Jalkapallo
Manchester Unitedilta päivitys perheväkivallasta syytetyn tähtihyökkääjän tilanteesta

Antony palaa Manchester Unitedin harjoitteluvahvuuteen. Seura tiedotti päätöksestä perjantaina.
Vakavien perheväkivalta syytösten kohteeksi joutunut Antony, palaa Manchester Unitedin harjoitteluvahvuuteen. Brasilialaistähti on ollut joukkueen toiminnasta sivussa syyskuun maajoukkuetauosta saakka, kun tämän entinen tyttöystävä Gabriela Cavallin toi julki vakavia syytöksiä miestä kohtaan.
Cavallin lisäksi kaksi muutakin naista toi esiin myöhemmin syytökset Antonya kohtaan väkivaltaisesta käytöksestä.
Brasiliassa viime viikot viettänyt hyökkääjä palasi tällä viikolla Englantiin. Tapausta Brasiliassa tutkineet viranomaiset eivät miehen paluuta vastustelleet. Myös Isossa-Britanniassa viranomaiset tutkivat tapausta.
Antony on kertonut olevansa valmis työskentelemään yhdessä viranomaisten kanssa tapauksen selvityksessä. Mies muun muassa luovutti vapaaehtoisesti puhelimensa tutkintaan. Brassitähti on kiistänyt kaikki tätä vastaan esitetyt syytökset.
Miehen seura Manchester United tiedotti perjantaina, että mies palaa joukkueen harjoitusvahvuuteen.
– Antony on tehnyt ja tekee edelleen yhteistyötä asiaa tutkineiden poliisien kanssa Brasiliassa ja Englannissa siitä lähtien, kun nämä syytökset tulivat ensimmäistä kertaa ilmi kesäkuussa. Antonyn työnantajana seura on päättänyt, että hän palaa harjoittelemaan Carringtoniin (Manchester Unitedin harjoituskeskukseen) ja on valittavissa otteluihin tutkimuksien jatkuessa. Tarkkailemme, miten asia kehittyy, Unitedin tiedotteessa luki.