Pidetään yhteyttä

Jalkapallo

Chelsea-veteraani lähtökuopissa! – Löytyykö korvaaja Bundesliigasta?

Jonathan Tah
AOP

Thiago Silvan otteet Chelsean paidassa ovat jättäneet tällä kaudella toivomisen varaa. Aikoinaan yhtenä maailman parhaista toppareista pidetyn brassin jalka on alkanut iän myötä painaa. Chelsea kaavailee miehen paikalle uusia hankintoja.

Chelsean takalinjoilla vuodesta 2020 lähtien luutinut Thiago Silva on ollut tälläkin kaudella selkeä valinta joukkueen avauskokoonpanoon. Urallaan kaiken nähnyt ja 113 A-maaottelua Brasilian paidassa pelannut keskuspuolustaja on kuitenkin alkanut osoittamaan ikääntymisen merkkejä.

Silva ei ole ikinä lukeutunut kentän nopeimpiin pelaajiin, mutta on onnistunut piilottamaan puutteensa älykkyytensä ja loistavan sijoittumiskykynsä avulla. Fysiikan lait alkavat kuitenkin tulla vastaan aina kun Silva joutuu puolustamaan isompia alueita. Pää toimii edelleen vanhaan malliin, mutta juoksukilpailuissa mies jää auttamatta kakkoseksi.

Vaikka Chelsean manageri Mauricio Pochettino on luottanut kokeneeseen brassiin kuin vuoreen, kaavailee seura lähteiden mukaan uusia puolustuspään hankintoja.

Tällä kaudella todellisen läpimurron suuren yleisön tietoisuuteen tehnyt Jonathan Tah on Daily Expressin mukaan Chelsean tutkassa.

Lukas Hradeckyn joukkuetoveri on ollut kenties Bayer Leverkusenin paras puolustaja. Saksalainen onnistunut myös toisessa päässä kenttää, sillä 12 otteluun on syntynyt kolme maalia. Huhut vievät Tahia lähitulevaisuudessa kohti kirkkaampia valoja.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos