Pidetään yhteyttä

Reseptit

Grillattu lohi nopealla ohjeella: tarjoile riisin tai uusien perunoiden kanssa

Grillattu lohi nopealla ohjeella: tarjoile riisin tai uusien perunoiden kanssa
Pixabay

Grillattu lohi riisin tai uusien perunoiden kera on herkullinen arkiateria, jonka valmistaminen on nopea ja helppoa.

Kokeile alla jakamaamme ohjetta grillatun lohen valmistamiseen.

Ainekset:

500 g kirjolohifileetä
1 tl suolaa

Marinadi:

2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl hunajaa
1 rkl limetinmehua
1 tl limetinkuorta raastettuna

Lisäksi:

kevätsipulia hienonnettuna
tuoretta chiliä viipaleina

Ohje:

1. Leikkaa kala nahkoineen 5 annospalaksi ja mausta suolalla.

2. Kuori ja viipaloi valkosipuli.

3. Sekoita marinadin ainekset kulhossa.

4. Kaada marinadi laakeaan vuokaan ja aseta lohipalat vuokaan vierekkäin nahkapuoli ylöspäin. Peitä vuoka kelmulla ja siirrä jääkaappiin maustumaan vähintään 30 minuutiksi.

5. Grillaa kaloja nahkapuoli alaspäin muutaman minuutin ajan ja sivele paiston aikana marinadilla. Käännä kalat, kun nahka on tummanruskea. Kypsennä toiselta puolelta vielä pari minuuttia, kunnes kala on lähes kypsää.

6. Viimeistele kevätsipulilla ja chilillä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos