Jalkapallo
Vihdoin! – Suomen maajoukkuetähden uusi osoite selvillä!

Suomen maajoukkuepelaaja, Glen Kamaran ura jatkuu Englannin mestaruussarjassa. Huuhkajien tähden sopimus pitää hänet Elland Roadilla vuoteen 2027 asti.
Skotlannin mahtiseura Glasgow Rangersia viimeisen neljän ja puolen vuoden ajan edustanut Glen Kamara on matkalla kohti uusia haasteita. Huuhkajien tähtipelaaja ehti olla pidemmän aikaa siirtohuhujen keskiössä ja häntä linkitettiin useampaan eri suuntaan.
Kamaran vastuu alkoi pienentyä järjestelmällisesti Steven Gerrardin lähdettyä päävalmentajan paikalta. Olarin Tarmon kasvatti ei nauttinut tämän jälkeen enää samanlaista luottamusta, jonka myötä vaihtopenkki tuli paremmin kuin hyvin tutuksi.
Kamaraa vietiin tämänkin kesän aikana huhuissa useaan eri brittijoukkueeseen, mutta Leeds United korjasi lopulta potin. Seura tiedottaa verkkosivuillaan tehneensä Kamaran kanssa vuoteen 2027 asti ulottuvan sopimuksen.
Pääsarjatasolle pitkän tauon jälkeen palannut Leeds putosi sarjaporrasta alemmas viime kauden päätteeksi, mutta Championship tarjoaa silti kovia pelejä suomalaiselle.
Kamara siirtyi kovien odotusten saattelemana Arsenalin akatemiaan vuonna 2012. Tie seuran edustukseen ei koskaan auennut, mutta pelaajaa on linkitetty takaisin Emiratesille aina tasaisin väliajoin.
Toive Tykkimiesten paidassa pelaamisesta on jäämässä haaveeksi, mutta Leedsillä on realistiset mahdollisuudet palata ensi kaudeksi Valioliigaan.
Samankaltaisia juttuja
- Huuhkajien EM-karsintaottelun sankarilta selvä tuomio kohutilanteesta: “Ei se tietenkään ollut!”
- Huuhkajien voittoputki katkesi - Tanska ryöväsi pisteet viime hetken maalilla
- Suomalaisvahti siirtyy eksoottiseen osoitteeseen: "Mahdollisuus saavuttaa jotain erityistä"
- Lähde: Tottenham-pelaajan ura jatkumassa Old Traffordilla!
- Lähde: ManU:lta todellinen täsmähankinta siirtoikkunan viime metreillä!
- Huuhkajien illan pilannut tanskalaistähti myhäili Suomen kustannuksella: “Pidin siitä, että heitä rangaistiin”
- Joko vihdoin, Harry Kane? - Bayern München lyönyt pöytään hurjan tarjouksen!
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
-
Manchester Unitedilta päivitys perheväkivallasta syytetyn tähtihyökkääjän tilanteesta
-
Guardiola ottaa kantaa maajoukkuemiehen vähäiseen vastuuseen: ”Hän tuskailee joidenkin asioiden kanssa”
-
Inter Milanin tähtipelaaja lähellä jatkosopimusta – City ja Chelsea jäämässä tyhjin käsin
-
Asiantuntijalta murska-arvio tämän päivän Valioliigan huippukamppailusta: “He tulevat teurastamaan heidät”
-
Puolustus vuotaa kuin seula – Ten Hag vakuuttaa: ”Emme ole huolissamme”
-
ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
-
Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
-
ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
-
Supertähti valmiina ManU:n kohtaamiseen! – ”Odotan vaikeaa ottelua”
-
Pep Guardiolalta erikoinen kommentti Manchester Cityn menestyksestä : “Emme ole tehneet mitään erityistä”
-
Brentford valmis luopumaan kultakimpaleestaan? – ”Ymmärrän täysin, miksi hänen tilannettaan seurataan”
-
Entinen tähtivahti lataa suorat sanat Unitedin tilanteesta: ”Kaikki ei ole kohdallaan”
-
Kohuhyökkääjän La Liga-debyytti antaa odottaa itseään: ”Meidän on oltava kärsivällisiä”
-
ManU-tähti ulos joukkueen harjoitusvahvuudesta! – Tuntuvat sanktiot odottavat?
-
Arsenalin supertähti paljastaa syyn seuravalinnalleen: ”Hänellä on omanlaisensa aura”
-
Muuttuuko Unitedin jättihankinnan tilanne? – ”Kaikki on hänestä itsestään kiinni”
-
Soppa ManU:n tähtihyökkääjän ympärillä syvenee – Kaksi uutta uhria astui esiin vakavien syytösten kera
-
Entinen ManU-tähti yhä ilman sopimusta – Löytyykö Valioliigasta ottajia?
-
ManU:n tähtihyökkääjä heitettiin ulos maajoukkueesta – Vakavat syytökset perheväkivallasta tulivat ilmi
-
ManU:n kulisseissa kuohuu tappion jälkeen: ”Minua on pidetty pitkään syntipukkina”
-
Arsenalin superhankinta lunasti hintalappunsa – Uskomatonta draamaa Valioliigan huippumatsissa!
-
Liverpool jatkaa tappiottomana Valioliigassa! – Punaiset jyräsivät Aston Villan kotinurmellaan
-
Chelsea jatkaa kyykkäämistä – Pochettinolta erikoinen arvio nolosta tappiosta: “Tietenkin olimme parempia”
-
Voiko tämä olla totta? – Barcalta kaksi jättimäistä hankintaa ennen siirtotakarajaa!
-
Lähde: ManU:lta todellinen täsmähankinta siirtoikkunan viime metreillä!
-
Lähde: Tottenham-pelaajan ura jatkumassa Old Traffordilla!
-
Tottenham suunnittelee valtavaa kaappausta! – Siirtyykö Real Madrid-tähti Valioliigaan?
-
Saudiseuralla tähtäimessä taas yksi Liverpool-pelaaja – Menettääkö Jürgen Klopp luottopakkinsa?
-
Entinen Valioliiga-tähti löysi uuden roolin: “Olen jälleen tuntenut jotain, jonka luulin jo menettäneeni”
Mainos

Janni Hussi saa osakseen törkeää kommentointia: ”Maanantain kunniaksi immeiset…”

Kim Kardashianin alusvaatekuvat vaatekomerosta: ohhoh!

Ashantin bikinikuvat tyrmäävät: tämä loksauttaa leuat!

Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”

Voittamaton UFC-tähti kohtaa kokeneen kehäraakin: ”Tulee viemään ottelun äärimmäisyyksiin”

Jättipyllyinen somehottis tiukassa kokovartalobodyssä – pylly vain hyllyy!

Katkeaako Jon Jonesin voittokulku tämän miehen käsittelyssä? – ”Kaikki on mahdollista”

Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!

Kurvikas somemalli cowboy-buutseissa ja minishortseissa: no nyt!

Tuplakääk-podcastin juontajat avasivat taas suunsa: ”Tiistain jaksossa…”
Mainos
Mainos

BB-Sofia julkaisi muokkaamattomia kuvia: ”En voi uskoa, että…”

Sointu Borgin väsymys paistaa kasvoista: ”Ei porut auta”

Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!

Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!

Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!

Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!

Niko Ranta-aholta kirja! Tämä teos paljastaa, mitä oikeasti tapahtui

Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!

Lola Odusoga Patreonissa: ”Vain sinun silmillesi”

Sanna Marinin mekko Pariisin muotiviikoilta loksauttaa leuat: kuvat kulisseista!
Mainos
Kuumat


Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!
Tatuoitu somemalli Riae tunnetaan paitsi somesta, myös aikuisviihdetähtenä. Hän julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia ja paljastaa paljasta pintaa, joka jättää...


Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!
Italialainen povipommi Eva Menta ei paljon peittele. Hän julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, joka jättää hyvin vähän arvailujen varaan....


Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!
Italialainen somekaunotar Alex Mucci esittelee somessa mielellään etenkin uhkeaa rintavarustustaan. Alex julkaisee Instagramissa usein paljastavaa materiaalia jopa yli 8 miljoonan...


Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!
Kurvikas somemalli Antje Utgaard julkaisee usein sosiaalisessa mediassa paljastavaa kuvamateriaalia, joka saa seuraajien sukat pyörimään jaloissa. Hän viihtyy etenkin alusvaatteissa...


Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!
Miamissa asuva somehottis Katy Jo Raelyn julkaisee Instagramissa usein kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Hän laittaa mielellään etenkin pyllynsä...


Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä – mitä ihmettä?
Amerikkalainen somemalli Kindly Myers sai taannoin maailman kuumimman sotilaan tittelin, nimittäin hän palveli taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Tennesseessä asuva hottis...


Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?
Somekuumis Emily Elizabeth saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän julkaisee mielellään Instagramissa kuumia kuvia ja videoita, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa....


Onlyfansin hottis piteli rintojaan bikineissä – kuuma lomakuva!
Rinnakas somekaunotar Grace Boor julkaisee somessa usein paljastavaa materiaalia ja etenkin hänen uhkea povensa pääsee parrasvaloihin. Grace näyttää viihtyvän usein...


Miamissa asuva somekuumis bikiniselfiessä – onko tässä täydellinen kroppa?
Miamissa asuva somekaunotar Eriana Blanco julkaisee usein Instagramissa näyttäviä kuvia ja videoita. Hän viihtyy etenkin bikinit ja niukat alusvaatteet yllään...


Norjalainen somekaunotar räjäyttää netin näillä kuvilla: vau, mikä hottis!
Norjalais-kanadalainen aikuisviihdetähti Vicky Vette aloitti pornonäyttelemisen 38-vuotiaana ja vuosien varrella hän on esiintynyt yli sadassa pornopätkässä. Vicky Vette on myös...
Mainos
Urheilu


Karmea tilanne Hollannissa! – Ajaxin ottelu keskeytettiin jälleen kun maalivahtia elvytettiin kentällä
Hollannin Eredivisiessä koettiin Ajaxin ja RKC Waalwijkin välisessä ottelussa kauhun hetkiä lauantaina. Waalwijkin maalivahti Etienne Vaessen törmäsi rajusti yhteen Ajax-hyökkääjän...


Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja...


UFC-tähti avautuu raskaasta pettymyksestään: ”Se oli hyvin stressaava tilanne”
Pitkän uran vapaaottelun parissa tehnyt Stephen ’’Wonderboy’’ Thompson on jälleen tulessa joulukuun 16. päivänä. Tuolloin jenkkikonkari kohtaa Las Vegasin T-Mobile...


La Ligan huippuottelussa draamaa: ”Tällaiset asiat ovat osa jalkapalloa ja elämää”
Sergio Ramos oli La Ligan perjantain kierroksen epäonnensoturi. Kokenut puolustaja teki oman maalin Sevillan verkkoon, jonka myötä FC Barcelona nappasi...


Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”
Teemu Suninen on Chilen MM-rallissa avauspäivän kuuden erikoiskokeen jälkeen hienosti toisena ja taistossa kilpailun voitosta. Hyvästä ajovireestä huolimatta mieheltä saatiin...


Jenkkifutistähti pidätetty – Sekasortoinen tilanne jatkuu
NFL-seura Las Vegas Raidersin sopimuspelaaja, Chandler Jones on joutunut ongelmiin virkavallan kanssa. Aiemmin viikolla sekavalla videolla esiintynyt Jones lähteiden mukaan...


Barca voittoon entisen Real-tähden omalla maalilla – Xavi ylisti nuorukaisen otteita
FC Barcelona kohtasi Sevillan La Ligassa perjantaina. Ottelu päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen Barcan 1-0 voittoon. Katalonialaisten manageri, Xavi Hernandez hehkutti...
Ruoka


Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!
Simppeliltä ja mitäänsanomattomalta vaikuttava kylmä kurkkukeitto voi yllättää maukkaudellaan ja klassisuudellaan. Vaikka kylmä kurkkukeitto voi päällepäin näyttää tylsältä, sen voi...


Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!
Terveellinen ja herkullinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein tai toimii erinomaisena lounaana. Vihersmoothie maistuu monelle ja sen voi tuunata omanlaisekseen lisäämällä...


Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!
Perinteinen, herkullinen ja monelle maistuva italianpata on helppo valmistaa kotona. Muutamista perusaineksista syntyvä maittava italianpata onnistuu myös aloittelijoilta. Alla olemme...


Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!
Perinteinen ja kotoisa kaalikeitto on yksinkertainen ja lämmin arkiruoka. Vähäkalorinen kaalikeitto maistuu monelle ja sen voi maustaa sopivaksi mustapippureilla ja...


Superhelpot suklaakeksit – tällä ohjeella herkkuja arkeen!
Itse kukin kaipaa silloin tällöin arkeen hieman herkkuja. Superhelpot suklaakeksit ovat hyvä vaihtoehto jälkkäriksi, juhliin, kahvin kanssa tarjottavaksi tai muuten...


Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!
Venäläinen naudanlihasta valmistettu stroganov eli beef strogranoff on suosittu ruokalaji ympäri maailmaa. Lihaisa stroganov on myös suosittu ruokalaji Suomessa ja...


Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!
Perinteinen lihakastike on erinomainen arkiruoka, jonka voi tarjoilla esimerkiksi riisin tai perunoiden kanssa. Lihakastike ja sen lisukkeet sopivat niin lounaaksi...


Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!
Kun takana on kiireinen päivä tai haluat kokata nopean lounaan keskellä päivää, nopea kanapasta on hyvä vaihtoehto. Proteiinipitoinen ja täyttävä...


Kuinka valmistaa mausteiset veneperunat? Tästä mahtava lisuke ruokiin!
Helpot ja mausteiset veneperunat sopivat lisukkeeksi lähes mihin tahansa ruokaan. Ne ovat maukas lisuke sekä liha-, kana-, kala- että grilliruokiin...


Vegaaninen ratatouille soijarouheella – kokeile yksinkertaista ohjetta!
Vegaaninen ratatouille on erinomainen lounas tai illallinen ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Ratatouillen voi valmistaa soijarouheen kera, jolloin saat...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Anna Abreu unohti napittaa paidan – alusvaatteet paistavat!
- Tyyppi: Sofia Belórfin uudet silikonirinnat esillä Instagramissa – katso kuva
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”