Jalkapallo
Kohuhyökkääjän La Liga-debyytti antaa odottaa itseään: ”Meidän on oltava kärsivällisiä”

Mason Greenwood karisti hiljattain Old Traffordin pölyt kannoiltaan, ainakin toistaiseksi. Kovista odotuksista huolimatta miehen debyytti Getafen paidassa saattaa venyä aiottua pidemmälle.
Manchester United teki lopulta odotetun ratkaisun ja lähetti Mason Greenwoodin muihin maisemiin. Nuorukaisella on silti olemassa takaportti valioliigapaluulle, sillä hänen pelioikeutensa ovat edelleen ManU:n hallussa.
Greenwoodia huhuttiin useampaan eri suuntaan, mutta lopulta ottaja löytyi La Ligasta. Viime kaudella Espanjan pääsarjan 15. sijalle päätynyt Getafe hankki englantilaishyökkääjän riveihinsä vajaan vuoden mittaisella lainasopimuksella.
Greenwoodin on odotettu tekevän debyyttinsä lähiaikoina, mutta Getafen manageri, Jorge Bordalas laittaa joukkueen kannattajille jäitä hattuun.
– Greenwoodiin liittyy suuret ennakko-odotukset. Hän on ollut puolentoista vuoden ajan pelaamatta ja pysähdyksissä. Hän on sopeutumisvaiheessa ja hänen täytyy kuroa joukkuetoveriensa etumatkaa, Bordalas toteaa CaughtOffsiden mukaan.
– Meidän on oltava kärsivällisiä ja huolehdittava hänestä. Hän lähestyy päivä päivältä pelikuntoa ja kertoo meille, milloin hän kokee olevansa valmis. Me tiedämme minkälaisella potentiaalilla hänet on varustettu.
– Hänet on otettu avosylin vastaan pukuhuoneessa ja hänen joukkuetoverinsa auttavat häntä paljon, manageri päättää.
Samankaltaisia juttuja
- ManU:n jättänyt huippulupaus matkalla yllättävään suuntaan? - Valioliiga jäämässä taakse
- Lähde: AS Roma tavoittelee ManU:n menetettyä lupausta
- ManU lähellä päätöstä kohujalkapalloilijan kohtalosta: “Ymmärrämme tilanteen aiheuttamat vahvat mielipiteet”
- ManU päätyi kovaan ratkaisuun seurakasvattinsa kanssa - Näytti ovea kohussa ryvenneelle pelaajalle
- Chelsean vitkuttelu kostautumassa: Valtava läpsäisy Todd Boehlyn kasvoille!
- ManU:n tähtihyökkääjä heitettiin ulos maajoukkueesta - Vakavat syytökset perheväkivallasta tulivat ilmi
- Bayern valmis kuuntelemaan tarjouksia tähtipelaajastaan: Jatkuuko ura brittikentillä?
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
-
ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
-
Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
-
ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
-
Supertähti valmiina ManU:n kohtaamiseen! – ”Odotan vaikeaa ottelua”
-
Pep Guardiolalta erikoinen kommentti Manchester Cityn menestyksestä : “Emme ole tehneet mitään erityistä”
-
Brentford valmis luopumaan kultakimpaleestaan? – ”Ymmärrän täysin, miksi hänen tilannettaan seurataan”
-
Entinen tähtivahti lataa suorat sanat Unitedin tilanteesta: ”Kaikki ei ole kohdallaan”
-
ManU-tähti ulos joukkueen harjoitusvahvuudesta! – Tuntuvat sanktiot odottavat?
-
Arsenalin supertähti paljastaa syyn seuravalinnalleen: ”Hänellä on omanlaisensa aura”
-
Muuttuuko Unitedin jättihankinnan tilanne? – ”Kaikki on hänestä itsestään kiinni”
-
Soppa ManU:n tähtihyökkääjän ympärillä syvenee – Kaksi uutta uhria astui esiin vakavien syytösten kera
-
Entinen ManU-tähti yhä ilman sopimusta – Löytyykö Valioliigasta ottajia?
-
ManU:n tähtihyökkääjä heitettiin ulos maajoukkueesta – Vakavat syytökset perheväkivallasta tulivat ilmi
-
ManU:n kulisseissa kuohuu tappion jälkeen: ”Minua on pidetty pitkään syntipukkina”
-
Arsenalin superhankinta lunasti hintalappunsa – Uskomatonta draamaa Valioliigan huippumatsissa!
-
Liverpool jatkaa tappiottomana Valioliigassa! – Punaiset jyräsivät Aston Villan kotinurmellaan
-
Chelsea jatkaa kyykkäämistä – Pochettinolta erikoinen arvio nolosta tappiosta: “Tietenkin olimme parempia”
-
Voiko tämä olla totta? – Barcalta kaksi jättimäistä hankintaa ennen siirtotakarajaa!
-
Lähde: ManU:lta todellinen täsmähankinta siirtoikkunan viime metreillä!
-
Vihdoin! – Suomen maajoukkuetähden uusi osoite selvillä!
-
Lähde: Tottenham-pelaajan ura jatkumassa Old Traffordilla!
-
Tottenham suunnittelee valtavaa kaappausta! – Siirtyykö Real Madrid-tähti Valioliigaan?
-
Saudiseuralla tähtäimessä taas yksi Liverpool-pelaaja – Menettääkö Jürgen Klopp luottopakkinsa?
-
Entinen Valioliiga-tähti löysi uuden roolin: “Olen jälleen tuntenut jotain, jonka luulin jo menettäneeni”
-
ManU:n jättänyt huippulupaus matkalla yllättävään suuntaan? – Valioliiga jäämässä taakse
-
Lähde: Tottenham tarjonnut monivuotista luottopelaajaansa ManU:lle!
-
Supertähden vamma odotettua pahempi! – Tekeekö Real Madrid viime hetken hankintoja?
-
Nyt se on lähellä! – Cityn tähtipuolustaja siirtymässä FC Barcelonaan!
-
ManU tarkkailee Barca-puolustajan tilannetta: Vaihtuuko maisema siirtoikkunan viimeisten päivien aikana?
Mainos

F1-skandaali syvenee! – Kohupomo valitsi puolen Massan ja Hamiltonin välisessä MM-kiistassa

Katariina Juseliuksen tyrmäävät synttärilookit Monacosta – upeat kuvat!

Pep Guardiolalta erikoinen kommentti Manchester Cityn menestyksestä : “Emme ole tehneet mitään erityistä”

NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”

Madonna napautti limpparijättiä: ”Mainos kiellettiin heti”

Mercedes-tähti tylytti itseään kovin sanoin Singaporen kisan jälkeen :”V*tun aloittelija!”

Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!

Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!

Näin syntyy suosittu purkkisalaatti: testaa ohjetta!

Entinen tähtivahti lataa suorat sanat Unitedin tilanteesta: ”Kaikki ei ole kohdallaan”
Mainos
Mainos

ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”

Erika Vikman vaelluksella rakkaansa kanssa: kuvat!

Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!

Sini Ariell laseissa ja ilman yläosaa: ”Osana herkkugalleriaa”

Vappu Pimiän nostalginen raskauskuva – poseeraa yläosattomissa!

Seiska: Niko Ranta-ahon somejulkaisu herätti keskustelua – mitä on tulossa?

Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!

Takavuosien Baywatch-tähden tyrmäävä kuva punaiselta matolta: katso kuva!

Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi tutussa mainoksessa: muistatko tämän?

Iida Vainio julkaisi intiimin kotikuvan: ”Rakkaani rakastaa minua”
Mainos
Kuumat


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....


Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?
Portlandista kotoisin oleva peppukaunotar Samantha Krieger julkaisee usein somessa kuvia, joissa etenkin hänen pyllynsä pääsee parrasvaloihin. Samantha on saanut lassottua...


Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita, joissa hänen jättimäiset rintansa pääsevät parrasvaloihin. Louisaa seuraa jo...


Megakuuma Onlyfans-tähti alusvaatteissa: kuumat selfiet!
Somekuumis Lyna Perez julkaisee usein tulikuumaa materiaalia Instagramissa ja ihastuttaa seuraajiaan vähäpukeisilla kuvilla. Hän on saanut lassottua itselleen Instagramissa yli...


Jättimäiset pakarat! Italialainen malli esitteli paljaan pyllyn – video!
Italialainen pyllyhottis Lindsay Capuano saa seuraajien silmät leviämään julkaistessaan kuvia, joissa hän esittelee jättimäistä pyllyään. Lindsay on saanut seuraajien suosion...
Mainos
Urheilu


ManU:n ex-manageri paljastaa, miksi Ronaldon paluu epäonnistui: ”Osoittautui vääräksi valinnaksi”
Cristiano Ronaldo palasi Manchester Unitediin kaksi vuotta sitten valtavien odotusten saattelemana. Kuten hyvin tiedetään, tuhkimotarina ei saanut ManU-fanien toivomaa loppua....


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...


Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
Brightonin Evan Ferguson on noussut kaikessa hiljaisuudessa yhdeksi Valioliigan lupaavimmista hyökkääjistä. Tuoreiden raporttien mukaan Manchester United tavoitteli pelaajaa kesän siirtoikkunan...
Ruoka


Herkullinen hernesalaatti alkupalaksi tai lisukkeeksi – ohje!
Herkullinen ja helppo hernesalaatti on erinomainen alkupala tai lisuke moniin ruokiin. Sen voi halutessaan tuunata hieman erilaiseksi tai sitä voi...


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!
- Vystopia: Onlyfans-hottis availi haarojaan pienissä alushousuissa: video!
- Tomperos: Laitetaanko Aston Martinilla tuulemaan? – ”Fernandon täytyy tuntea asemansa uhatuksi”
- He55u: Rosanna Kuljun lomakuvat Venetsiasta: ”Rakkauden kaupunki”
- Ranttali: Superhelppo ja pehmeä perunamuussi tällä ohjeella: kokeile!