Jääkiekko
Detroit Red Wingsille kovan luokan vahvistus: ”Uskon, että tämä on oikea joukkue minulle”

Alex DeBrincat treidattiin sunnuntaina Ottawa Senatorsin toimesta Detroit Red Wingsiin. Senators sai vaihdossa hyökkääjä Dominik Kubalikin ja lupaavan Donovan Sebrangon. Tämän lisäksi Ottawa perii myös Detroitin hallussa olleet kaksi varausta ensi vuoden draft-tilaisuudessa.
Takavuosien suurseura Detroit Red Wingsin hankki lisää luovuutta hyökkäykseensä, kun joukkue sainasi Alex DeBrincatin neljän vuoden ja 31, 5 miljoonan dollarin arvoisella sopimuksella. DeBrincat oli rajoitettu vapaa-agentti heinäkuun alusta lähtien. Uuden diilinsä myötä hänen vuosiansionsa kohoavat lähes kahdeksaan miljoonaan.
Detroitin lähistöllä varttunut DeBrincat oli onnellinen päästessään edustamaan lapsuutensa suosikkijoukkuetta.
– Olen todella innoissani. Unelmani kävi toteen, sillä olen kasvanut tällä aluella ja kannatin aina pienenä Red Wingsiä. Kukaan ei ole kuitenkaan onnellisempi kuin vanhempani. Perheemme on todella yhtenäinen ja kaikki ovat iloisia. Minulle on avautunut mahtava tilaisuus.
DeBrincat teki viime kaudella 66 tehopistettä 82 ottelun aikana, muttei halunnut sitoutua Ottawaan pidemmällä sopimuksella.
– Olen erittäin luottavainen omiin kykyihini. Uskon, että tämä on oikea joukkue minulle ja toivottavasti voimme taistella tiemme pudotuspeleihin, jenkkihyökkääjä päätti.