Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Päättyykö peliura? – Entinen Liverpoolin tähti jätti seuransa ovet paukkuen!

Mamadou Sakho
AOP

Montpellieriä kahden vuoden ajan edustanut Mamadou Sakho on jättänyt seuran. Ranskalaispuolustaja otti viime viikolla fyysisesti yhteen manageri Michel Der Zakarianin kanssa, jonka jälkeen hän päätti pakata laukkunsa.

Valioliigafaneille hyvin tuttu Mamadou Sakho on jälleen uuden edessä. Liverpoolin ja Crystal Palacen entinen tähtipuolustaja siirtyi kaksi vuotta sitten Selhurst Parkilta Ranskan Ligue 1:ssä pelaavan Montpellierin vahvuuteen.

Aika Montpellierissä sujui vaihtelevissa merkeissä, mutta sopimuksen päättyminen tuli kaikille yllätyksenä. Sakho turhautui viime viikolla joukkueen harjoituksissa sillä seurauksella, että hän tuuppasi väitetysti päävalmentaja, Michel Der Zakarianin kumoon.

Montpellier julkasi asiasta tiedotteen, jossa kerrottiin pelaajan välttyvän jatkotoimenpiteiltä. Sakho teki tilanteesta kuitenkin omat johtopäätöksensä ja päätti pakata nappulakenkänsä.

– Silloin on osattava lähteä, kun et saa enää osaksesi kunnioitusta, pelaaja kirjoitti eilen.

– En suostu ottamaan vastuuta harjoituksissa tapahtuneesta yhteenotosta ja tänään 2. marraskuuta päätän yhteistyöni Montpellierin kanssa.

– Vietin täällä kaksi vuotta ja nautin suuresti ajastani harjoituksissa ’’pikkuveljieni’’ kanssa. Haluan kiittää heitä kaikesta. Kiitän myös seuran kannattajia ja lääkintähenkilökuntaa, urheilutoimenjohtajaa Bruno Carottia sekä presidenttiä Laurent Nicollinia. Hyvää kauden jatkoa.

Lähde: Liverpool Echo

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos