Muut lajit
Suomi taipui äärimmäisen tiukassa ottelussa lentopallon EM-kisoissa Espanjalle – Tätä paikka jatkopeleissä vaatisi nyt

Suomen naiset kokivat lentopallon EM-kisoissa todella karvaan tappion, kun Espanja voitte maiden välisen alkueräottelun erin 3-1.
Suomen naiset saivat todella hienon taistelun aikaan tärkeässä paikassa, mutta joutuivat lopulta myöntämään Espanjan lentopallon EM-kisoissa paremmaksi. Tappion myötä Suomen toiveet turnauksen pudotuspelipaikasta hapertuivat kovasti.
– Heidän passitemponsa oli todella nopea. Meidän syöttömme eivät olleet tarpeeksi kovia, minkä takia he pystyvät pyörittämään peliä niin monipuolisesti, Suomen Roosa Laakkonen summasi ottelusta.
Espanja lähti otteluun selvästi Suomea virkeämmällä jalalla ja se veikin ottelun ensimmäisen erän näytöstyyliin 25-17.
Loput kolme erää jouduttiin pelaamaan jatkopalloille ratkaisun saamiseksi:
Toisessa erässä Suomi sai taisteluilmeen esiin ja niittasi ottelun tasoihin toisella eräpallolla. Toinen erä päättyi Suomelle 26-24. Kolmannen erän Espanja vei nimiinsä pistein 26-24. Neljännessä erässä Suomi oli hyvissä asetelmissa, mutta, niin kuin oikeastaan koko ottelun ajan, muutamat helpot virheet maksoivat kalliisti.
Suomen naisilta nähtiin todella hyviä suorituksia ja ottelu olisi ehdottomasti ollut voitettavissa. Ottelu kaatui kuitenkin muutamiin ratkaiseviin palloihin, jotka tällä kertaa kääntyvät harmillisesti Espanjan hyväksi.
– Ihan hirveästi jää hampaankoloon halua näyttää, sen voin kertoa, Laakkonen myönsi katkerasta tappiosta.
Keskiviikkona Suomi pelaa vielä viimeisen alkulohko-ottelunsa Hollantia vastaan. Mahdollisuudet turnauksen pudotuspelipaikkaan toki vielä käytännössä ovat, mutta se vaatisi keskiviikkona lohkon ykkösmaan Hollannin kaatamista.
– Ainahan kaikki on mahdollista, Laakkonen tuumasi Suomen mahdollisuuksista jatkopeleihin.