Jalkapallo
Huh, mikä matsi Valioliigassa! Liverpool oli tuhria kolmen maalin johdon – Tottenhamin kuoppa syvenee

Liverpool oli lähellä tuhria kolmen maalin johtoaseman, kun se isännöi Tottenhamia Valioliigassa sunnuntaina.
Liverpool otti Anfieldillä nopeasti tukevan otteen kolmesta pisteestä, kun se mätti ensimmäisen 15 minuutin aikana kolme maalia. Curtis Jones iski isännät johtoon heti kolmannella peliminuutilla, kun Spurs unohti miehen täysin vapaaksi maalille.
Vain kaksi minuuttia myöhemmin, tositoimiin loukkaantumisen jälkeen palannut, Luis Diaz viimeisteli Cody Gakpon syötöstä punaisten toisen osuman.
15 minuutin kohdalla Cristian Romero lanasi Gakpon boxin sisällä nurin ja Mohamed Salah pääsi laukomaan pilkulta isännät jo 3-0 johtoon. Tässä vaiheessa osa Tottenham faneista oli jo nähnyt riittävästi ja Spurs-fanien nähtiin poistuvan stadionilta. Todellisuudessa ottelun ratkaisuhetket olivat vasta edessä.
Harry Kane kavensi tilannetta ensimmäisen puoliajan lopulla ja Son Heung-min toi vierailijat jo maalin päähän noin vartti ennen loppua.
Lisäajan toisella minuutilla, pahasti tällä kaudella kipuillut, Richarlison puski Spursin tasoihin. Tottenhamin leirissä huokaistiin helpotuksesta kuitenkin iinan verran liian aikaisin, sillä Liverpool ei tasuriin tyytynyt.
Lucas Moura lahjoitti pallon puolustuspäässä suoraan Liverpoolin Diego Jotalle, joka viimeisteli terävällä laukauksella Liverpoolille voiton.
Voiton myötä Liverpool nousi Tottenhamin sekä Aston Villan ohi sarjataulukossa nyt viidenneksi.
Tottenhamin leirissä viime viikot ovat olleet todella vaikeita, eikä helpotusta näyttäisi tulleen vieläkään. Vaikka joukkue onnistui aiemmin tällä viikolla nousemaan tasuriin Manchester Unitedia vastaan, on se nyt valahtanut sarjataulukossa europaikkojen ulkopuolelle.
Samankaltaisia uutisia
- Viikonlopun nöyryytys oli liikaa - Tottenham-managerille näytettiin ovea
- Erling Haalandkin on vain ihminen - Maalitykin rankkari epäonnistui täysin tärkeässä paikassa
- New York Rangersille toinen voitto: Suomalaistähdet näkyvästi esillä
- Tässäkö ratkaisu Liverpoolin ongelmiin? - Napolin tähti englantilaisten tutkassa
- SM-liigan pronssiottelu riistäytyi käsistä - Kyseenalainen tilanne meni tuomareilta ohi
- Tappara ylivoimainen SM-liigan ensimmäisessä finaalissa - Pelicans-valmentaja Niemelä riehui: ”V**** mitä touhua!”
- AC Milanin Mestarien liiga-unelma elää: Seksi-Olli mätti hattutempun huippuottelussa!
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Uskomatonta! – ManU:n pelaaja jälleen rajujen syytösten kohteena
-
Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
-
Finaaliin valmistautuvalta West Ham-kapteenilta mielenkiintoisia kommentteja: ”Ollakseni rehellinen…”
-
Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
-
Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
-
Entinen ManU-pelaaja varoittaa: ”Perustan on oltava kunnossa”
-
Manchester City-tähti vapaata riistaa? – Arsenal, Real Madrid ja FC Barcelona odottavat tilaisuuttaan
-
Valioliigasta pudonneessa seurassa käännetty katseet tulevaisuuteen: ”Me palaamme vielä takaisin”
-
Jatkuuko matka Emiratesille? – Valioliigalegenda ottaa kantaa megastaran mahdolliseen siirtoon
-
Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä
-
Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
-
Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa
-
Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?
-
Tottenham ja Chelsea jäämässä nuolemaan näppejään? – ManU viemässä pisimmän korren Bundesliigan maalitykistä
-
ManU-tykki jättämässä Old Traffordin taakseen! – Juventus saamassa vihdoin haluamansa?
-
Liverpoolin tähtihyökkääjän somepostaus herätti huolen: “Olen täysin murtunut”
-
Täyskäännös Harry Kanen siirtosaagassa! – Real Madrid ja Tottenham suunnittelevat jättimäistä vaihtokauppaa
-
PSG luopumassa monivuotisesta palvelijastaan: ”Italialainen haluaa aina palata kotiinsa”
-
José Mourinholta piikki entisen seuransa suuntaan: ”Daniel Levy ei antanut minun voittaa Mestarien liigan finaalia”
-
Manchester United -valmentaja myönsi karun tosiasian joukkueestaan: “Se on tällä hetkellä maksimi”
-
Odottaako Manchester Unitedia Chelsean kohtalo? – Erik ten Hag maalaa uhkaavaa kuvaa
-
Lähde: Real Madrid kiinnostunut Liverpool-tähdestä: Näkeekö shokkisiirto päivänvalon?
-
Suurseurojen havittelema Arsenal-lahjakkuus teki päätöksen jatkostaan: “Tämä seura on minun kotini”
-
Liverpoolin luottopakki uskoo joukkueen uudelleenrakennukseen: “Se on suunnitelmamme”
-
Sopimus katkolla: Valioliigan tähtipuolustaja vapaata riistaa? – Neuvottelut takkuavat seurojen välillä
-
Barcelonalla jäämässä luu käteen? – Manchester City tähden tulevaisuudensuunnitelmissa täyskäännös
-
Manchester Cityn historiallinen ihmetemppu askelta lähempänä! – Pep Guardiolan unelma elää
-
Ura jatkuu jossain muualla: United-ikoni jättää Old Traffordin taakseen
-
Oho! Valioliigatähti jättää joukkueensa kuluvan kauden jälkeen: ”Missä ikinä olenkaan, sydämeni on aina täällä”
-
Lähde: Manchester United kiinnostunut Liverpoolin entisestä maalitykistä!
Mainos

Crista Jaatinen ja Mrs Koriste tissivideolla: nyt on jo härskiä!

Playboy-malli puki päälleen alusvaatteet ja hypähteli kameralle: kurvit vain heiluvat!

Miley Cyrus juhli Flowers-kappaleen Spotify-menestystä kultaisessa uimapuvussa: kuvat!

BB-Kati söi Mäkkäriruokaa viikon ajan: tämä oli lopputulos

Sanna Marin sai kunniatohtorin arvon New Yorkissa: upeat kuvat!

Miljoonien seuraama somekuumis aurinkoa ottamassa: pylly vain kiiltää!

Sabina Särkän hulppeat lomakuvat Espanjasta: mukaan livahti myös biksukuvia

Sara Chafakin tyylikkäät lomakuvat Kreikasta: vau!

Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!

Näin Evelina vietti synttäreitään: mittariin kilahti 28 vuotta
Mainos
Mainos

Playboy-kurvitar twerkkasi niin, että pakarat läpsähtelivät: katso video äänen kanssa!

Somekaunotar täysin alastomana videolla! Poistetaanko tämä video?

Onlyfans-hottiksen jättimäinen pylly pursuilee alusasusta: jäätävät kuvat!

Suomalainen Playboy-hottis seksikkäänä lentoemona: kuva!

Uskomatonta! – ManU:n pelaaja jälleen rajujen syytösten kohteena

Syövästä parantunut Jucci Hellström aikoo saada lihaksensa takaisin: katso kuva!

