Pidetään yhteyttä

TV

Suomalainen elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlissa: yleisöpalkinto Suomeen

Suomalainen elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlissa: yleisöpalkinto Suomeen
Youtube / It's Alive Distribution

Suomalainen elokuva Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia palkittiin hiljattain Venetsiassa järjestetyillä elokuvajuhlilla. Se sai merkittävän tunnustuksen, nimittäin se palkittiin yleisöpalkinnolla. Teemu Nikin ohjaama ja Petri Poikolaisen tähdittämä leffa oli kilpailemassa uudessa Orizzonti Extra -kilpailusarjassa seitsemän muun elokuvan kanssa. Voittaja valittiin yleisön toimesta. Leffa on näytetty myös muun muassa Norjassa elokuvafestivaaleilla.

”Ilman tätä palkintoakin tämä olisi tärkein elokuva minkä olen tehnyt. Mutta eiköhän tälle pystille löydy paikka Petrin takanreunalta,” ohjaaja Teemu Nikki kertoo tiedotteessa, sanoo Stara.

Venetsian elokuvajuhlat on jo järjestetty 78 kertaa.

Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia on kuvattu Tampereella ja se kertoo rinnastaan alaspäin halvaantuneesta ja oman asuntonsa vankina olevasta Jaakosta. Eräänä päivänä hän päättää lähteä rohkealle matkalle rakkaansa luokse. Jaakon roolia näyttelevä Petri Poikolainen sairastaa tosielämässä MS-tautia. Draamaksi, komediaksi ja jännityselokuvaksikin kutsuttu leffa sai Suomen ensi-iltansa 10. syyskuuta 2021.

Alta pääset katsomaan elokuvan 15 sekuntia kestävän trailerin, josta saat esimakua elokuvasta.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos