Jalkapallo
Seuratoveri kommentoi tähteen kohdistuvia siirtohuhuja: ”Se tulisi todella kalliiksi”

Liverpoolin Mohamed Salah on todistanut jälleen tasonsa tämän kauden aikana. Valioliigan viime vuosien tehokkaimpien hyökkääjien joukkoon lukeutuva Salah on mättänyt yhdeksään peliin seitsemän maalia. Pool valmistautuu lähteiden mukaan miehen seurasiirtoon ja harkitsee korvaavia vaihtoehtoja.
Yhdeksään valioliigaotteluun seitsemän maalia ja neljä maaliin johtanutta syöttöä. Mohamed Salahin mykistävät tilastot kertovat siitä, että 31-vuotias egyptiläinen kuuluu edelleen brittikenttien parhaimpien maalintekijöiden joukkoon.
Egyptiläinen on vannonut seurauskollisuuttaan Liverpoolille, mutta sankat siirtohuhut hänen ympärillään eivät ole tästä huolimatta laantuneet. Merseysidellä pelätään, että maalitykki tarttuu ensi vuonna rahakkeeseen sauditarjoukseen ja jättää Euroopan kentät taakseen.
Jos näin tapahtuu, on sanomattakin selvää, että Liverpool joutuu tekemään korvaavia hankintoja. Yhtenä tällaisena pidetään tuoreiden huhujen mukaan West Hamissa hyvää jälkeä tehnyttä Jarrod Bowenia.
Bowenin seuratoveri Hammersista, Michail Antonio lähetti CaughtOffsiden mukaan suhteellisen selkeän viestin Liverpoolin suuntaan.
– Hän (Bowen) on maalintekijä ja hänellä on kultainen kosketus. Hän on kuitenkin juuri allekirjoittanut seitsemän vuoden jatkosopimuksen, joten se (seurasiirto) tulisi todella kalliiksi. Salahista saadut rahat täytyisi luovuttaa meille!