Joel Harkimon hulvaton video Jannista saa seuraajat nauramaan vedet silmissä

Mikro mutakakku viidessä minuutissa: superhelppoa herkkua!

Näin näyttävästi Erika Vikman valmistautuu festarikesään: kuumat kuvat!

Superhelppo ja täyttävä kanariisivuoka: yksinkertainen ohje illallisen valmistukseen
Mainos
Kuumat


Playboy-kurvitar twerkkasi niin, että pakarat läpsähtelivät: katso video äänen kanssa!
Somekaunotar Ana Lorde loksauttaa seuraajiensa leuat vähän väliä julkaisemalla materiaalia, jossa hän esittelee paljasta pintaa. Playboyssa ja Maximissakin taannoin poseerannut...


Somekaunotar täysin alastomana videolla! Poistetaanko tämä video?
Somekuumis ja Onlyfans-hottis Jill Hardener esittelee mielellään paljasta pintaa somessa varsin estottomasti. Jo reilu 4,7 miljoonaa seuraajaa itselleen kerännyt Playboy-kuumis...


Onlyfans-hottiksen jättimäinen pylly pursuilee alusasusta: jäätävät kuvat!
Pennsylvaniasta kotoisin oleva hottis Samantha Gangewere ihastuttaa seuraajiaan somessa julkaisemalla usein kuumaa kuvamateriaalia. Hän on saanut kalastettua itselleen yli 2...


Suomalainen Playboy-hottis seksikkäänä lentoemona: kuva!
Savonlinnalainen Onlyfans-hottis Pasha Pozdniakova oli ensimmäinen suomalainen pluskoon malli, joka pääsi poseeraamaan taannoin Playboyn sivuilla. Pasha toimii nykyään somevaikuttajana ja...


Onlyfans-hottis läpinäkyvässä alusasussa: kriittiset paikat paistavat läpi!
Somejulkkis Jessy Ren on saanut saalistettua itselleen miljoonia seuraajia somessa kahdella eri Instagram-tilillään. Jessyllä on myös oma Onlyfans-tili, jossa hän...


Amerikkalais-DJ bikinineissä joka paikassa – jopa auton takapenkillä!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan ihastuttaa seuraajiaan sosiaalisessa mediassa julkaisemalla usein paljastavaa materiaalia. Charly on saanut lassottua itselleen yli 4,6 miljoonaa...


Aikuisviihdetähti heilutteli silikonipeppuaan videolla: tämä saa silmät vietereiksi!
Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu näyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa ja lisää vain...


Onlyfans-malli nosti topin tissien yli: kuuma kuva Onlyfans-livestä
Sometähti Violet Summers saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 13 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä vain...


Näistä pikkubiksuista lipsahtaa! Povipommin tissit pursuilevat estottomasti
Povekas somejulkkis Grace Boor saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän nimittäin julkaisee usein rintavia kuvia Instagramissa poseeraten pienissä bikineissä ja niukoissa...


7 miljoonan seuraama somehottis vilautteli pyllyä julkisella paikalla: kuvat!
Somehottis Faith Lianne on saanut kalastettua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää tulee, sillä hän julkaisee usein...
Mainos
Urheilu


Uskomatonta! – ManU:n pelaaja jälleen rajujen syytösten kohteena
Manchester Unitedia edustava Antony on vakavien syytösten kohteena. Brasilialaisen entinen seurustelukumppani, Gabriela Cavallin väittää ManU-pelaajan käyttäytyneen väkivaltaisesti häntä kohtaan heidän...


Lionel Messin isä väläytti yllättävän mahdollisuuden supertähden tulevaisuudesta – “Se on vaihtoehto”
Lionel Messin siirtosaagassa lähestytään huipennusta. Argentiinalaisen isä väläytti maanantaina, että paluu Barcelonaan voisi sittenkin olla mahdollinen. Lionel Messin siirtohuhut ovat...


Raskaansarjan jättiläisten välillä kipinöi: ”Voisin tyrmätä sinut 15 tuopin jälkeen”
Tyson Furyn ja Francis Ngannoun välille on viritelty huippukohtaamista jo pidemmän aikaa. Toistaiseksi mitään ei olla lyöty lukkoon, mutta miesten...


Real Madrid suunnittelee sensaatiomaista temppua: City-tähti empii jatkoaan
Erling Haaland on ollut yksi kuluvan jalkapallokauden sensaatioista. Supertähti on pysynyt vaitonaisena jatkonsa suhteen. Manchester Cityn kerrotaan toivovan mahdollisen triplamestaruuden...


Valtteri Bottas myönsi karun tosiasian Barcelonan GP:stä: “En pystynyt haastamaan ketään”
Valtteri Bottaksen kilpailusta Espanjan Barcelonassa ei paljoa ilonaiheita revitä. Suomalainen romahti kilpailussa täysin ja ylitti maaliviivan sijalla 19. eli toiseksi...


Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”
Karim Benzeman tulevaisuudella on spekuloitu jo pitkään ja huhuissa on soudettu edes takaisin useita kertoja. Nyt huhuille saatiin kuitenkin päätös,...


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...
Ruoka


Mikro mutakakku viidessä minuutissa: superhelppoa herkkua!
Kun mielesi tekee jotain makeaa, voit valmistaa mikro mutakakun vain muutamassa minuutissa. Mikro mutakakku on helpoista helpoin ja näppärä jälkkäri,...


Superhelppo ja täyttävä kanariisivuoka: yksinkertainen ohje illallisen valmistukseen
Superhelppo kanariisivuoka onnistuu myös aloittelevilta kokeilta ja sen pyöräyttämisessä ei mene kauaa. Uunissa kypsyvä maukas kanariisivuoka tarvitsee vain vajaa puoli...


Maittava mansikkapirtelö vain 15 minuutissa: superhelppo ohje!
Mansikkapirtelö on erinomainen herkku, jälkkäri tai välipala, jonka valmistaminen on superhelppoa. Valmistukseen tarvitaan vain pari ainesta sekä tehosekoitin. Mansikkapirtelö valmistuu...


Kotitekoinen tomaattikastike pizzaan – tällä helpolla ohjeella onnistut
Kotitekoinen tomaattikastike pizzaan on helppo valmistaa ja siinä menee vain noin 15 minuuttia. Jos tomaattikastike pizzaan jää siis kaupan hyllylle,...


Herkulliset juustosämpylät superhelpolla ohjeella: tällä ohjeella onnistut!
Maukkaat ja herkulliset juustosämpylät valmistuvat kotona superhelpolla ohjeella. Juustosämpylät kannattaa tarjoilla lämpimänä ja uunituoreena esimerkiksi voin tai kinkku-juustopäällisen kanssa. Alla...


Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella
Juustokakut ovat helppoja kakkuja, joiden valmistamiseen ei tarvita uunia. Mansikka valkosuklaa juustokakku on jälkkäripöydän timantti ja se on monille maistuva...


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Harri leränen: Erna Huskon pyllykuva sai epämiellyttävää huomiota: ”Onks sussa mitään muuta…”
- ilariv: IL: Cha cha cha-biisi teki historiaa!
- Akrasia: Amerikkalais-DJ bikinineissä joka paikassa – jopa auton takapenkillä!
- Akrasia: Aikuisviihdetähti heilutteli silikonipeppuaan videolla: tämä saa silmät vietereiksi!
- Outi: Taiteilija Katariina Sourin taiteteos Käärijästä loksauttaa leuat: katso kuva!
- Mauri. Pesonen: Joel Harkimo avautui vaalipettymyksestään: ”Painettiin hommia aamusta yöhön…”
- U. Lehtonen: Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”