurimmista puheenaiheista. Viikonloppua on vielä reilusti jäljellä, mutta jo tässä vaiheessa on nähty useampi todella vaarallinen tilanne, kun katsojat ovat päätyneet vaarallisiin paikkoihin seuraamaan rallia.
Loukkaantumisilta on onneksi vältytty, mutta todella vakavat tai jopa hengenvaaralliset tilanteet ovat olleet liian lähellä.
Perjantaina nähtiin kaksikin eri tapausta, joissa katsojat olivat asettuneet todella vaarallisiin paikkoihin seuraamaan rallia. Perjantain neljäs erikoiskoe jouduttiin jopa keskeyttämään, kun Esapekka Lapin ajokameraan tallentui mutkan sisäkaarteessa todella vaarallisesti kuvaava katsoja.
Todella lähellä vakavaa tilannetta käytiin myös kun virolaisen Georg Linnamäen auto paiskautui ulos tieltä suoraan päin luvattomassa paikassa seisseitä katsojia. Tilanteesta selvittiin kuin ihmeen kaupalla ilman loukkaantumisia.
Yle Urheilun journalisti Micke Suopuron mukaan tilannetta ei voi hyväksyä ja mies suuntasi kritiikkinsä tiukasti Kreikan rallin järjestäjiin.
Piittaamattomat katsojat ovat toki viikonlopun aikana hölmöilleet itse itsensä useampaankin kertaan vaarallisiin tilanteisiin – Suopuro peräänkuuluttaa tilanteissa kuitenkin järjestäjien vastuuta.
– Lopullinen vastuu on kuitenkin aina rallin järjestäjillä. Lopulta kyse on vain niin järjestäjien kuin katsojien piittamattomuudesta. Molemmat ovat rallin kaltaisessa lajissa anteeksiantamattomia, mies kirjoitti.
– Se, että puhdas tuuri on estänyt täydelliset katastrofit, ei ole riittävä syy antaa asian painua unohduksiin.
Suopuron näkökulma Kreikan MM-rallin tulevaisuudesta rallin MM-sarjassa on selkeä:
– Asiaa on turha kierrellä sen enempää: Kreikassa ei voida ajaa MM-rallia enää ensi vuonna.