Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Valioliigan komeetta pakkaamassa laukkujaan? – ”Tiedän, että hän haluaa enemmän vastuuta”

Cole Palmer
AOP

Triplamestaruutta viime kauden päätteeksi juhlineen Manchester Cityn miehistöön kuuluvan Cole Palmerin jatko Etihadilla on täysin kysymysmerkki. Pep Guardiola myönsi suoraan voitetun Super Cupin jälkeen, ettei voi taata superlahjakkuuden uran jatkuvan Etihadilla.

Manchester Cityn nimivahvan tähtisikermän hieman nimettömämpään kaartiin kuuluvan Cole Palmerin tilanne puhuttaa Britteinsaarilla. Huippulahjakas keskikenttäpelaaja ponnisti Citizensin edustusmiehistöön vuonna 2021, mutta vastuu ykkösjoukkueessa on toistaiseksi jäänyt rajatuksi.

Tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa, sillä englantilainen on heiluttanut viime aikoina maaliverkkoja sekä Arsenalia, että Sevillaa vastaan. Myös Riyad Mahrezin siirtyminen Saudi-Arabiaan saattaa avata Palmerille lisää näytönpaikkoja.

Kaikesta huolimatta joukkueen manageri, Pep Guardiola paljastaa, että englantilainen saattaa olla niin ikään pakkaamassa laukkujaan.

– Minulla on ollut se käsitys, että hän haluaisi lähteä, mutta en tiedä mitä hänen kohdallaan tulee tapahtumaan. Joko myymme hänet tai sitten hän jatkaa täällä. En usko, että hän tulee siirtymään muualle lainasopimuksella.

– Tiedän, että hän haluaa aiempaa enemmän vastuuta, johon Riyadin (Mahrez) lähtö saattaa vaikuttaa. Seura tekee kuitenkin lopullisen päätöksen.

Lähde: 90min

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos