Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Seiska: Tällainen on Iida Vainion rahatilanne! Velkaa ulosotossa!

IL: lida Vainio paljasti tulevaisuuden suunnitelmat: muuttaa pois Suomesta!
Instagram / @idavainio

Suomessa verotus on julkista ja Verohallinto julkaisee vuosittain edellisen vuoden julkiset verotiedot. Seiska on hiljattain selvittänyt, millainen taloustilanne kultamekostaan tunnetuksi tulleella Iida Vainiolla oikeasti on.

Seiska sai tietoonsa, että Iida tienasi vuonna 2021 tulot olivat yhteensä 10 009 euroa. Palautuksia Iida sai 18 euroa.

Iida on kuitenkin myös ulosoton asiakas. Iidalla on nimittäin ulosotossa 2 523,50 euroa ja summaa perii perintätoimisto.

Elokuun lopulla toimitetusta ulosottorekisteristä käy myös selville, että Iida on todettu varattomaksi. Iida ei kommentoinut taloustilannettaan Seiskalle.

Vuoden 2022 verotiedot tulevat julkisiksi 8. marraskuuta.

Iida on ollut viime aikoina otsikoissa erottuaan kihlatustaan Archie Cruzista. Kaksikko tutustui toisiinsa vasta tänä syksynä Farmi Suomen kuvauksissa, jonka jälkeen heidän romanssinsa eteni huimaa vauhtia. He muuttivat yhteen ja menivät kihloihin vain viikkojen sisällä.

Pariskunnan häitä piti tanssia ensi vuoden puolella Kulosaaren Casinolla.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos