Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Englantilaishyökkääjälle avautumassa toinen tilaisuus? – Jatkuuko ura Valioliigassa?

Tammy Abraham
AOP

Chelsean uutisoidaan suunnittelevan todellisia yllätyskauppoja. Alakanttiin kautensa aloittaneen lontoolaisjoukkueen kerrotaan haluavan vahvistaa hyökkäystään. Esiin on noussut Stamford Bridgeltä kaksi vuotta sitten lähteneen tutun englantilaisen nimi.

Mauricio Pochettino ei ole toistaiseksi pystynyt nostamaan Chelseaa pohjamudista. Valtavalla budjetilla operoiva lontoolaisseura on jäänyt pelikentillä täysin vastustajien jalkoihin, joka on toisintoa viime kaudelta.

Blues värväsi tuttuun tapaan kesällä nimekkäitä pelaajia, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen miljoonamiehistä huolimatta. Joukkueen omistaja, Todd Boehly haluaa tuoda lähiaikoina sisään tuoreen lastillisen uusia pelaajia, joiden uskotaan niittävän menestystä sinisten sotisovassa.

Jenkkipomon kerrotaan haaveilevan uudesta keskushyökkääjästä, mutta tällä kertaa haaviin ei ole välttämättä tarttumassa kaikkein isoimpia nimiä.

Chelsean kaksi vuotta sitten taakseen jättänyt Tammy Abraham on esittänyt vakuuttavia otteita AS Roman paidassa ja osoittanut pystyvänsä tekemään säännöllisesti tehoja.

90min kertoo, että Chelsea tarkkailee Abrahamin tilannetta ja on mahdollisesti valmis tarjoamaan hänelle sopimusta.

Abrahamin nykyinen diili Roman kanssa umpeutuu vuonna 2026. Tällä hetkellä loukkaantuneena olevan pelaajan uskotaan olevan pelikuntoinen tammikuun aikana, jolloin siirto olisi periaatteessa mahdollinen.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos