Jalkapallo
Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma

Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä.
Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä syötöllään Inter Miamin 4-0 voittoon Torontosta MLS:ssä. Suomalainen pääsi kehiin avausjakson lopussa, kun joukkueen supertähti Lionel Messi jouduttiin ottamaan vaihtoon loukkaantumisen vuoksi.
Taylor kiitti vastuusta iskemällä Miamin toisen sekä neljännen osuman komeilla laukauksilla. Lisäksi suomalainen avusti Benjamin Cremaschin 3-0-osuman syötöllään.
– Hän [Messi] on totta kai tärkein pelaajamme. Mutta joskus meidän pelattava ilman heitä, ja on tärkeää, että me muutkin nousemme esiin ja saamme tulosta aikaan, Taylor kommentoi ottelun jälkeen MLS:n sivuilla.
Myös toinen MLS:n suomalaistähdistä, Teemu Pukki, onnistui maalinteossa viime yönä LA Galaxya vastaan.
Minnesota Unitedia edustava Pukki iski joukkueensa tärkeän 1-1 tasoituksen upealla viimeistelyllä kuudentoista sisällä. Suomalainen käänsi pallon taidokkaasti aivan maalin ylänurkkaan.
Pukin osuma ei valitettavasti Minnesotalle kuitenkaan riittänyt ja LA Galaxy vei ottelun lopulta lukemin 4-3.
Pukki on ollut viime aikoina MLS:ssä kovassa vireessä. Suomalainen on iskenyt viimeiseen neöjään otteluun nyt kolme maalia. Yhteensä Pukki on heilutellut verkkoja MLS:ssä tällä kaudella neljästi.
Mikäli video ei näy, näet sen täältä.
Immediate response from Teemu Pukki to make it 1-1.#LegionOfLoons get the leveler right back. pic.twitter.com/kQjEiXDkv1
— Major League Soccer (@MLS) September 21, 2023