Jalkapallo
Chelsea-tähdet hurjan rasituksen alaisina! – ”Jos olisin päättänyt lepuuttaa heitä…”

Chelsean kahden tähtipelaajan, Enzo Fernandezin ja Moises Caicedon lepoaika jäi todella lyhyeksi maajoukkuetauon jälkeen. Miehet olivat Etelä-Amerikassa maajoukkueidensa mukana ja palasivat keskiviikkona Englantiin. Molemmat pelaajat olivat avauksessa, kun Chelsea kohtasi lauantaina Arsenalin.
Suuri osa Chelsean tähtipelaajista oli maajoukkuetehtävissä lokakuun kansainvälisen tauon aikana. Osalla palautumisaika jäi todella lyhyeksi kiireisen aikataulun sekä pitkien välimatkojen takia. Näin oli muun muassa Enzo Fernandezin ja Moises Caicedon kohdalla, jotka palasivat keskiviikkona Etelä-Amerikasta.
Moni Bluesin kannattaja luultavasti odotti Mauricio Pochettinon antavan kaksikolle hieman lepoaikaa, mutta kumpikin oli avauskokoonpanossa lauantaina pelatussa Arsenal-ottelussa. Pochettino kertoo ymmärtävänsä miesten kovan rasituksen, mutta muistuttaa kummankin pelaajan tärkeydestä.
– Pelaajat palasivat mukaamme keskiviikkona Etelä-Amerikasta ja pelasivat lauantaina, joka on hullua. Mutta jos olisin päättänyt lepuuttaa heitä, te (media) olisitte murhanneet minut, kuten seuran omistajakin!
– Enzo ja Caicedo eivät olleet parhaimmillaan pelattuaan kaksi ottelua maajoukkueissa, joka on ymmärrettävää. Mutta he ovat meille erittäin tärkeitä pelaajia. Toivon mukaan heidän palautumisensa sujuu hyvissä merkeissä ja he voivat harjoitella normaalisti.
Lähde: Goal