Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Entisen ManU-flopin ura jyrkässä laskussa – Sopimus revittiin kolmen kuukauden jälkeen!

Jalkapallokenttä.
Unsplash

Manchester Unitediin aikoinaan kovin odotuksin siirtyneen Eric Baillyn ura on ajautunut rajuun syöksyyn. Norsunluurannikkolainen siirtyi vasta kesällä Besiktasiin, mutta nyt seura tiedottaa purkaneensa hänen sopimuksensa.

Villarrealissa suuren yleisön tietoisuuteen noussut Eric Bailly esitti La Ligassa niin vakuuttavia otteita, että hänen siirtymistään isompiin ympyröihin osattiin odottaa. Miehellä riitti lukuisia ottajia, mutta lopulta uudeksi työnantajaksi valikoitui Manchester United.

Lupaavan alun jälkeen ongelmia alkoi kuitenkin ilmaantua ja loukkaantumiset varjostivat luunkovan topparin uraa Old Traffordilla. Tervehdyttyään avauskokoonpanoon ei ollut enää asiaa, jonka jälkeen kävi selväksi, että mies on matkalla kohti uusia haasteita.

Marseille-lainan jälkeen Bailly myytiin Besiktasiin, mutta laskusuuntaan kääntynyt ura ei varsinaisesti lähtenyt lentoon Turkin Superliigassakaan. Bailly pudotettiin hiljattain neljän muun pelaajan tavoin pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle ja nyt seura tiedottaa purkaneensa hänen sopimuksensa.

– Ykkösjoukkueeseemme kuuluneen Eric Baillyn sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Baillylle menestystä hänen urallaan, seuran tiedotti SPORTbiblen mukaan.

49 A-maaottelua Norsunluurannikon paidassa pelannut Bailly ehti edustaa Besiktasia kahdeksan kertaa kaikki kilpailut huomioituna.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos