Jalkapallo
Sieltä se tuli! Messin tulevaisuudesta saatiin vahvistus

Lionel Messi jättää PSG:n tämän kauden päätteeksi. Argentiinalainen supertähti nähdään Parc de Princesillä tositoimissa viimeisen kerran lauantaina.
Torstaina saatiin vahvistus siirtohuhujen keskiössä velloneen Lionel Messin tilanteesta: Argentiinalainen supertähti ei jatka PSG:n riveissä.
Joukkueen manageri, Christophe Galtier, vahvisti asian tiistaina ja kertoi, että Messin viimeinen peli PSG:n paidassa nähdään tulevana lauantaina. Messi siirtyi PSG:hen vapaana agenttina vuoden 2021 kesällä ja on auttanut seuran nyt kahteen peräkkäiseen Ligue 1:n mestaruuteen.
– Minulla oli etuoikeus valmentaa jalkapallohistorian parasta pelaajaa, Galtier kommentoi.
Vaikka myös menestystä PSG-paidassa on riittänyt, eivät viimeiset kaksi kautta Pariisissa ole olleet pelkkää nousukiitoa. Moni odotti erityisesti miehen ensimmäiseltä kaudelta, joka oli lopulta tilastollisesti vaisu, enemmän. Toisella kaudella Messin henkilökohtainen vire alkoi löytymään, mutta erityisesti Mestarien liigan pettymykset varjostivat kautta.
Argentinalaisen lähtöä ollaankin pidetty jo pidemmän aikaa lähes varmana. Nyt kysymys kuuluukin: mihin supertähti jatkaa ensi kaudella?
Huhujen mukaan miehelle on tarjottu 500 miljoonan euron sopimusta Saudi-Arabiasta. Myös Barcelona on ollut eturivissä innokkaana tuomaan miehen takaisin katalonialaisseuraan.
Messi on aiemmin vihjannut olevansa halukas palaamaan vanhaan seuraansa, mutta nykyisten tietojen mukaan se näyttää epätodennäköiseltä. Espanjalainen jalkapallojournalisti Guillem Balague on vihjannut, että Messin odotetaan julkistavan päätös tulevasta seurastaan lähitulevaisuudessa. Balaguen mukaan Barcelona olisi kuitenkin yhtälöstä jo ulkona.
Samankaltaisia juttuja
- Supertähti Neymar laukoi kovaa tekstiä entisen seuran faneja kohtaan: “Elimme Messin kanssa läpi helvetin”
- Varjojen mailla vaellellut megatähti Chelsean ostoslistalla! - Mitä tekee PSG?
- Inter Miami esitteli virallisesti uuden supertähtensä - Tätä numeroa Lionel Messi kantaa uudessa seurassaan
- Messin debyytti keräsi supertähdet Miamiin - Argentiinalainen villitsi yleisöä uskomattomalla tempulla
- Huuhkajat-tähdestä ja Lionel Messistä syntynyt melkoinen tutkapari! - Kaksikon yhteispeli keräsi ylistystä
- Katso! Tehokaksikko Robert Taylor ja Lionel Messi jälleen tulessa
- Lähde: PSG-tähti myynnissä! - Ura jatkumassa eksoottisessa osoitteessa
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
-
PSG:n pomo kertoo oman näkemyksensä Superliigasta: ”Kukaan ei halua olla siinä mukana”
-
Faneilta täystyrmäys Liverpool-legenda Jordan Hendersonin kohuhaastattelulle: “Anteeksipyyntö ei riitä”
-
Supertähti Neymar laukoi kovaa tekstiä entisen seuran faneja kohtaan: “Elimme Messin kanssa läpi helvetin”
-
Lähde: Turkin jättiseura viimeistelemässä jättimäistä kaappausta! – Legendan matka jatkumassa
-
Muhkea tarjous pöydällä! – PSG:n jättänyt veteraani punnitsee vaihtoehtojaan
-
Brassitähden siirtopäätökselle täystyrmäys: ”Hän valitsi kuitenkin rahan”
-
Lähde: PSG:n megatähden tulevaisuudelle varmistus – Tuttu virsi tältä kesältä toistui
-
Käsittämätön hintalappu! – Vaihtaako PSG:n loukkaantumisherkkä supertähti maisemaa?
-
Real Madrid odottaa tilaisuuttaan – Vaihtaako supertähti vihdoin maisemaa?
-
Joko vihdoin, Harry Kane? – Bayern München lyönyt pöytään hurjan tarjouksen!
-
Kylian Mbappen korvaaja? – PSG lähellä diiliä jättilupauksen kanssa!
-
Katso! Tehokaksikko Robert Taylor ja Lionel Messi jälleen tulessa
-
Robert Taylor paljastaa millaista Leo Messin kanssa on oikeasti pelata: “Turha sitä ihailemista on yli vetää”
-
Lähde: PSG lähellä todellista megahankintaa! – Barcan hyökkääjä nostamassa kytkintä
-
Luopuuko Manchester City tähtipuolustajastaan? – Barca-hyökkääjän tilanne elää
-
Saudi-Arabia kahmii pelaajia siirtomarkkinoilla – Pep Guardiola: “Kyse ei ole uhasta, vaan todellisuudesta”
-
PSG tavoittelee Barca-tähteä: Kaupat syntymässä pikaisella aikataululla?
-
Jussi Ahokas hehkuttaa huippupestiään Pohjois-Amerikassa ja avaa NHL-unelmaansa: “Sain jalkaa oven väliin”
-
Joko taas? – PSG:n stara tarttumassa saudiarabialaisjoukkueen tarjoukseen
-
Liverpool-managerilta tunteikas viesti seuran jättävälle kapteenille: “Jos kukaan ei ole vielä kertonut tätä…”
-
Mbappen siirtoneuvotteluissa uusi käänne – Asiantuntijalta selvä näkemys Saudi-siirrosta: “Kyse ei ole rahasta”
-
Huuhkajat-tähdestä ja Lionel Messistä syntynyt melkoinen tutkapari! – Kaksikon yhteispeli keräsi ylistystä
-
300 miljoonaa pöydällä! – Vaihtaako supertähti osoitetta kesän aikana?
-
Messin debyytti keräsi supertähdet Miamiin – Argentiinalainen villitsi yleisöä uskomattomalla tempulla
-
Inter Miami esitteli virallisesti uuden supertähtensä – Tätä numeroa Lionel Messi kantaa uudessa seurassaan
-
Vihdoinkin päätös siirtosaagalle! – Arsenal hankki Englannin siirtoennätyksellä uuden supertähden
-
Lähde: PSG-tähti myynnissä! – Ura jatkumassa eksoottisessa osoitteessa
-
Varjojen mailla vaellellut megatähti Chelsean ostoslistalla! – Mitä tekee PSG?
-
PSG:n italialaistähti lähtökuopissa: Atletico Madrid virittelee tarjousta
Mainos

Hyvää ruokahalua! Pyllyhottis tarjoili burgerit pepun päältä – kuvat!

Näin Sanna Marin aloittaa aamunsa – olisitko uskonut?

Brentford valmis luopumaan kultakimpaleestaan? – ”Ymmärrän täysin, miksi hänen tilannettaan seurataan”

Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!

Tosi helppo kermaviilikastike kalaruoille: kokeile kotona!

Onlyfansin kuumis alusvaatteissa Pariisin parvekkeella: tyrmäävä video!

Näin upeassa asussa Ina Mikkola säväytti TTK-lähetyksessä – video!

Takavuosien Baywatch-tähden tyrmäävä kuva punaiselta matolta: katso kuva!

Kim Kardashianin selfievideo saa leuat loksahtamaan – upeat alusvaatteet!

Aki Manninen kertoo saaren muuttaneen häntä: ”Aivan sama mitä…”
Mainos
Mainos

Erika Vikman vaelluksella rakkaansa kanssa: kuvat!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!

Seiska: Niko Ranta-ahon somejulkaisu herätti keskustelua – mitä on tulossa?

Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!

Takavuosien Baywatch-tähden tyrmäävä kuva punaiselta matolta: katso kuva!

Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi tutussa mainoksessa: muistatko tämän?

Iida Vainio julkaisi intiimin kotikuvan: ”Rakkaani rakastaa minua”

Spice Girlsin Mel B alusvaatekuvissa: vau, millaisessa kunnossa Scary Spice on!
Mainos
Kuumat


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....


Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?
Portlandista kotoisin oleva peppukaunotar Samantha Krieger julkaisee usein somessa kuvia, joissa etenkin hänen pyllynsä pääsee parrasvaloihin. Samantha on saanut lassottua...


Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita, joissa hänen jättimäiset rintansa pääsevät parrasvaloihin. Louisaa seuraa jo...


Megakuuma Onlyfans-tähti alusvaatteissa: kuumat selfiet!
Somekuumis Lyna Perez julkaisee usein tulikuumaa materiaalia Instagramissa ja ihastuttaa seuraajiaan vähäpukeisilla kuvilla. Hän on saanut lassottua itselleen Instagramissa yli...


Jättimäiset pakarat! Italialainen malli esitteli paljaan pyllyn – video!
Italialainen pyllyhottis Lindsay Capuano saa seuraajien silmät leviämään julkaistessaan kuvia, joissa hän esittelee jättimäistä pyllyään. Lindsay on saanut seuraajien suosion...
Mainos
Urheilu


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...


Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
Brightonin Evan Ferguson on noussut kaikessa hiljaisuudessa yhdeksi Valioliigan lupaavimmista hyökkääjistä. Tuoreiden raporttien mukaan Manchester United tavoitteli pelaajaa kesän siirtoikkunan...


ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
Mestarien liigan A-lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia, Bayern München ja Manchester United, iskevät yhteen keskiviikkona. Alavireisesti kautensa Valioliigassa aloittanut United lähtee...
Ruoka


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!