Jalkapallo
Lähde: Real Madrid kiinnostunut Liverpool-tähdestä: Näkeekö shokkisiirto päivänvalon?

Real Madridin kerrotaan olevan kiinnostunut Liverpool-puolustaja, Andrew Robertsonista. Vuonna 2017 Anfieldille saapuneesta Robertsonista kaavaillaan korvaajaa Ferland Mendylle, joka on todennäköisesti vaihtamassa maisemaa.
Kesän siirtomarkkinat lähestyvät ja huhut kasvavat sitä myötä. La Ligan mammuttiseura Real Madrid pyrkii raportoidusti vahvistamaan puolustuslinjaansa.
Esiin on noussut muun muassa Bayern Müncheniä edustavan Alphonso Daviesin nimi, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei saksalaisseura ole halukas tekemään puolustajallaan kauppaa.
Los Blancosin katseet ovat tämän jälkeen kääntyneet yllättävään suuntaan, sillä seuran kerrotaan tarkkailevan Liverpoolin Andrew Robertsonin tilannetta.
Skotlannin maajoukkuemies on kuulunut vuosikausia Jürgen Kloppin luottopelaajiin ja vastuuta on tullut tälläkin kaudella mukavasti.
Poolin surkea alkukausi on kuitenkin vesittämässä mahdollisuudet edetä ensi kaudeksi Mestarien liigaan, jonka myötä joukkueen runkoon on odotettavissa muutoksia. Madridissa UCL-futista olisi totuttuun tapaan tarjolla, joka saattaa luonnollisesti painaa vaakakupissa.
Espanjalaisten uskotaan pyrkivän pääsemään eroon Ferland Mendystä, jolle ei tunnu löytyvän lähes minkäänlaista käyttöä Carlo Ancelottin ryhmityksessä. Jos Mendy saadaan myytyä Realin kerrotaan olevan valmis tarjoamaan Robertsonista noin 40 miljoonan punnan siirtosummaa.
Lähde: Daily Mail
Samankaltaisia uutisia
- Lähde: Real Madrid ja FC Barcelona tarkkailevat Bayern München-tähden tilannetta
- Karim Benzeman manttelinperijä? - Brassitähti siirtymässä Santiago Bernabeulle?
- PSG:n tähtipuolustaja haaveilee paluusta Madridiin - Euroopan jättiläiset istumassa saman pöydän ääreen?
- Oho! Liverpool kahden jättivonkaleen perässä - 120 miljoonaa vaihtamassa omistajaa?
- Real Madridille loistavia uutisia: Jo toinen joukkueen ikoneista jatkamassa sopimustaan
- Tässäkö ratkaisu Liverpoolin ongelmiin? - Napolin tähti englantilaisten tutkassa
- Liverpoolin luottopakki uskoo joukkueen uudelleenrakennukseen: “Se on suunnitelmamme”
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
-
Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
-
Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”
-
Lähde: Real Madridin tähtihyökkääjä seuraamassa Ronaldon jalanjäljissä – Päätös jo syntynyt
-
Manchester City-tähti vapaata riistaa? – Arsenal, Real Madrid ja FC Barcelona odottavat tilaisuuttaan
-
Valioliigasta pudonneessa seurassa käännetty katseet tulevaisuuteen: ”Me palaamme vielä takaisin”
-
Jatkuuko matka Emiratesille? – Valioliigalegenda ottaa kantaa megastaran mahdolliseen siirtoon
-
Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä
-
Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
-
Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa
-
Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?
-
Bundesliigan pysti jaossa! – Siirtyykö supertähti Real Madridiin Saksan mestarina?
-
ManU-tykki jättämässä Old Traffordin taakseen! – Juventus saamassa vihdoin haluamansa?
-
Liverpoolin tähtihyökkääjän somepostaus herätti huolen: “Olen täysin murtunut”
-
Täyskäännös Harry Kanen siirtosaagassa! – Real Madrid ja Tottenham suunnittelevat jättimäistä vaihtokauppaa
-
PSG luopumassa monivuotisesta palvelijastaan: ”Italialainen haluaa aina palata kotiinsa”
-
José Mourinholta piikki entisen seuransa suuntaan: ”Daniel Levy ei antanut minun voittaa Mestarien liigan finaalia”
-
Manchester United -valmentaja myönsi karun tosiasian joukkueestaan: “Se on tällä hetkellä maksimi”
-
Odottaako Manchester Unitedia Chelsean kohtalo? – Erik ten Hag maalaa uhkaavaa kuvaa
-
Monivuotinen Barca-ikoni jättää seuran – Sopimus puretaan vuoden etuajassa
-
Lähde: Cristiano Ronaldo katuu siirtopäätöstään – Löytyykö Euroopasta vielä ottajia?
-
Suurseurojen havittelema Arsenal-lahjakkuus teki päätöksen jatkostaan: “Tämä seura on minun kotini”
-
Real Madrid tähden rasismikohu puhuttaa jalkapallomaailmaa: “La Liga kuuluu rasisteille”
-
Liverpoolin luottopakki uskoo joukkueen uudelleenrakennukseen: “Se on suunnitelmamme”
-
Sopimus katkolla: Valioliigan tähtipuolustaja vapaata riistaa? – Neuvottelut takkuavat seurojen välillä
-
Barcelonalla jäämässä luu käteen? – Manchester City tähden tulevaisuudensuunnitelmissa täyskäännös
-
Manchester Cityn historiallinen ihmetemppu askelta lähempänä! – Pep Guardiolan unelma elää
-
Ura jatkuu jossain muualla: United-ikoni jättää Old Traffordin taakseen
-
Oho! Valioliigatähti jättää joukkueensa kuluvan kauden jälkeen: ”Missä ikinä olenkaan, sydämeni on aina täällä”
-
Lähde: Manchester United kiinnostunut Liverpoolin entisestä maalitykistä!
Mainos

MTV Uutiset: Näin Janni Hussin ja Sointu Borgin podcast sai alkunsa

Suvi Pitkänen Onlyfansissa! Tämä sai hänet liittymään Onlyfansiin

Seiska: Näin paljon Ella Toivainen on käyttänyt kauneusleikkauksiin: ”Olen valmis maksamaan”

Erna Huskon Tiktok-video suututti somen: ”Tosi noloo”

Näin somessa spekuloidaan syitä Käärijän lauluäänen pettämiselle semifinaalissa

IS: Näin Lotta Hintsa kommentoi sinkkuelämää: napautti suorat sanat!

Leijonat taipuivat Ruotsin käsittelyssä – “Pitää voittaa pelejä, ei riitä tämmöset”

Antti Tuisku ja Käärijä yhteiskuvassa: näin vuolaasti Tuisku kiitteli Käärijää

Somessa kummastellaan: Käärijän IG-linkki vie aikuisviihdemateriaalin pariin

Käytä kuivahtaneet leivät ja valmista köyhät ritarit: helppo ohje!
Mainos
Mainos

Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi

Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa

PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!

Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”

Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!

Miki Liukkosen synkkä olotila vetää sanattomaksi: ”Olen voinut erittäin huonosti”

Billie Eilish kyllästyi hänen tyylinsä kritisoimiseen: ”Antakaa naisten olla olemassa”

Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!

Muistatko vielä Paris Hiltonin? Tältä hän näyttää bikineissä!

Rita Niemi-Manninen joogasi bikineissä: ”Keho koukerolle”
Mainos
Kuumat


Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Charly...


Onlyfans-tähdet alusasuissa kukkakimput käsissään: jestas, mikä video!
Somekuumis Francia James on saanut kalastettua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Hän ihastuttaa seuraajiaan...


Italialainen somekuumis ohuttakin ohuemmassa bodyssä: kaikki paistaa läpi!
Italialainen somekuumis Alex Mucci saa seuraajiensa leuat loksahtamaan kuumilla somekuvillaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa,...


