Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

ManU-tähti avautuu siirrostaan: ”Minun oli saatava osakseni rakkautta”

Andreas Pereira
AOP

Yli kymmenen vuoden ajan Manchester Unitedin sopimuspelaajana ollut Andreas Pereira siirtyi viime kaudella pysyvällä siirrolla Fulhamiin. Brasilialainen kertoo tunteneensa tarvetta muutokselle ennen siirtopäätöstään.

PSV Eindhovenin nuorten joukkueissa vakuuttavia otteita esittänyt Andreas Pereira siirtyi Manchester Unitedin alle 18-vuotiaiden joukkueeseen vuonna 2014. Matka jatkui jo seuraavalla kaudella punaisten edustukseen, mutta lainapestit tulivat nopeasti tutuksi.

Brasilialainen palasi useampaan otteeseen kovin odotuksin Old Traffordille, jossa hänelle ei kuitenkaan nähty juurikaan käyttöä. Viime kesänä Pereira päätti nostaa kytkintä pysyvällä siirrolla ja mies liittyi Fulhamin vahvuuteen.

Fulham ja ManU ottavat tänään toisistaan mittaa ja Pereira paljasti, miksi hän päätti jättää entisen seuransa taakseen.

– Tunsin Erik ten Hagin PSV:stä, joten uskoin, että hän pyrkii vakuuttelemaan minua jäämään. En jutellut hänen kanssaan, sillä tunsin tarvetta muutokselle. Siirryin Manchesteriin 16-vuotiaana ja minulla on sieltä paljon muistoja. Niin hyviä kuin huonojakin.

– Minun oli kuitenkin päästävä pelaamaan säännöllisesti ja saatava osakseni rakkautta.

Fulhamin ja ManU:n kamppailu pyörähtää käyntiin klo 14:30. Ottelu pelataan lontoolaisten kotiareenalla Craven Cottagella.

Lähde: The Mirror

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos