Jalkapallo
Entinen Valioliiga-tähti löysi uuden roolin: “Olen jälleen tuntenut jotain, jonka luulin jo menettäneeni”

Pelaajauransa viime kesänä päättänyt Cesc Fàbregas valmentaa nykyisin Italian Comon U19 joukkuetta. Espanjalainen paljasti valmentajauransa tavoitteiden olevan Italian ulkopuolella.
Lähes 19 vuotisen ammattilaisuran pelannut Cesc Fàbregas muistetaan erityisesti Valioliigasta sekä Espanjan maajoukkueesta. Mies pelasi Arsenalissa vuosina 2003-11 ja Chelseassa 2014-2019. Viimeiset vuodet Fàbregas edusti Serie B:ssä pelannutta Comoa.
Viimeiset pelaajavuodet olivat kuitenkin loukkaantumisten sävyttämiä ja ura päättyikin viime kesänä.
Miehen pitkä ammattilaisura pelaajana päättyi siis Italian Como 1907:ssa ja nyt miehen valmentajaura on alkanut samassa paikassa.
– Viimeisten kausien aikana menetin motivaationi loukkaantumisten vuoksi. Olin huolissani siitä, miltä minusta tuntuisi, mutta valmentajaksi ryhtymisen jälkeen motivaatio on palannut. Olen jälleen tuntenut jotain, jonka oletin jo menettäneeni. Jotain, mitä en ollut tuntenut pitkään aikaan, Fàbregas kertoi uudesta roolistaan.
Pelaajana Fàbregas voitti lähes kaiken mitä voitettavissa on. Valmentajana espanjalaisen tavoitteet ovat niin ikää korkealla.
– Tavoitteeni on valmentaa Valioliigassa. Se on suurin unelma, joka valmentajalla voi olla, mutta minun on jatkettava kehittymistä, mies paljasti.
– Kykenenkö valmentamaan Valioliigassa? Aika näyttää. Uskon vahvasti metodeihini ja opin joka päivä jotain uutta. Odotusarvot ovat olemassa, mutta on osattava käsitellä niitä.