Jalkapallo
Huuhkajat kohtaa tänään Slovenian – Markku Kanerva tiedostaa ottelun tärkeyden

Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat kohtaa Slovenian EM-karsintaottelussa perjantaina.
EM-karsinnat jatkuvat perjantaina Suomen osalta Helsingin Olympiastadionilla, kun Huuhkajat kohtaa Slovenian. Kyseessä on todella suuri ja tärkeä ottelu, josta Suomi lähtee reilun 30 000 kannattajan edessä hakemaan arvokkaita pisteitä.
– On hienoa päästä kokemaan se tunnelma ja kannustus Olympiastadionilla. Se lämmin ja kannustava vastaanotto, jonka saamme huomenna, kun astelelemme kentälle, siivittää Huuhkajat aikamoiseen lentoon, joukkueen päävalmentaja Markku Kanerva ennakoi torstaina medialle.
H-lohkon kärkipaikkaa kahden pelatun ottelun jälkeen pitävä Slovenia, on ennakolta yksi Suomen suurimpia haastajia lohkossa. Tämän päivän ottelu on siis äärimmäisen tärkeä.
– Slovenia on yksi meidän päävastustajistamme ja pelaamme kotona. Slovenia johtaa lohkoa, ja uskon, että vieraspelistä siellä tulee haastava.
– En kuitenkaan halua, että pelaajille tulee sellainen pakkovoitto-mentaliteetti. Pelaamme kurinalaisesti ja nöyrästi, mutta ennen kaikkea voitontahtoisesti, Kanerva analysoi.
EM-karsintoja toki onkin vielä reilusti jäljellä tämänkin päivän ottelun jälkeen, mutta voitto ja kolme pistettä Sloveniasta olisi Huuhkajille huipputulos.
Slovenia on nopea ja suoraviivainen joukkue, joka pelaa fyysistä jalkapalloa. Myös joukkueen puolustus on toistaiseksi karsinnoissa ollut vahvaa. Hyökkäyspäästä Huuhjakilta löytyy kuitenkin maalintekovoimaa, kun maalitykit Teemu Pukki sekä Benjamin Källman ovat vahvuudessa mukana. Myös huippuvireessä kuluneella keväällä Italiassa pelannut Joel Pohjanpalo tuo Suomen hyökkäyspäähän ehdottomasti vaarallisuutta.
Suomi – Slovenia pelataan tänään klo 19.00. Ottelun voi katsoa suorana Yle TV2:lta.