Pidetään yhteyttä

Jääkiekko

Leijonat avasivat MM-kisat kunnon trillerillä! – Tšekki voittomaalikisassa lopulta parempi

Leijonat taipui Tsekille MM-kisojen avausottelussa
AOP

Suomen jääkiekkomaajoukkue Leijonat, avasi MM-kisansa melkoisella jännitysnäytelmällä Tšekkiä vastaan.

Kisojen isäntämaa Tšekki oli lopulta rangaistuslaukauksilla parempi ja nappasi 1-0 voitolla avausottelusta kaksi pistettä.

Molemmista joukkueista maalivahdit palkittiin oikeutetuista otteluiden parhaina pelaajina. Suomen Harri Säteri napsi ottelussa 27 torjuntaa ja piti erityisesti jatkoajalla Leijonat mukana pelissä loistavilla torjunnoilla. Tšekin Lukas Dostal puolestaan oli erityisesti kolmannessa erässä loistava ja petasi joukkueelleen edellytykset voittoon.

Leijonien peli oli MM-avauksessa nousujohteista. Puolustuspeli oli vahvaa läpi ottelun, mutta hyökkäyspeliä ei tahdottu oikein saada alussa käyntiin. Kolmannessa erässä se alkoi hetkittäin löytyä paremmin, mutta siihen Suomella jää vielä parannettavaa.

Tšekki iski kiekon kertaalleen jo Suomen verkkoon toisen erän loppupuolella, mutta maali hylättiin lopulta Jukka Jalosen haaston myötä.

Leijonat pääsi hakemaan jatkoajan alussa voittomaalia ylivoimalla, mutta ei onnistunut kiekkoa reppuun saamaan. Jatkoajan loppu oli Tšekin hallintaa, jonka Leijonat kuitenkin selvitti.

Voittomaalikilpailussa yksikään suomalaispelaaja ei saanut kiekkoa maaliin saakka ja Tšekki vei sen lopulta kahdella osumalla.

– Ilme oli hyvä. Oltiin sitkeitä ja kärsivällisiä, Jalonen summasi ottelusta V-sportilla Iltalehden mukaan.

Mikäli upotus ei näy, näet sen täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos