Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

ManU:lla kasvojen pesun paikka – Nottingham pyrkii jatkamaan kotijoukkueen synkkää alkukautta

Valioliiga
AOP

Valioliigassa pelataan lauantaina kuuden ottelun kierros. Yksi päivän mielenkiintoisimmista kamppailuista nähdään Manchester Unitedin ja Nottinghamin välillä. Ottelu käynnistyy klo 17:00.

Vaisusti kautensa aloittanut Manchester United saa Nottingham Forestin vieraakseen Old Traffordille. Erik ten Hagin luotsaama kotijoukkue janoaa pisteitä hävittyään edellisellä kierroksella Tottenham Hotspurille. Avauskierroksella Wolvesia vastaan irronneen voiton myötä Unitedilla on kasassa kolme pistettä, jotka irtosivat osittain onnenkin ansiosta.

Punapaitojen pelaaminen on ollut todella sekavaa ja varsinkin keskikaista on näyttänyt epätasapainoiselta. ManU:n suurimpiin sankareihin viime kaudella lukeutunut Casemiro on näyttänyt yksinäiseltä, eikä riittävää tukea ole ollut tarjolla.

Tuore hankinta, Mason Mount on loukkaantuneena, joten ten Hagin on pakko muokata palettinsa uusiksi. Myös Luke Shaw’n poissaolo on tuntuva isku kotijoukkueelle.

Vierasjoukkue Forest on niin ikään kolmessa pisteessä. Joukkue taipui Arsenalille avauskierroksella lukemin 2-1, mutta otti viime viikonloppuna maistuvan voiton Sheffield Unitedista. Nottinghamin terveystilanne on paremmalla tolalla kuin ManU:n, eikä tuoreita loukkaantumisia ole ilmaantunut.

Steve Cooperin miehistöllä on mahdollisuus jatkaa ManU:n synkkää alkukautta, mutta voitto Old Traffordilla vaatisi lähes täydellistä suoritusta joukkueiden materiaaliero huomioituna. United on pelannut 30 ottelua tappioitta kotikentällään ja lähtee peliin suurena ennakkosuosikkina.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos