Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Everton-manageri kiehui kyseenalaisen rangaistuspotkupäätöksen jälkeen: “Minulla ei ole hajuakaan”

Everton-manageri Sean Dyche kiehui Manchester City-tappion jälkeen
AOP

Manchester City kaatoi Evertonin Valioliigassa keskiviikkoiltana maalein 1-3. Viime aikojen tyypilliseen tapaan, myös Goodison Parkilla nähtiin nurmella parikin ratkaisua, joista on sittemmin riittänyt puhuttavaa.

Niin kuin niin monesti aiemminkin tällä kaudella, myös keskiviikkoillan Everton – City kamppailun jälkeen jälkipuinti käy kuumana. Molempien joukkueiden managerit kokivat ottelun jälkeen jalkapallon nykyisten sääntöjen pelanneen heitä vastaan.

City-manageri Pep Guardiola oli tuohtunut paitsiotilanteesta, jossa taivaansinisten John Stones lopulta loukkaantui. Tilanne pelattiin nykysääntöjen mukaan loppuun, vaikka se selvä paitsio olikin.

Everton-manageri Sean Dyche puolestaan ruoti kovin sanoin toisen puoliajan rangaistuspotkutuomiota, jolla City siirtyi ottelussa johtoon. Pallo osui Nathan Aken laukauksesta Evertonin Amadou Onanan käteen ja erotuomari näytti palloa pilkulle.

– Se rangaistuspotku, minulla ei ole hajuakaan. En usko, että kenelläkään on, Dyche päivitteli ottelun jälkeen.

Varsinaista erotuomarin päätöstä enemmän Dyche kyseenalaisti kuitenkin jalkapallon nykysäännöt, joilla käsivirheitä ylipäätään tuomitaan.

– Kuinka määrittelisit jotain tuollaista? Katsot kristallipalloonko? Jos hän teki sen tahallaan, niin hänen täytyy olla aikamoinen maalivahti, sillä hänen reaktionsa olivat salamannopeat. Mikä torjunta!, Everton-manageri heitti sarkastisesti.

Entinen Valioliiga-tuomari Mark Clattenburg antoi tilanteesta myös oman näkemyksensä. Clattenburgin mielestä erotuomarin päätös tilanteessa oli oikea, mutta säännöissä on päivittämisen varaa.

– Kukaan ei väitä, että päätös oli väärä, vaan että se, miten sääntö on kirjoitettu, on väärä ja sitä tulisi muuttaa, Clattenburg totesi MTV Urheilun mukaan.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos