Pidetään yhteyttä
Pussit.com

Julkkikset

Uutisaamu: Reino Nordin muuttaa ensi viikolla Espanjaan: tässä syy muuttoon

Uutisaamu: Reino Nordin muuttaa ensi viikolla Espanjaan: tässä syy muuttoon
Instagram / Reino Nordin

Laulaja Reino Nordin julkaisi hiljattain uuden biisinsä nimeltään Kääntöpuoli. Hän puhui uuden kappaleen julkaisusta Uutisaamussa.

”Halusin rakentaa kerrankin sellaisen pidemmän kokonaisuuden, joka kantaa kivemmin ja sitten kun musaa tulee, niin mennään koko paletilla ja kunnolla, paremmin kuin koskaan aiemmin. Halusin tehdä rauhassa ja huolellisesti valmiiksi asti. Nyt se vihdoin on valmis,” Nordin kertoi.

Tulossa on myös muita uusia tuulia, nimittäin Nordin on muuttamassa perheineen Espanjaan. Maria ja Reino Nordinilla on yhdessä neljä lasta. Nyt he ovat kyllästyneet rattaiden työntämiseen loskassa ja muutto Espanjaan tapahtuu ensi viikolla.

”Me olemme kolme lasta työntäneet loskassa, niin ajattelimme olisiko mahdollista kokeilla, että jos yhden taaperoikäisen voisi asfaltilla rauhassa työnnellä rattaita.”

Lomailuksi homma ei kuitenkaan mene, nimittäin töitäkin on luvassa.

”Perheyrityksen kansainvälisiä yhteyksiä viritellään. Meillä on pieni kosmetiikkabrändi, sitten teemme meditaatioäänitteitä, joita on tehty jo englanniksi ja ajatuksena myös espanjaksi. Sitten kirsikkana kakussa, onhan minullakin yksi käännöskappale espanjaksi. Kyllä minua kiinnostaa, jos pääsisi johonkin jameihin a La playa. Ehkä sitä voisi huitasta jonkun flamencolevyn siellä,” Nordin sanoo.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

PitbullSPINS.com tarjoaa: 21 ilmaiskierrosta ilman talletusta

  • Lunasta pelkällä rekisteröitymisellä 21 ilmaiskierrosta 21 Casinolle!
  • Ensimmäisestä talletuksesta jopa 121% bonus 300€ asti
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos