Jalkapallo
Supertähti valmiina ManU:n kohtaamiseen! – ”Odotan vaikeaa ottelua”

Mestarien liigassa nähdään todellista tähtiloistoa keskiviikkona, kun Bayern München saa Allianz Arenalle vieraakseen Manchester Unitedin. Saksalaisten ykköspyssy, Harry Kane odottaa vaikeaa ottelua ManU:n heikosta vireestä huolimatta.
Mestarien liigan A-lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia, Bayern München ja Manchester United iskevät yhteen keskiviikkona.
Bayern lähtee kotikentällään pelattavaan otteluun suurena ennakkosuosikkina, mutta United on kuitenkin osoittanut viime vuosina pystyvänsä suoriutumaan vaikeissa paikoissa.
Tottenham Hotspurin pitkän yhteisen ajan jälkeen jättänyt Harry Kane pääsee pelaamaan jälleen tuttuja vastustajia vastaan. Englantilaiskärki ei oleta Bayernin saavan mitään ilmaiseksi, vaikka ManU:n pelaaminen onkin ollut tällä kaudella hakusessa.
– Odotan vaikeaa ottelua. Tiedän, että Unitedilla on vaikea jakso meneillään, mutta vastaavassa tilanteessa olevat joukkueet ovat aina vaarallisia, sillä he tavoittelevat isoa voittoa kääntääkseen kurssinsa.
– Meidän täytyy olla hyvin valmistautuneita ja pyrkiä saamaan yleisö puolellemme heti ottelun alusta lähtien. Haluamme aloittaa pelin kovalla intensiteetillä. Mestarien liigassa pelaaminen on aina erityistä ja tämä on ensimmäinen UCL-otteluni Bayernin paidassa. Toivon, että se menee hyvin.
Lähde: Metro.co.uk
Samankaltaisia juttuja
- Joko vihdoin, Harry Kane? - Bayern München lyönyt pöytään hurjan tarjouksen!
- ManU:lla kasvojen pesun paikka - Nottingham pyrkii jatkamaan kotijoukkueen synkkää alkukautta
- Bundesliigassa kuuma kärkikamppailu! - Hradeckylla tiedossa kiireinen iltapuhde
- Maalitykin jättisiirto lähellä? - Supertähden vaimo nähty Münchenissä
- Valioliigalegenda kommentoi ManU-hylkiön tilannetta: "Paras vaihtoehto olisi luultavasti lähteä"
- ManU-tähti ulos joukkueen harjoitusvahvuudesta! - Tuntuvat sanktiot odottavat?
- Väistämätön tapahtumassa: ManU-pelaaja jättämässä seuran!

UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Asiantuntijalta murska-arvio tämän päivän Valioliigan huippukamppailusta: “He tulevat teurastamaan heidät”
-
Puolustus vuotaa kuin seula – Ten Hag vakuuttaa: ”Emme ole huolissamme”
-
ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
-
ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
-
Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
-
ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
-
Manchester Cityn Mestarien liiga voittoa varjosti yksi asia – Guardiola myönsi: “Olemme vaikeuksissa”
-
Pep Guardiolalta erikoinen kommentti Manchester Cityn menestyksestä : “Emme ole tehneet mitään erityistä”
-
Brentford valmis luopumaan kultakimpaleestaan? – ”Ymmärrän täysin, miksi hänen tilannettaan seurataan”
-
Entinen tähtivahti lataa suorat sanat Unitedin tilanteesta: ”Kaikki ei ole kohdallaan”
-
Kohuhyökkääjän La Liga-debyytti antaa odottaa itseään: ”Meidän on oltava kärsivällisiä”
-
Bundesliigassa kuuma kärkikamppailu! – Hradeckylla tiedossa kiireinen iltapuhde
-
ManU-tähti ulos joukkueen harjoitusvahvuudesta! – Tuntuvat sanktiot odottavat?
-
Arsenalin supertähti paljastaa syyn seuravalinnalleen: ”Hänellä on omanlaisensa aura”
-
Muuttuuko Unitedin jättihankinnan tilanne? – ”Kaikki on hänestä itsestään kiinni”
-
Soppa ManU:n tähtihyökkääjän ympärillä syvenee – Kaksi uutta uhria astui esiin vakavien syytösten kera
-
PSG:n pomo kertoo oman näkemyksensä Superliigasta: ”Kukaan ei halua olla siinä mukana”
-
Entinen ManU-tähti yhä ilman sopimusta – Löytyykö Valioliigasta ottajia?
-
ManU:n tähtihyökkääjä heitettiin ulos maajoukkueesta – Vakavat syytökset perheväkivallasta tulivat ilmi
-
ManU:n kulisseissa kuohuu tappion jälkeen: ”Minua on pidetty pitkään syntipukkina”
-
Arsenalin superhankinta lunasti hintalappunsa – Uskomatonta draamaa Valioliigan huippumatsissa!
-
Liverpool jatkaa tappiottomana Valioliigassa! – Punaiset jyräsivät Aston Villan kotinurmellaan
-
Chelsea jatkaa kyykkäämistä – Pochettinolta erikoinen arvio nolosta tappiosta: “Tietenkin olimme parempia”
-
Voiko tämä olla totta? – Barcalta kaksi jättimäistä hankintaa ennen siirtotakarajaa!
-
Lähde: ManU:lta todellinen täsmähankinta siirtoikkunan viime metreillä!
-
Vihdoin! – Suomen maajoukkuetähden uusi osoite selvillä!
-
Juventus-ikoni vaihtaa maisemaa: ”Olen valmis ja innoissani”
-
Lähde: Tottenham-pelaajan ura jatkumassa Old Traffordilla!
-
Tottenham suunnittelee valtavaa kaappausta! – Siirtyykö Real Madrid-tähti Valioliigaan?
-
Saudiseuralla tähtäimessä taas yksi Liverpool-pelaaja – Menettääkö Jürgen Klopp luottopakkinsa?
Mainos

Pyllymalli paistatteli päivää bikineissä veneellä – jösses, mikä kroppa!

Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!

Selena Gomez meikittömässä kuvassa: kommenttikentässä yllättävät reaktiot

Megan Fox ääninäyttelijän Mortal Kombat-pelissä: faneilta raju tuomio

Christina Aguileran selfiet villitsivät fanit: upeat otokset!

Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma

Onko tässä Joshuan seuraava vastustaja? – ”Minulla on yksi nimi listallani…”

Roope Salmisen kuva sulattaa sydämet: katso suloinen kuva!

Manchester Cityn Mestarien liiga voittoa varjosti yksi asia – Guardiola myönsi: “Olemme vaikeuksissa”

ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
Mainos
Mainos

Kurvikas somemalli catwalkilla pienissä bikineissä: nyt riittää kurveja!

Suomalainen Onlyfans-hottis peppu paljaana keskellä Norjan maisemia: oho!

Huh! Aikuisviihdetähden sopimaton asu paljasti alatissin – kuva!

Playboy-tähden viettelevä pyllyvideo saa silmät vietereiksi – oho!

Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu ajautui kaaokseen! – Ottelu kesken ja rynnäkköpoliisi paikalle

Megan Fox ääninäyttelijän Mortal Kombat-pelissä: faneilta raju tuomio

Kalakeitto ilman kalaa: helppo tofukeitto sopii kasvissyöjille!

Maria Veitolan ystävältä pysäyttävä teksti nykyajan nuoren elämästä – lue!

Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!

Tältä näyttää pian 50-vuotias Tyra Banks – uskoisitko 50-vuotiaaksi?
Mainos
Kuumat


Kurvikas somemalli catwalkilla pienissä bikineissä: nyt riittää kurveja!
Kurvikas somehottis Jessy Ren asuu Miamissa ja julkaisee sieltä käsin tyrmäävän kuumaa materiaalia, jossa hän poseeraa mielellään paljastavissa asuissa ja...


Suomalainen Onlyfans-hottis peppu paljaana keskellä Norjan maisemia: oho!
Suomalainen Elina Tervo on sometähti ja maailmanmatkaaja, joka julkaisee seuraajien iloksi upeita kuvia ympäri maailmaa. Hän ei pelkää esitellä kuvissaan...


Huh! Aikuisviihdetähden sopimaton asu paljasti alatissin – kuva!
Aikuisviihdetähti Aletta Ocean aloitti pornonäyttelemisen jo vuonna 2006 ja hänet on sittemmin palkittu useilla alansa palkinnoilla. Vaikka Aletta tekee päivätyökseen...


Playboy-tähden viettelevä pyllyvideo saa silmät vietereiksi – oho!
Somesta tuttu povipommi Ana Lorde poseerasi taannoin miestenlehdissä, kuten Playboyssa ja Maximissa. Kuuma kaunotar julkaisee Instagramissa jatkuvasti uusia kuvia ja...


Suomalainen Onlyfans-kuumis laittoi rintoihin liikettä! Oho!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen ihastuttaa seuraajiaan Instagramissa julkaisemalla tasaisin väliajoin upeita kuvia ja videoita. Crista ei myöskään pelkää paljastaa paljasta...


Kurvikas Onlyfansin kuumis selfievideolla: kurvit loksauttavat leuat!
Somekaunotar Sophie Dee saa seuraajien päät kääntymään Instagramissa. Hän julkaisee mielellään paljastavaa materiaalia, joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Sophie on...


Ukrainan povipommin paita paljasti kaiken: museossa ilman rintaliivejä!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski on keksinyt erinomaisen tavan näyttää paljasta pintaa, mutta silti pitää Instagramin bannit loitolla. Hän nimittäin esittelee...


Kurvikas somekaunotar Miamin rannalla pylly esillä: kuin seireeni!
Yhdysvaltojen Pennsylvaniasta kotoisin oleva kurvikas somekaunotar Samantha Gangewere julkaisee mielellään Instagramissa kuvia ja videoita, jotka saavat sukat pyörimään jaloissa. Samanthaa...


Italialainen somemalli pelkässä aamutakissa ja alusvaatteissa ulkona: video!
Italialainen somekuumis Alex Mucci säväyttää seuraajiaan julkaisemalla Instagramissa paljastavia kuvia. Hän näyttää viihtyvän etenkin alusvaatteissa ja paljastavissa asuissa, jotka saavat...


Onlyfansin kuumis viilensi itseään letkulla ulkosalla: nyt on märkä video!
Sosiaalisessa mediassa seuraajiaan ihastuttava Jenna Lee saa usein faniensa silmät vietereiksi viettelevillä kuvillaan ja videoillaan. Jennaa seuraa Instagramissa jo yli...
Mainos
Urheilu


Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu ajautui kaaokseen! – Ottelu kesken ja rynnäkköpoliisi paikalle
Ajaxin ja Feyenoordin välinen ottelu jouduttiin keskeyttämään fanien kentälle heittämien soihtujen takia. Hollannin hallitseva mestari Feyenoord matkasi Ajaxin vieraaksi Eredivisiessa...


Asiantuntijalta murska-arvio tämän päivän Valioliigan huippukamppailusta: “He tulevat teurastamaan heidät”
Valioliigassa nähdään tänään yksi kauden odotetuimmista derbyistä, kun Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenham ja Arsenal taistelevat pisteistä. Jalkapalloasiantuntija Paul Merson ei anna...


Barcalle täydet pisteet hurjan trillerin jälkeen – La Ligassa viiden maalin jännitysnäytelmä
FC Barcelonan odotettiin vievän helpolla kolme pistettä Celta Vigoa vastaan. Hallitseva Espanjan mestari joutui kuitenkin yllättävän koville vieraitten vahvan ensimmäisen...


Puolustus vuotaa kuin seula – Ten Hag vakuuttaa: ”Emme ole huolissamme”
Manchester United on päästänyt edellisen kolmen pelin aikana peräti 10 maalia. Joukkueen manageri, Erik ten Hag myöntää tilanteen olevan kaikkea...


Onko tässä Joshuan seuraava vastustaja? – ”Minulla on yksi nimi listallani…”
Nyrkkeilypromoottori Eddie Hearn vahvistaa, että eri tapahtumanjärjestäjät ovat tehneet tarjouksia Anthony Joshuan ja Deontay Wilderin välisestä ottelusta. Matchroomin promoottori, Eddie...


Nyt se on varmaa! – Tämä mies astuu puikkoihin Saksan maajoukkueen valmentajana: “Se on jotain erityistä”
Saksan jalkapallomaajoukkueen uudeksi valmentajaksi on nimetty Julian Nagelsmann. Nagelsmann korvaa potkut saaneen Hansi Flickin. Saksan jalkapallomaajoukkue on viime vuodet laahannut...


Romalle arvokas voitto – Mourinho kritisoi loukkaantunutta tähteään: ”On vaikea ymmärtää…”
AS Roma joutui todella tiukoille Eurooppa-liigan avauskierroksella Sheriff Tiraspolin vieraana. Italialaiset nappasivat lopulta kolme pistettä, joiden arvoa kuitenkin laski Renato...
Ruoka


Kalakeitto ilman kalaa: helppo tofukeitto sopii kasvissyöjille!
Jos etsit hyvää kasvisruokavaihtoehtoa, tofukeitto voi olla testaamisen arvoinen ateria. Kalakeitto ilma kalaa, eli tofukeitto ja maukkaat kasvikset, on täyttävä...


Ylimääräisestä perunamuussista perunarieskat: testaa tätä!
Jos perunamuussia jää pääruoasta yli, voit valmistaa siitä helpot ja herkulliset perunarieskat. Ne voi tarjoilla heti lämpimänä tai ne voi...


Monipuolinen papupata valmistuu alle 30 minuutissa: ohje!
Todella helppo ja monipuolinen papupata valmistuu vain alle puolessa tunnissa ja sen voi tarjoilla esimerkiksi tortillojen täytteenä tai riisin tai...


Helppo ja vegaaninen tofukokkeli aamupalaksi: testaa tätä!
Herkullinen, helppo ja vegaaninen tofukokkeli valmistuu vain noin vartissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tofukokkelin voi syödä sinällään tai...


Marjainen mustikkasangria illanistujaisiin: testaa tätä ohjetta!
Marjainen ja maittava mustikkasangria on hyvää vaihtelua perinteiseen sangriaan ja sen valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Voit käyttää valmistuksessa joko...


Superhelppo tonnikalakastike spagettiin tai lasagneen – kokeile!
Superhelppo ja nopea tonnikalakastike on kiireisen arjen pelastus. Sen voi valmistaa vain muutamissa minuuteissa ja tarjoilla esimerkiksi spagetin kanssa. Sitä...


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!