Jalkapallo
Faneilta täystyrmäys Liverpool-legenda Jordan Hendersonin kohuhaastattelulle: “Anteeksipyyntö ei riitä”

Liverpool-legenda Jordan Henderson yritti avata päätöksentekoaan Saudi-siirron taustalla tuoreessa haastattelussa. Liverpoolin LGBT+ fanityhmältä ei miehelle kuitenkaan ymmärrystä herunut.
Liverpoolin pitkäaikainen ex-kapteeni Jordan Henderson vastasi yhdestä viime kesän kohutuimmista siirroista, kun vähemmistöjen oikeuksien puolesta kovaäänisesti puhuva mies päätti siirtyä saudiarabialaisseura Al-Ettifaqin riveihin.
Hendersonin päätös aiheutti melkoisen kohun ja esimerkiksi Liverpoolin virallinen LGBT+ faniryhmä, Kop Outs, koki miehen kääntäneen täysin takkinsa ja hylänneen uskomuksensa siirtyessään Saudi-Arabiaan, missä esimerkiksi homoseksuaalisuus on rikos ja seksuaalivähemmistöjen asema todella turvaton.
Henderson kommentoi kohuttua siirtoaan ensimmäisen kerran tänään ja vakuutteli “ettei ole muuttunut ihmisenä” siirron myötä. Liverpool-legenda sanoi myös, ettei tämän tarkoituksena ollut “loukata ketään” ja pyysi asiaa LGBTQI+ yhteisöltä anteeksi.
– Anteeksipyyntö ei riitä. Teot puhuvat kovemmin kuin sanat, Liverpoolin faniryhmä tyrmäsi viestipalvelu X:ssä.
Henderson perusteli haastattelussaan, että Saudi-siirto oli tämän uran kannalta oikea ratkaisu ja uudenlainen haaste. Kop Outs ei tätäkään perustelua sulattanut, vaan kuvaili sitä tekosyyksi, jolla Henderson “yrittää peitellä Saudi-Arabian kuvottavaa ihmisoikeustilannetta”.
– Siirryit jalkapallon takia? Pelataksesi 5000 fanin edessä polttavassa kuumuudessa muiden ikääntyvien pelaajien kanssa, faniryhmä tylytti.
Mikäli julkaisu ei näy, näet sen täältä.
No acceptance by Henderson of his role in sportswashing, trying to disguise the disgusting Saudi human rights record. This sounds more like an attempt to rebuild his ”brand”, sorry isn’t good enough @JHenderson, actions speak louder than words. https://t.co/JGOI5fY55f
— Kop Outs! 🌈⚽🏳️🌈🏳️⚧️ (@LFC_LGBT) September 5, 2023
Samankaltaisia juttuja
- Liverpool-legenda haluaa seuran kapteenin mukaansa Saudi-Arabiaan - Houkuttimena valtava palkkapussi
- Liverpool-managerilta tunteikas viesti seuran jättävälle kapteenille: “Jos kukaan ei ole vielä kertonut tätä…”
- Jättimäinen tarjous Mohamed Salahista! - Saudiarabialaisseura ei luovuta Liverpool-tähden suhteen
- Liverpoolin keskikentällä käy kato - Valioliiga-mestarin riveistä vahvistusta punaisille?
- Saudi-Arabia kahmii pelaajia siirtomarkkinoilla - Pep Guardiola: “Kyse ei ole uhasta, vaan todellisuudesta”
- Saudiseuralla tähtäimessä taas yksi Liverpool-pelaaja - Menettääkö Jürgen Klopp luottopakkinsa?
- Valtavat rahavirrat käytössä! - Nämä miehet Steven Gerrard haluaa Saudi-Arabiaan

UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
-
Liverpool jatkaa tappiottomana Valioliigassa! – Punaiset jyräsivät Aston Villan kotinurmellaan
-
Jättimäinen tarjous Mohamed Salahista! – Saudiarabialaisseura ei luovuta Liverpool-tähden suhteen
-
Saudiseuralla tähtäimessä taas yksi Liverpool-pelaaja – Menettääkö Jürgen Klopp luottopakkinsa?
-
Liverpool-tykin vähäinen vastuu puhuttaa: ”On selvää, ettei hän ole tyytyväinen”
-
Parjattu hyökkääjätähti pelasti vajaamiehisen Liverpoolin – Virgil van Dijk katseli punaista korttia
-
Aston Villalle jälleen komea voitto! – Emeryn juna puksuttaa raiteillaan
-
Valioliigan sunnuntain huippuottelu! – Arvoituksellinen Newcastle isännöi loistouutisia saanutta Liverpoolia
-
Saako ManU vihdoin haluamansa? – Serie A-tähti jätetty joukkueen ulkopuolelle
-
Liverpoolin riskinotto kannatti – Tähtihankinnan kuohuttanut punainen kortti peruttiin
-
Chelsea-tähti avautuu vaikeuksistaan: ”Siirtymävaihe oli vaikea”
-
Liverpoolin tähtihankinta katseli punaista korttia – Punaiset vajaallakin vakuuttavaan voittoon
-
Asiantuntija lyttää täysin ManU:n hankinnan! – ”Todellinen paniikkiostos”
-
Lähde: PSG:n megatähden tulevaisuudelle varmistus – Tuttu virsi tältä kesältä toistui
-
Saudi-Arabia kahmii pelaajia siirtomarkkinoilla – Pep Guardiola: “Kyse ei ole uhasta, vaan todellisuudesta”
-
Jussi Ahokas hehkuttaa huippupestiään Pohjois-Amerikassa ja avaa NHL-unelmaansa: “Sain jalkaa oven väliin”
-
Liverpool-managerilta tunteikas viesti seuran jättävälle kapteenille: “Jos kukaan ei ole vielä kertonut tätä…”
-
Toistuuko viime kauden pettymys? – Jürgen Kloppilta viesti Liverpoolin kannattajille
-
Puhuuko nyt katkeruus? Cristiano Ronaldo tylyttää MLS:ää ja Euroopan liigoja
-
Liverpoolin keskikentällä käy kato – Valioliiga-mestarin riveistä vahvistusta punaisille?
-
Inter Miami esitteli virallisesti uuden supertähtensä – Tätä numeroa Lionel Messi kantaa uudessa seurassaan
-
Vihdoinkin päätös siirtosaagalle! – Arsenal hankki Englannin siirtoennätyksellä uuden supertähden
-
Liverpool-legenda haluaa seuran kapteenin mukaansa Saudi-Arabiaan – Houkuttimena valtava palkkapussi
-
Valtavat rahavirrat käytössä! – Nämä miehet Steven Gerrard haluaa Saudi-Arabiaan
-
Liverpool-legendalta täydellinen takinkääntö – Nimet paperiin saudiarabialaisseuran kanssa
-
Entinen Liverpool-tähti kommentoi tappeluaan joukkuetoverinsa kanssa: ”Tällaisia asioita tapahtuu”
-
Hurja huhu siirtomarkkinoilta! – Liverpool valmis taistoon maailmantähdestä
-
Tässä Messin ja Ronaldon seuraajat! – El Classicoissa ensi kaudella melkoinen taistelupari
-
Chelsea-pelaajien virta Saudi-Arabiaan jatkuu – Valioliiga-kippari saa seuraa Chelsean luottopakista
-
Tapparan ensi kauden rosteriin kova lisäys! – Ilveksessä loistanut maalitykki palaa Tampereelle
Mainos

Tuplakääk-podcastin uusin jakso poistettiin: Jodel paukkuu kommenteista

Supermalli Joy Corrigan muutti elämänsä – tältä hän näyttää!

Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”

Snoop Dogg läppäisi Tinzeä pepulle tuhansien katsojien edessä: video!

Pyöreäpeppuisen somehottiksen kriittisiä paikkoja peittelivät kukkaset – kuva!

Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?

Povipommit tuhmissa koulutytön asuissa paidat auki: tämä saa silmät vietereiksi!

Siirtopommi! – Pistelinko vaihtaa maisemaa: Jimmy Butlerilta ryöpytys NBA:n suuntaan

Joutuuko Tyson Fury yllätytetyksi? – ”Francis on paljon vahvempi kuin hän”

Niko Ranta-aholta kirja! Tämä teos paljastaa, mitä oikeasti tapahtui
Mainos
Mainos

Elina Gustafsson ja Ansku Bergström kihloissa: ihana video!

BB-Sofia julkaisi muokkaamattomia kuvia: ”En voi uskoa, että…”

Sointu Borgin väsymys paistaa kasvoista: ”Ei porut auta”

Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!

Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!

Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!

Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!

Niko Ranta-aholta kirja! Tämä teos paljastaa, mitä oikeasti tapahtui

Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!

Lola Odusoga Patreonissa: ”Vain sinun silmillesi”
Mainos
Kuumat


Tatuoitu somemalli julkaisi paljastavan synttärikuvan – nyt ei peitelty juuri mitään!
Tatuoitu somemalli Riae tunnetaan paitsi somesta, myös aikuisviihdetähtenä. Hän julkaisee Instagramissa usein kuumia kuvia ja paljastaa paljasta pintaa, joka jättää...


Rintava kaunotar takki auki Milanossa: kaikki paistaa alta!
Italialainen povipommi Eva Menta ei paljon peittele. Hän julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuumaa kuvamateriaalia, joka jättää hyvin vähän arvailujen varaan....


Povipommin rintaliivit paljastivat kriittiset paikat Amsterdamissa – no nyt!
Italialainen somekaunotar Alex Mucci esittelee somessa mielellään etenkin uhkeaa rintavarustustaan. Alex julkaisee Instagramissa usein paljastavaa materiaalia jopa yli 8 miljoonan...


Kurvimalli nautiskeli juomasta rannalla pelkissä bikineissä – vau, mikä kroppa!
Kurvikas somemalli Antje Utgaard julkaisee usein sosiaalisessa mediassa paljastavaa kuvamateriaalia, joka saa seuraajien sukat pyörimään jaloissa. Hän viihtyy etenkin alusvaatteissa...


Amerikkalaishottiksen paljastava asu imeytyi pakaroiden väliin: kuva!
Miamissa asuva somehottis Katy Jo Raelyn julkaisee Instagramissa usein kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Hän laittaa mielellään etenkin pyllynsä...


Maailman kuumin sotilas kieriskeli rantahiekassa bikineissä – mitä ihmettä?
Amerikkalainen somemalli Kindly Myers sai taannoin maailman kuumimman sotilaan tittelin, nimittäin hän palveli taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Tennesseessä asuva hottis...


Onlyfnasin kuumis kuin uimapukumalli! Onko tässä täydellinen kroppa?
Somekuumis Emily Elizabeth saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän julkaisee mielellään Instagramissa kuumia kuvia ja videoita, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa....


Onlyfansin hottis piteli rintojaan bikineissä – kuuma lomakuva!
Rinnakas somekaunotar Grace Boor julkaisee somessa usein paljastavaa materiaalia ja etenkin hänen uhkea povensa pääsee parrasvaloihin. Grace näyttää viihtyvän usein...


Miamissa asuva somekuumis bikiniselfiessä – onko tässä täydellinen kroppa?
Miamissa asuva somekaunotar Eriana Blanco julkaisee usein Instagramissa näyttäviä kuvia ja videoita. Hän viihtyy etenkin bikinit ja niukat alusvaatteet yllään...


Norjalainen somekaunotar räjäyttää netin näillä kuvilla: vau, mikä hottis!
Norjalais-kanadalainen aikuisviihdetähti Vicky Vette aloitti pornonäyttelemisen 38-vuotiaana ja vuosien varrella hän on esiintynyt yli sadassa pornopätkässä. Vicky Vette on myös...
Mainos
Urheilu


Karmea tilanne Hollannissa! – Ajaxin ottelu keskeytettiin jälleen kun maalivahtia elvytettiin kentällä
Hollannin Eredivisiessä koettiin Ajaxin ja RKC Waalwijkin välisessä ottelussa kauhun hetkiä lauantaina. Waalwijkin maalivahti Etienne Vaessen törmäsi rajusti yhteen Ajax-hyökkääjän...


Jürgen Klopp latasi täyslaidallisen kohuottelun tuomarista: “En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
Liverpool taisteli urheasti yhdeksällä miehellä Tottenhamin vieraissa lauantaina Valioliigassa, mutta joutui lopulta taipumaan 2-1. Ottelusta ei kyseenalaisia hetkiä puuttunut ja...


UFC-tähti avautuu raskaasta pettymyksestään: ”Se oli hyvin stressaava tilanne”
Pitkän uran vapaaottelun parissa tehnyt Stephen ’’Wonderboy’’ Thompson on jälleen tulessa joulukuun 16. päivänä. Tuolloin jenkkikonkari kohtaa Las Vegasin T-Mobile...


La Ligan huippuottelussa draamaa: ”Tällaiset asiat ovat osa jalkapalloa ja elämää”
Sergio Ramos oli La Ligan perjantain kierroksen epäonnensoturi. Kokenut puolustaja teki oman maalin Sevillan verkkoon, jonka myötä FC Barcelona nappasi...


Chilen MM-rallin voitosta taistelevalta Teemu Suniselta synkkä kommentti: ”Paljon asioita, jotka ahdistavat”
Teemu Suninen on Chilen MM-rallissa avauspäivän kuuden erikoiskokeen jälkeen hienosti toisena ja taistossa kilpailun voitosta. Hyvästä ajovireestä huolimatta mieheltä saatiin...


Jenkkifutistähti pidätetty – Sekasortoinen tilanne jatkuu
NFL-seura Las Vegas Raidersin sopimuspelaaja, Chandler Jones on joutunut ongelmiin virkavallan kanssa. Aiemmin viikolla sekavalla videolla esiintynyt Jones lähteiden mukaan...


Barca voittoon entisen Real-tähden omalla maalilla – Xavi ylisti nuorukaisen otteita
FC Barcelona kohtasi Sevillan La Ligassa perjantaina. Ottelu päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen Barcan 1-0 voittoon. Katalonialaisten manageri, Xavi Hernandez hehkutti...
Ruoka


Tosi helppo kurkkukeitto alkupalaksi: kokeile tätä ohjetta!
Simppeliltä ja mitäänsanomattomalta vaikuttava kylmä kurkkukeitto voi yllättää maukkaudellaan ja klassisuudellaan. Vaikka kylmä kurkkukeitto voi päällepäin näyttää tylsältä, sen voi...


Terveellinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein: helppo ohje!
Terveellinen ja herkullinen vihersmoothie aloittaa aamun oikein tai toimii erinomaisena lounaana. Vihersmoothie maistuu monelle ja sen voi tuunata omanlaisekseen lisäämällä...


Tosi helppo italianpata valmistuu alle puolessa tunnissa: nopea arkiruoka!
Perinteinen, herkullinen ja monelle maistuva italianpata on helppo valmistaa kotona. Muutamista perusaineksista syntyvä maittava italianpata onnistuu myös aloittelijoilta. Alla olemme...


Helppo ja kotoisa kaalikeitto nopealla ohjeella: testaa tätä!
Perinteinen ja kotoisa kaalikeitto on yksinkertainen ja lämmin arkiruoka. Vähäkalorinen kaalikeitto maistuu monelle ja sen voi maustaa sopivaksi mustapippureilla ja...


Superhelpot suklaakeksit – tällä ohjeella herkkuja arkeen!
Itse kukin kaipaa silloin tällöin arkeen hieman herkkuja. Superhelpot suklaakeksit ovat hyvä vaihtoehto jälkkäriksi, juhliin, kahvin kanssa tarjottavaksi tai muuten...


Maukas ja lihaisa stroganov ohje: tästä tämän illan illallinen!
Venäläinen naudanlihasta valmistettu stroganov eli beef strogranoff on suosittu ruokalaji ympäri maailmaa. Lihaisa stroganov on myös suosittu ruokalaji Suomessa ja...


Maukas lihakastike perunoiden tai riisin kaveriksi: kokeile tätä!
Perinteinen lihakastike on erinomainen arkiruoka, jonka voi tarjoilla esimerkiksi riisin tai perunoiden kanssa. Lihakastike ja sen lisukkeet sopivat niin lounaaksi...


Tosi nopea kanapasta kiireiselle kokkaajalle: ohje!
Kun takana on kiireinen päivä tai haluat kokata nopean lounaan keskellä päivää, nopea kanapasta on hyvä vaihtoehto. Proteiinipitoinen ja täyttävä...


Kuinka valmistaa mausteiset veneperunat? Tästä mahtava lisuke ruokiin!
Helpot ja mausteiset veneperunat sopivat lisukkeeksi lähes mihin tahansa ruokaan. Ne ovat maukas lisuke sekä liha-, kana-, kala- että grilliruokiin...


Vegaaninen ratatouille soijarouheella – kokeile yksinkertaista ohjetta!
Vegaaninen ratatouille on erinomainen lounas tai illallinen ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Ratatouillen voi valmistaa soijarouheen kera, jolloin saat...
Mainos
Uudet kommentit
- Atro Niiniluoto: Anna Abreu unohti napittaa paidan – alusvaatteet paistavat!
- Erkki Kaukonen: Iida Vainion treffipäivitys kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
- Anselmi: Snoop Dogg läppäisi Tinzeä pepulle tuhansien katsojien edessä: video!
- Tyyppi: Sofia Belórfin uudet silikonirinnat esillä Instagramissa – katso kuva
- Atro Niiniluoto: Rosa-Maria Ryyti lähti illalliselle mekossa, joka halasi peppua: huh, mikä mekko!
- Atro Niiniluoto: Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
- Vystopia: Somemalli tyrmäävässä uimapukukuvassa Kolumbiassa: kuva!