Pidetään yhteyttä

Kamppailulajit

UFC-tähden paluu häämöttää? – ”Tällä hetkellä otan kaikessa rauhassa”

Israel Adesanya, UFC.
AOP

UFC:n suurimpiin tähtiin lukeutuva Israel Adesanya on tällä hetkellä itse määräämällään ottelutauolla. Nigerialainen kuitenkin kertoo aikovansa palata kehiin mahdollisesti jo lähiaikoina.

Keskisarjan mestaruusvyön kahteen kertaan voittanut Israel Adesanya, joutui pettymään karvaasti syyskuussa, kun haastajan asemassa ollut Sean Strickland nappasi tittelin yksimielisen tuomaripäätöksen jälkeen.

Adesanya, joka on ollut painoluokkansa valovoimaisin tähti useamman vuoden ajan, jättäytyi tappionsa jälkeen määrittelemättömän pituiselle ottelutauolle. Nigerialainen väläytteli aiemmin aikovansa palata kehiin vasta vuonna 2027.

Kieli poskessa lauotut kommentit otettiin joissain piireissä turhankin tosissaan, ja Adesanya myöntää nyt vitsailleensa aiheella.

– Tällä hetkellä minä otan kaikessa rauhassa. Nousin kehään neljästi 14 kuukauden aikana, joka on täysin uskomatonta. En ollut UFC:n aktiivisin ottelija, mutta olin aktiivisin mestari. Olin pakotettu pitämään vähän taukoa. Tällä hetkellä jatkan näin, mutta olen pian taas mukana. Sanoin aiemmin 2027, joka otettiin liian vakavasti.

Adesanyan tarkemmasta paluuaikataulusta tai seuraavasta vastustajasta ei ole minkäänlaista varmuutta. Yhtenä vaihtoehtona on kuitenkin pidetty Khamzat Chimaevin kohtaamista, mutta mitään ei olla lyöty lukkoon.

Lähde: MMA Fighting

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos