Jalkapallo
Saudiseuralla tähtäimessä taas yksi Liverpool-pelaaja – Menettääkö Jürgen Klopp luottopakkinsa?

Saudiarabialaisseurat ovat lisänneet lusikkansa soppaan tämän kesän siirtomarkkinoilla. Lusikan sijaan voitaisiin kai kyllä puhua jo kauhasta, sillä Saudi Arabian Pro liiga on pystynyt houkuttelemaan valtavilla tarjouksilla useita nimekkäitä pelaajia kesän aikana.
Valioliiga-seura Liverpoolin ovi on jo tänä kesänä ollut Saudi Arabian suuntaan auki useampaankin kertaan, kun seura on myynyt keskikentältään niin Fabinhon kuin joukkueen pitkäaikaisen kapteenin Jordan Hendersonin Saudi Arabiaan. Myös Roberto Firmino siirtyi ilmaisella siirrolla Saudi Arabiaan.
Jo myytyjen pelaajien lisäksi Saudiarbialaisseurat ovat houkutelleet lisäksi huhujen mukaan ainakin Luis Diazia, Mohamed Salahia sekä Joe Gomezia joukkoihinsa siinä onnistumatta.
Nyt huhujen mukaan syötti on vesillä seuraavan Liverpool-pelaajan suhteen, sillä Al-Ittihad on tietojen mukaan kiinnostunut Liverpool-pakki Ibrahima Konatésta.
Al-Ittihad yritti aiemmin kalastella Nicea edustavaa Jean-Clair Todiboa riveihinsä, mutta nuori ranskalaispakki jatkaa mielummin eurooppalaissarjoissa. Seura käänsi siis katseensa Liverpoolin toppariin, mutta haaviin ei näyttäisi tälläkään kertaan jäävän mitään.
Konaté on huhujen mukaan kieltäytynyt saudiseuran tarjouksesta ja kertonut olevansa onnellinen Liverpoolissa ja haluavansa saavuttaa tavoitteitaan seuran kanssa.
24-vuotias Konaté on edustanut Liverpoolia kahden vuoden ajan. Ranskalaispakin viime kausi oli loukkaantumisten sävyttämä, mutta nyt suurimmat ongelmat näyttäisivät olevan takana päin. Konaté pelasi täydet minuutit punaisten kauden kahdessa ensimmäiseä pelissä. Newcastlea vastaan viime viikonloppuna ranskalainen ei ollut kokoonpanossa.
Samankaltaisia juttuja
- Jättimäinen tarjous Mohamed Salahista! - Saudiarabialaisseura ei luovuta Liverpool-tähden suhteen
- Liverpool-legenda haluaa seuran kapteenin mukaansa Saudi-Arabiaan - Houkuttimena valtava palkkapussi
- Liverpoolin keskikentällä käy kato - Valioliiga-mestarin riveistä vahvistusta punaisille?
- Saudi-Arabia kahmii pelaajia siirtomarkkinoilla - Pep Guardiola: “Kyse ei ole uhasta, vaan todellisuudesta”
- Liverpool-managerilta tunteikas viesti seuran jättävälle kapteenille: “Jos kukaan ei ole vielä kertonut tätä…”
- Lähde: PSG:n megatähden tulevaisuudelle varmistus - Tuttu virsi tältä kesältä toistui
- Puhuuko nyt katkeruus? Cristiano Ronaldo tylyttää MLS:ää ja Euroopan liigoja
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Brighton-luotsi uskoo kurssin kääntyvän: ”Minulla on täysi luotto pelaajiini”
-
Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
-
Manchester Unitedilta päivitys perheväkivallasta syytetyn tähtihyökkääjän tilanteesta
-
Guardiola ottaa kantaa maajoukkuemiehen vähäiseen vastuuseen: ”Hän tuskailee joidenkin asioiden kanssa”
-
Inter Milanin tähtipelaaja lähellä jatkosopimusta – City ja Chelsea jäämässä tyhjin käsin
-
Asiantuntijalta murska-arvio tämän päivän Valioliigan huippukamppailusta: “He tulevat teurastamaan heidät”
-
Puolustus vuotaa kuin seula – Ten Hag vakuuttaa: ”Emme ole huolissamme”
-
ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
-
Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
-
ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
-
Supertähti valmiina ManU:n kohtaamiseen! – ”Odotan vaikeaa ottelua”
-
Pep Guardiolalta erikoinen kommentti Manchester Cityn menestyksestä : “Emme ole tehneet mitään erityistä”
-
Brentford valmis luopumaan kultakimpaleestaan? – ”Ymmärrän täysin, miksi hänen tilannettaan seurataan”
-
Entinen tähtivahti lataa suorat sanat Unitedin tilanteesta: ”Kaikki ei ole kohdallaan”
-
Kohuhyökkääjän La Liga-debyytti antaa odottaa itseään: ”Meidän on oltava kärsivällisiä”
-
ManU-tähti ulos joukkueen harjoitusvahvuudesta! – Tuntuvat sanktiot odottavat?
-
Arsenalin supertähti paljastaa syyn seuravalinnalleen: ”Hänellä on omanlaisensa aura”
-
Muuttuuko Unitedin jättihankinnan tilanne? – ”Kaikki on hänestä itsestään kiinni”
-
Soppa ManU:n tähtihyökkääjän ympärillä syvenee – Kaksi uutta uhria astui esiin vakavien syytösten kera
-
Entinen ManU-tähti yhä ilman sopimusta – Löytyykö Valioliigasta ottajia?
-
Faneilta täystyrmäys Liverpool-legenda Jordan Hendersonin kohuhaastattelulle: “Anteeksipyyntö ei riitä”
-
ManU:n tähtihyökkääjä heitettiin ulos maajoukkueesta – Vakavat syytökset perheväkivallasta tulivat ilmi
-
ManU:n kulisseissa kuohuu tappion jälkeen: ”Minua on pidetty pitkään syntipukkina”
-
Arsenalin superhankinta lunasti hintalappunsa – Uskomatonta draamaa Valioliigan huippumatsissa!
-
Liverpool jatkaa tappiottomana Valioliigassa! – Punaiset jyräsivät Aston Villan kotinurmellaan
-
Chelsea jatkaa kyykkäämistä – Pochettinolta erikoinen arvio nolosta tappiosta: “Tietenkin olimme parempia”
-
Voiko tämä olla totta? – Barcalta kaksi jättimäistä hankintaa ennen siirtotakarajaa!
-
Lähde: ManU:lta todellinen täsmähankinta siirtoikkunan viime metreillä!
-
Jättimäinen tarjous Mohamed Salahista! – Saudiarabialaisseura ei luovuta Liverpool-tähden suhteen
-
Vihdoin! – Suomen maajoukkuetähden uusi osoite selvillä!
Mainos

Maria Veitolan aamupissa kulkeutui Helsingistä Tampereelle: mitä ihmettä?

Kurvikkaan Onlyfans-kuumiksen rintavarustus hypnotisoi – videot!

Onlyfansin hottis piteli rintojaan bikineissä – kuuma lomakuva!

Kari Jaloselle pedataan huippupestiä! – Tästä syystä mies ei huhujen mukaan ole tarjoukseen tarttumassa

Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!

Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!

Tuplakääk-podcastin uusin jakso poistettiin: Jodel paukkuu kommenteista

Supermalli Joy Corrigan muutti elämänsä – tältä hän näyttää!

Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”

Antti Tuiskun arki näyttää Espanjassa erilaiselta: upeaa elämää auringon alla
Mainos
Mainos

Povipommi täysin alastomana läpinäkyvien verhojen takana – no nyt!

Maailman seksikkäin säätyttö pelkissä alusvaatteissa – huh, mikä hottis!

Alankomaalaisen peppukaunottaren paljaat pakarat lähikuvassa – katso kuva!

Brighton-luotsi uskoo kurssin kääntyvän: ”Minulla on täysi luotto pelaajiini”

NFL:n tähtisikermälle huolestuttavia uutisia voiton jälkeen – Pelinrakentaja loukkaantui

Kasvaimistaan kertonut Sara Chafak julkisi mystisen kirjoituksen

Kesä tuli syksyn keskelle: tällä ohjeella trooppinen pina colada!

Kim Sainion nuoruuskuva saa katsomaan kahdesti: ”Mitä helkkaria?”

Terveellinen lounas tai välipala: uppomunat ja parsa

Antti Tuiskun arki näyttää Espanjassa erilaiselta: upeaa elämää auringon alla
Mainos
Kuumat


Povipommi täysin alastomana läpinäkyvien verhojen takana – no nyt!
Somekuumis Jill Hardener julkaisee somessa usein paljastavaa materiaalia, joka saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän ei pelkää esitellä paljasta pintaa ja...


Maailman seksikkäin säätyttö pelkissä alusvaatteissa – huh, mikä hottis!
Meksikolaisena säätyttönä tunnetuksi tullut Yanet Garcia julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa. Yanet sai taannoin maailman...


Alankomaalaisen peppukaunottaren paljaat pakarat lähikuvassa – katso kuva!
Alankomaalainen Vera Dijkmans on tullut somessa tunnetuksi etenkin jättimäisestä pepustaan, jota hän esittelee Instagramissa varsin estottomasti. Tiukat housut ja paljastavat...


Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!
Tatuoitu somemalli Riae tunnetaan paitsi somesta, myös aikuisviihdetähtenä. Hän julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia ja paljastaa paljasta pintaa, joka jättää...


Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!
Italialainen povipommi Eva Menta ei paljon peittele. Hän julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, joka jättää hyvin vähän arvailujen varaan....


Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!
Italialainen somekaunotar Alex Mucci esittelee somessa mielellään etenkin uhkeaa rintavarustustaan. Alex julkaisee Instagramissa usein paljastavaa materiaalia jopa yli 8 miljoonan...


Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!
Kurvikas somemalli Antje Utgaard julkaisee usein sosiaalisessa mediassa paljastavaa kuvamateriaalia, joka saa seuraajien sukat pyörimään jaloissa. Hän viihtyy etenkin alusvaatteissa...


Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!
Miamissa asuva somehottis Katy Jo Raelyn julkaisee Instagramissa usein kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Hän laittaa mielellään etenkin pyllynsä...


Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä – mitä ihmettä?
Amerikkalainen somemalli Kindly Myers sai taannoin maailman kuumimman sotilaan tittelin, nimittäin hän palveli taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Tennesseessä asuva hottis...


Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?
Somekuumis Emily Elizabeth saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän julkaisee mielellään Instagramissa kuumia kuvia ja videoita, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa....
Mainos
Urheilu


Brighton-luotsi uskoo kurssin kääntyvän: ”Minulla on täysi luotto pelaajiini”
Brightonin alkukausi on jättänyt kaksijakoisen kuvan. Aktiiviseen hyökkäyspelaamiseen luottava Seagulls-poppoo on ottanut kovia päänahkoja, mutta vastapainona on ollut myös rumia...


NFL:n tähtisikermälle huolestuttavia uutisia voiton jälkeen – Pelinrakentaja loukkaantui
NFL:n tähtisikermä Los Angeles Chargers otti kauden toisen voittonsa viikonloppuna. Las Vegas Raiders antoi tiukan vastuksen, mutta taipui lopulta pistein...


Karmea tilanne Hollannissa! – Ajaxin ottelu keskeytettiin jälleen kun maalivahtia elvytettiin kentällä
Hollannin Eredivisiessä koettiin Ajaxin ja RKC Waalwijkin välisessä ottelussa kauhun hetkiä lauantaina. Waalwijkin maalivahti Etienne Vaessen törmäsi rajusti yhteen Ajax-hyökkääjän...


Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja...


UFC-tähti avautuu raskaasta pettymyksestään: ”Se oli hyvin stressaava tilanne”
Pitkän uran vapaaottelun parissa tehnyt Stephen ’’Wonderboy’’ Thompson on jälleen tulessa joulukuun 16. päivänä. Tuolloin jenkkikonkari kohtaa Las Vegasin T-Mobile...


La Ligan huippuottelussa draamaa: ”Tällaiset asiat ovat osa jalkapalloa ja elämää”
Sergio Ramos oli La Ligan perjantain kierroksen epäonnensoturi. Kokenut puolustaja teki oman maalin Sevillan verkkoon, jonka myötä FC Barcelona nappasi...


Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”
Teemu Suninen on Chilen MM-rallissa avauspäivän kuuden erikoiskokeen jälkeen hienosti toisena ja taistossa kilpailun voitosta. Hyvästä ajovireestä huolimatta mieheltä saatiin...
Ruoka


Kesä tuli syksyn keskelle: tällä ohjeella trooppinen pina colada!
Jokaisen rakastama pina colada-juoma on mahdollista valmistaa sekä alkoholillisena että alkoholittomana. Trooppinen ja herkullinen pina colada tarjoillaan tyypillisesti jäisenä kesällä...


Terveellinen lounas tai välipala: uppomunat ja parsa
Uppomunat ja parsa ovat erinomainen välipala tai kevyt lounas. Tämä terveellinen ateria syntyy myös aloittelijoilta, vaikka tarkkuutta vaaditaankin vesipyörteen tekemisessä....


Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!
Simppeliltä ja mitäänsanomattomalta vaikuttava kylmä kurkkukeitto voi yllättää maukkaudellaan ja klassisuudellaan. Vaikka kylmä kurkkukeitto voi päällepäin näyttää tylsältä, sen voi...


Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!
Terveellinen ja herkullinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein tai toimii erinomaisena lounaana. Vihersmoothie maistuu monelle ja sen voi tuunata omanlaisekseen lisäämällä...


Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!
Perinteinen, herkullinen ja monelle maistuva italianpata on helppo valmistaa kotona. Muutamista perusaineksista syntyvä maittava italianpata onnistuu myös aloittelijoilta. Alla olemme...


Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!
Perinteinen ja kotoisa kaalikeitto on yksinkertainen ja lämmin arkiruoka. Vähäkalorinen kaalikeitto maistuu monelle ja sen voi maustaa sopivaksi mustapippureilla ja...


Superhelpot suklaakeksit – tällä ohjeella herkkuja arkeen!
Itse kukin kaipaa silloin tällöin arkeen hieman herkkuja. Superhelpot suklaakeksit ovat hyvä vaihtoehto jälkkäriksi, juhliin, kahvin kanssa tarjottavaksi tai muuten...


Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!
Venäläinen naudanlihasta valmistettu stroganov eli beef strogranoff on suosittu ruokalaji ympäri maailmaa. Lihaisa stroganov on myös suosittu ruokalaji Suomessa ja...


Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!
Perinteinen lihakastike on erinomainen arkiruoka, jonka voi tarjoilla esimerkiksi riisin tai perunoiden kanssa. Lihakastike ja sen lisukkeet sopivat niin lounaaksi...


Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!
Kun takana on kiireinen päivä tai haluat kokata nopean lounaan keskellä päivää, nopea kanapasta on hyvä vaihtoehto. Proteiinipitoinen ja täyttävä...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Anna Abreu unohti napittaa paidan – alusvaatteet paistavat!
- Erkki Kaukonen: Iida Vainion treffipäivitys kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
- Anselmi: Snoop Dogg läppäisi Tinzeä pepulle tuhansien katsojien edessä: video!
- Tyyppi: Sofia Belórfin uudet silikonirinnat esillä Instagramissa – katso kuva
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!