Julkkikset
TIS-Vilma julkaisi kuvan altaalta: ”Olen todella pahannäköinen”

Temptation Island Suomi-sarjasskin nähty Vilma Karjalainen on kokenut oman osansa ulkonäköpaineista, joita etenkin sosiaalinen media ihmisille asettaa.
Vilma julkaisi hiljattain Instagramissaan Miamissa napatun vuosien takaisen bikinikuvan, joka otettiin ennen kuin Vilmalla oli lapsia. Kuvassa hän ottaa aurinkoa bikineissä uima-altaan laitamilla.
Kuvatekstissä Vilma kuitenkin kertoo, ettei uskaltanut aikaisemmin julkaista kuvaa siksi, että hän näki itsensä taannoin huonossa valossa.
”Ennen lapsia kun lomailtiin ihan ilman huolen häivää! Ilman huolta kenestäkään, ilman omatunnon tuskia kun ei jaksanut välttämättä kaikkea mitä lapsi pyysi. Mikä mut kuitenkin pysäytti ajattelemaan oli mun sisäinen puhe. Muistan mitä ajattelin kun katsoin tätä kuvaa n. 4vuotta sitten,” Vilma kirjoittaa.
”Ja mä ajattelin että ”tätä kuvaa en voi julkaista kyllä missään, koska näytän lihavalta ja epäterveeltä. Hyi millaiseen kuntoon olen mennyt, olen todella pahannäköinen”,” Vilma jatkaa.
Nyt Vilman mielipide on kuitenkin radikaalisti muuttunut.
”Olen ihan että WTF!!! Terveen näköinen, hyvinvoivan näköinen nainen. Mitä muuta pitäis olla?”
”Jestas sitä on puhunut itselleen rumasti, mut iloinen uutinen on et tää on muuttunut täysin miten katson itseäni, ja nykyään katson itseäni eritavalla. Oon ihan hyvä vaikka on enemmän painoa kun tässä… Vähän ehkä laittaa hymyilyttää minkälainen tekijä meidän mieli on meille,” Temppari-kaunotar sanoo.
Kommenttikenttään on sadellut kannustavia kommentteja ja monet seuraajat ovat olleet samoilla jäljillä Vilman kanssa.
”Siis tämä on kyllä niin totta, ite kans kattonut nyt jotain vanhoja kuvia ja ihmetellyt et miten oon noissa voinut olla epävarma itsestäni ja ajatellut olevani lihava,” kommentoi eräs.
”Oma mieli taitaa olla se pahin vihollinen,” seuraava sanoo.
”Ite mietin ihan samaa katsoessani vanhoja kuviani. Miks ei sillon voinu olla tyytyväinen kun oli ihan hyvä ja parempi kun nyt?” kolmas miettii.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- IL: Henna Kalinainen sairaalassa vakavasti sairaana: "Keskittyminen meni hengittämiseen"
- Näyttelijä Vilma Kinnunen valmiina jos jonkinlaiseen työhön: villapaidat ja painojen nostelu listalla
- Iivon kova kilpakumppani eläkkeelle - MM-kultamitalisti keskittyy lapsiinsa
- Juontaja Ville Kinaret toimi nopeasti: pelasti 3-vuotiaan lapsensa hengen
- SM-liigan pronssiottelu riistäytyi käsistä - Kyseenalainen tilanne meni tuomareilta ohi
- Marja Hintikan avautuminen lasten kasvatuksen tasapuolisuudesta aiheutti villin keskustelun: kommenttiosio paukkuu
- Nanna Karalahti näpäytti kassajonossa: tarina saa silmät pyörimään ärsytyksestä
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Hailey Bieberin kuumat suppilautailukuvat saivat negatiivista huomiota – kuvat!
-
Martina Aitolehden lihaksikas uimapukukuva saa silmät vietereiksi: oho!
-
Sara Chafakin Kreikan loma sai ikävän käänteen: paloi auringossa – kuva!
-
Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!
-
Erika Vikmanin läkähdyttävät lomakuvat Kreikasta: keltaiset biksut päällä!
-
Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää!
-
Lola Odusogan kuvat Espanjasta TIS-projektin kulisseista: biksuvideokin livahti mukaan
-
Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video!
-
Timmi somekaunotar hörppi Coca-Colaa altaalla pelkissä biksuissa: video!
-
Rosa-Maria Ryydin bikinikuvat loksauttavat leuat: pylly kohti kameraa!
-
Sara Chafakin tyylikkäät lomakuvat Kreikasta: vau!
-
Iida Ketola tyrmäävissä biksukuvissa: ”Kivat maisemat”
-
Podcast: Henna Kalinainen varoittaa laihdutuspiikistä: surullinen lopputulos
-
Sabina Särkän hulppeat lomakuvat Espanjasta: mukaan livahti myös biksukuvia
-
Suomalainen Onlyfans-hottis valkoisissa bikineissä rantahiekalla: kuva!
-
Marika Fingerroos hevosen selässä pelkissä bikineissä: pyllisteli biksuvideolla!
-
Showpainija Mandy Rose sai potkut WWE:stä: nämä kohukuvat syynä fuduihin!
-
Pippa Laukan kuuma bikinikuva ihastuttaa: ”Aidon naisen malli”
-
Sointu Borg biksukuvissa parvekkeella: vasta 18 astetta, mutta varaslähtö kesään
-
Miljoonien seuraama somekuumis aurinkoa ottamassa: pylly vain kiiltää!
-
Jenni Alexandrovan yllättävä bikinikuva: näin hän nauttii viinistä
-
Miljoonien seuraama somehottis ajeli pyörällä pelkissä biksuissa: video!
-
Italialainen malli näyttävässä bikinikuvassa: tulinen otos!
-
Pippa Laukka täytti 53 vuotta ja julkaisi bikinikuvan: vau, mikä kroppa!
-
Sointu Borgin jäätävän kuuma bikinikuva Janni Hussin polttareista: katso kuva!
-
Sami Kurosen koskettava päivitys: ”Viimeinen päivä yhdessä”
-
Blondit surffaajahottikset leikkivät uimaleluilla: kuuma kuva!
-
Miley Cyrus juhli Flowers-kappaleen Spotify-menestystä kultaisessa uimapuvussa: kuvat!
-
Amerikkalais-DJ niukoissa bikineissä veneen kannella: jäätävä kuva!
-
Miljoonien seuraama artisti kuvasi itseään minibiksuissa alaviistosta: nyt on alatissiä!
Mainos

Suomalainen DJ Bangkokissa kuumassa paljastavassa alusasussa: jäätävä kuva!

Somekuumis minigolffaamassa mini-asussa: nyt näkyy kyllä ihan kaikki!

MTV Uutiset: Esko Eerikäinen ei anna ”päänaukojien” estää häntä lakkaamasta kynsiään

Marika Fingerroosin kuvassa komeilee karvainen yksityiskohta: ”BTW, sulla on…”

Apu: Anna Puu kommentoi kohun aiheuttanutta somekuvaansa: ”Mikään ei riitä”

Manchester City -manageri Pep Guardiola käärmeissään Euroviisujen takia – “Kiitos vain kovasti”

Onlyfans-kuumiksen jättimäiset tissit pursusivat rintaliiveistä: kuvat!

Valmista pekonipizza leffailtaan tai iltapalaksi: helppo ohje!

Jenni Alexandrovan yllättävä bikinikuva: näin hän nauttii viinistä

Liverpoolin luottopakki uskoo joukkueen uudelleenrakennukseen: “Se on suunnitelmamme”
Mainos
Mainos

Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä

Hailey Bieberin kuumat suppilautailukuvat saivat negatiivista huomiota – kuvat!

Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!

Suomalaisjulkkikset mainoshuijauksessa: tässä pikadieettibisneksessä he eivät ole mukana

Sara Sieppi rakentaa itseään vuosien somemyrskyn jälkeen: ”Parempi sulautua massaan”

Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!

Helmi-Leena Nummelan lomakuvat Pariisista: viimeisessä kuvassa vilautus!

Antti Tuisku alusvaatekuvissa kuin Calvin Kleinin malli konsanaan – kuvat!

Martina Aitolehden lihaksikas uimapukukuva saa silmät vietereiksi: oho!

Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”
Mainos
Kuumat


Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!
Los Angelesissa asuva somekaunotar Becky Hudson on saanut lassottua itselleen yli 2,9 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja lisää vain tulee. Hän...


Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
Meksikolainen kaunotar Yuliett Torres on saanut lassottua itselleen jo yli 10 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Yuliett...


Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet?
Miamin povipommi Danielley Ayala saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut kalastettua Instagramissa itselleen yli 7 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä...


Rintava somehottis liian pienissä bikineissä: rintavarustus vain pursuilee!
Rintava somehottis Francia James on saanut lassottua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää vain tulee. Francia julkaisee usein...


Silikonikaunotar pelkässä ohuessa aamutakissa: jättimäiset rinnat!
Kosmeettinen hoitaja Tara Jayne on hurahtanut kauneusleikkauksiin ja esittelee lopputuloksia mielellään Instagramissa. Häntä seuraa jo yli 200 000 seuraajaa, jotka...


Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää!
Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu pornonäyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa somessa. Hänellä on...


Onlyfans-kuumis niukassa cheerleader-asussa: no nyt on!
Somessa huiman suosion saanut Mia Malkova on onnistunut lassottamaan itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Mia julkaisee usein kuvia,...


Pyllykaunotar tiukoissa treenihousuissa: nämä kuvat saavat silmät vietereiksi!
Somekuumis Sophia Vay on saanut kalastettua itselleen jo yli 3,3 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Hän läppäisee...


Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video!
Somejulkkis Veronica Perasso on saanut kalastettua somessa itselleen yli 5 miljoonaa innokasta seuraajaa, jotka odottavat aina kieli pitkänä uusia kuvia....


Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!
Hollannista kotoisin oleva somehottis Vera Dijkmans saa seuraajien silmät vietereiksi. Vera on saanut kalastettua itselleen jo yli 5,7 miljoonaa seuraajaa...
Mainos
Urheilu


Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä
Manchester Unitedin keskikentän uskotaan menevän kesän aikana osittain uusiksi. Lähteiden mukaan joukkueen manageri, Erik ten Hag, on valmis päästämään Fredin...


Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”
Napolin 33 vuoden tauon jälkeen Italian mestariksi luotsannut, Luciano Spalletti, jättää joukkueen. Seuran puheenjohtaja, Aurelio De Laurentiis, vahvisti, että Spalletti...


Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”
Arsenalin tähtihyökkäjä, Gabriel Jesus, oli median haastateltavana sunnuntaisen Wolverhampton-pelin jälkeen. Gunnersin kausi päättyi 5-0 voitosta huolimatta pettymykseen, mutta brasiliainen valoi...


Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa
Everton onnistui pelastamaan paikkansa Valioliigassa voittamalla viimeisen ottelukierroksen ottelunsa. Se tietää Leicesterille sekä Leedsille matkaa sarjatasoa alemmas ensi kaudeksi. Valioliigan...


Latvia räjäytti Nokia Areenan! – Uskomaton tuhkimotarina sai arvoisensa päätöksen
Latvia juhli hurmiollisen Nokia Areenan yleisön edessä historiansa ensimmäistä arvokisamitalia voittamalla Yhdysvallat MM-kisojen pronssiottelussa. Jos kalliit liput ja Leijonien hieman...


Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?
Valioliigan kauden 2022-23 viimeinen pelikierros pyörähtää käyntiin aivan hetken kuluttua, kun ottelut ympäri saarivaltiota aloitetaan puoli seitsemältä Suomen aikaa. Sarjan...


Lionel Messi rikkoi Cristiano Ronaldon ennätyksen! – PSG:lle historiallinen mestaruus
Ranskan liigan ökyseura Paris Saint-Germain varmisti seurahistoriansa 11 mestaruuden launtaina. Joukkueen sankarina hääri Lionel Messi, joka rikkoi jälleen yhden huiman...
Ruoka


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...


Maittava suolainen välipala: helppo tomaatti mozzarella piirakka
Tomaatti mozzarella piirakka on herkullinen suolainen välipala tai naposteltava, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Maittavan piiraan voi valmistaa alusta...


Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!
Kotitekoinen sinappi on helppo valmistaa grilliruokien tai hampurilaisten kaveriksi. Sinappi sopii esimerkiksi hampurilaisten, hodareiden ja lenkkimakkaroiden lisukkeeksi ketsupin ja kurkkusalaatin...


Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut
Karitsan paisti voidaan tarjoilla esimerkiksi uunivihannesten, salaatin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. Tämä maittava ateria vaatii tarkkuutta paistamisen suhteen, mutta...


Maittava kanapiirakka on herkullinen ateria – tässä resepti!
Kanapiirakka on maittava suolainen ateria tai naposteltava esimerkiksi juhliin. Sen valmistaminen on hieman työlästä, mutta kaiken vaivan arvoista. Alla olemme...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Sami: Maailman suurimman pyllyn haluava Natasha Crown minishortseissa: video!
- Ssl2703: Showpainija Mandy Rose sai potkut WWE:stä: nämä kohukuvat syynä fuduihin!
- Harri leränen: 53-vuotias personal trainer saa vihat niskaansa paljastavan pukeutumisen takia – kuvat
- Kristian Gaarde: Sointu Borg biksukuvissa parvekkeella: vasta 18 astetta, mutta varaslähtö kesään