Julkkikset
Riikka Purra siteerasi Erika Vikmanin biisiä puheessaan: näin vastaa Erika

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra piti lauantaina avauspuheen PS:n puoluekokouksessa Tampereella.
Puhe oli tunteikas ja hän murtui jopa kyyneliin kesken kaiken.
”Hallitusohjelman eduskuntakäsittely ja opposition valitusvirsi eivät ehtineet loppua, kun alkoi silmittömyydessään ennen näkemätön perussuomalaisten vanhojen sanomisten ajojahti, joka tulee jäämään Suomen poliittiseen mediahistoriaan,” Purra sanoi puheessaan.
”Ennen kuin hallitus tai sen yksittäiset ministerit olivat ehtineet muuta kuin esitellä ja puolustaa hallitusohjelmaa, kaivettiin vuosien, jopa vuosikymmenten takaisia, kontekstistaan irrotettuja epäilyttäviä kommentteja ja rumia sanoja osoittamaan, että surkea ministeri, surkea hallitus, surkea ihminen. Paha. Rasisti. Fasisti. Natsi. Paha, paha, paha, paha ihminen. Synnytettiin mediaan nojaava joukkohysteria, joka perustui lastenohjelmista tuttuun maailmankuvaan,” hän jatkoi.
”Kun lopulta saat lukea lehdestä, että 15 vuoden takaisten yksityisenä henkilönä kirjoittamiesi ironisten somekommenttien voidaan rinnastaa olevan kuin alku 7 miljoonan ihmisen teolliselle tappamiselle juutalaisten holokaustissa, ja että puolueesi pitäisi kieltää, sinulla vain ei ole enää sanoja kuvaamaan tätä kaikkea,” Purra sanoi.
”Harva tuota yksin kestäisi. Onneksi ei tarvitse olla yksin. Perussuomalaiset on aina yhdessä.”
Purra sanoo, ettei perussuomalaisilla ole mitään hävettävää.
”Teemme virheitä, kuten kaikki muutkin. Emme ole täydellisiä ihmisiä emmekä ole koskaan niin väittäneetkään. Emme lähde kilpailemaan moralismissa, poseeraamisessa ja sanallistetuissa hyveissä, emme signaloi erinomaisuuttamme, emme edellytä puhdasoppisuutta tai emmekä cancelöi kanssamme erimielisiä.”
Siteerasi Erika Vikmanin Syntisten pöytä-kappaletta
Purra murtui kyyneliin ja nieleskeli pitkään puheensa päätteeksi ennen kuin lainasi Erika Vikmanin Syntisten pöytä-kappaletta.
Lyriikat kuuluvat näin:
”Kun et jaksa enää esittää mitään
Kun et suuta pysty supussa pitää
Tule luoksemme
Pöytä on jo katettu
Jos joku teistä on niin synnitön ja kunnollinen
Heittäköön päällemme tänne sen ensimmäisen kiven
Meit on täällä sekava seurakunta
Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla
Mun viereen on
Paikka sulle varattu.”
Myös Erika Vikmanin seuraajat ovat kyselleet, onko Erikalla ollut osuutta asiaan.
”Pakko kysyä. jaatko saman arvomaailman persujen puheenjohtajattaren Riikka Purran kanssa, koska Purra, jopa liituttuen, lainaa Syntisten pöytä -kappalesi sanoja?” eräs seuraaja kysyi ja linkitti Iltalehden uutisen.
”Tätä mietin itsekin. Oma käsitys on että tarvitaan erityinen lupa tekijänoikeuden haltijoilta käyttää biisiä poliittisissa tai uskonnollisissa yhteyksissä. Onko lupa myönnetty?” seuraava komppaa.
Erika itse julkaisi Instagramin tarinoissaan napakan vastauksen.
”Huomasin tänään Syntisten pöytä-sanoitusten siirtyneen uuteen poliittiseen ympäristöön,” Erika aloittaa.
Hän mainitsee, että on mukavaa, että sanoitukset puhuttelevat.
”Haluan silti korostaa, että itse en ole poliittinen henkilö ja keskityn vain musiikkiini ja yleisööni. Meidän kaikkien pitäisi tällaisena aikana muutenkin enemmän keskittyä asioihin, jotka meitä yhdistävät, eikä niihin, jotka repivät,” Erika jatkaa.