Tältä Onlyfans-kuumis Crista Jaatinen näyttää tennisasussa: kuvat ja video!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen tunnetaan etenkin menestyksekkäästä Onlyfansistään. Hän ihastuttaa yli 40 000 seuraajaansa Instagramissa julkaisemalla jatkuvasti kuumaa materiaalia itsestään...


Tatuoitu somekuumis esitteli kroppansa alusvaatteisillaan: nännit vilahtavat – video!
Somehottis Jill Hardener jättää seuraajat sanattomaksi upeilla kuvillaan. Jilliä seuraa Instagramissa jo yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina kieli...


Ukrainan povipommi tankkasi autoa Shellillä tissit paljaana: kuvat!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän on kerännyt itselleen jo yli 3,9 miljoonaa seuraajaa somessa ja fanien...


Suomalainen Onlyfans-hottis kuumissa bikinikuvissa: katso kuvat!
Suomalainen Onlyfans-malli Erika Helin on saanut kalastettua itselleen jo yli 113 000 seuraajaa Instagramissa ja lisää tulee. Erika asuu nykyään...


Savonlinnan povipommin rinnat pursuilivat mekosta Turkissa: video!
Savonlinnan povipommi Pasha Pozdniakova ihastuttaa seuraajiaan jatkuvasti sosiaalisessa mediassa julkaisemalla kuumaa kuvamateriaalia. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 1,8...


Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!
Los Angelesissa asuva somekaunotar Becky Hudson on saanut lassottua itselleen yli 2,9 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja lisää vain tulee. Hän...


Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
Meksikolainen kaunotar Yuliett Torres on saanut lassottua itselleen jo yli 10 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Yuliett...
Mainos
Urheilu


Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
Päättyneellä valioliigakaudella upeita otteita esittänyt Newcastlen Bruno Guimaraes on siirtohuhujen kohteena. Brassitaiturin perässä on useampi La Liga-seura, mutta kiinnostusta riittää...


Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
Chelsea ja Manchester City ovat käynnistäneet alustavat neuvottelut Mateo Kovacicin siirtymisestä Etihadille. Lontoolaisjoukkue Chelsean keskikenttäpelaaja, Mateo Kovacic, 29, on herättänyt...


PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!
Jose Mourinhon jatkon AS Roman peräsimessä uskotaan olevan pitkälti kiinni tänään pelattavan Eurooppa-liigan finaalin lopputuloksesta. Roma-pomo, Tiago Pinto, oli suhteellisen...


Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”
Athletic Bilbaon Ander Herrera varoittaa entistä seuraansa Manchester Unitedia eksymästä väärille poluille kesän siirtomarkkinoilla. Unitediin on linkitetty useita korkean profiilin...


Lähde: Real Madridin tähtihyökkääjä seuraamassa Ronaldon jalanjäljissä – Päätös jo syntynyt
Nähdäänkö ensi kaudella Real-tähtien jälleennäkeminen Saudi-Arabian liigassa? Real Madridin Karim Benzema on saanut useiden lähteiden mukaan valtaisan tarjouksen Saudi-Arbiasta. Miehelle...


Jälleen yksi pysti jaossa! Eurooppa-liigan finaali pelataan huomenna: ”Etu ei ole kummankaan puolella”
Eurooppa-liiga on edennyt finaalivaiheeseen ja jäljellä on kilpailun kaksi parasta joukkuetta. Sevilla-luotsi, Jose Luis Mendilibar uskoo, että AS Roma tulee...


Juventuksen pistevähennys-tapaus saatiin viimein päätökseen – Se maksoi seuralle lopulta todella kalliisti
Juventuksen ja Italian urheiluviranomaisten välinen tapaus torinolaisseuran väärin kirjaamiin palkka- ja siirtosummin liittyen on saatu soviteltua. Sovittelu maksoi lopulta Juvelle...
Ruoka


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Sirpa: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko