Pidetään yhteyttä

Reseptit

Superhelppo hollandaisekastike parsojen, kalan tai perunoiden lisukkeeksi – ohje!

Superhelppo hollandaisekastike parsojen, kalan tai perunoiden lisukkeeksi - ohje!
Pixabay

Superhelppo hollandaisekastike sopii hyvin esimerkiksi parsan, tuoreiden perunoiden ja kalan kaveriksi. Hollandaisekastikkeen voi valmistaa alusta saakka itse eikä valmistusprosessi ole kovin vaikea. Aloittelijatkin saavat siis valmistettua hollandaisekastikkeen yksinkertaisella ohjeella.

Alla olemme jakaneet superhelpon ohjeen hollandaisekastikkeen valmistamiselle. Tätä ohjetta seuraamalla onnistut takuulla.

Ainekset:

150 g voita
3 kananmunan keltuaista
2-3 rkl vettä
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
1 tl valkoviinietikkaa

Ohje:

1. Sulata voi kattilassa ja anna sen jäähtyä hetki.
2. Mittaa munankeltuaiset ja vesi erilliseen kulhoon ja sekoita.
3. Nosta astia vesihauteeseen ja sekoita samalla, kunnes seoksesta tulee kuohkeaa.
4. Kaada sulatettu rasva keltuaisseoksen sekaan ja sekoita samalla.
5. Mausta kastike suolalla, valkoviinietikalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos