Julkkikset
TIS-Eveliina paljasti yksityiskohtia Espanjassa asumisesta: yksi asia aiheuttaa sydänkohtauksia päivittäin

Taannoin Temptation Island Suomi -ohjelmasta tutuksi tulleet Eveliina Uosukainen ja Bile-Dani asuvat nykyään Espanjan lämmössä. He ovat pitäneet osoitettaan auringossa jo neljä vuotta ja Eveliina kertoi Instagramissa, miten hänen elämänsä on muuttunut.
Eveliina paljasti myös mielenkiintoisia yksityiskohtia Espanjassa asumisesta.
Hän kertoi muun muassa urheilemisen olevan helpompaa ja mukavampaa auringossa, jonka lisäksi hyvä ilma piristää myös huonoja päiviä. Kauppalaskuista on tullut edullisempia ja kavereitakin näkee useammin.
Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta aiheuttaa Eveliinalle kuitenkin sydämentykytyksiä lähes päivittäin: liikenne ei ole yhtä jouhevaa kuin Suomessa.
”Liikenteessä autolla meinaa päivittäin saada sydärin tai ainekin pari lyöntiä jättää välistä. Vaikka ite ajais liikennesääntöjen mukaan, niin pitää olla skarppina, koska iso osa muista ei niistä välitä ja tulee päälle kun haluaa!” Eveliina kertoo Instagramissa.
”Onneks on kiljuvarotin apukuskin paikalla niin ei jää kylkeen puskijat huomaamatta (enää ei jännitä samanlailla, kun on saanut itsevarmuutta ja päässyt ite siihen vauhdikkaaseen liikenteeseen mukaan, mutta välillä silti joku meinaa tulla päälle tai niin vauhdilla liikenteeseen että vois luulla tulevan päälle),” hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.