Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Nelli Matula palasi sometauolta! Säväyttää kaulin kädessä!

Nelli Matula palasi sometauolta! Säväyttää kaulin kädessä!
Instagram / @nellimatula

Laulaja Nelli Matula on ollut poissa parrasvaloista tänä vuonna. Hän julkaisi kesällä Evelinan kanssa biisin Onnellinen, mutta sen enempää Nellistä ei ole kuulunut.

Nelli kertoi keväällä aikovansa pitää keikkataukoa ja ottavansa aikaa itselleen.

”Oon kärsinyt koko viime vuoden ajan sairastelukierteestä ja tästä huolimatta keikkaillut sekä tehnyt ja julkaissut musaa. Sairastelun ja rankkojen keikkojen yhdistelmä on lopulta ajanut kropan siihen pisteeseen, että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysähtyä,” Nelli kirjoitti huhtikuussa.

”Terveys on tärkeintä, ja sen on pakko ajaa tässä kohtaa myös keikkalavojen ja teidän kanssa koettujen maailman merkityksellisimpien kohtaamisten ohi,” hän jatkoi samassa julkaisussa.

Nelli on ollut myös somessa hiljainen ja edellinen somejulkaisu on heinäkuulta. Nyt Nelli on palannut someen hyväntuulisen kuvasarjan kera, jossa hänet nähdään kesämekossa kaulin kädessä kiviuunipitsaa valmistamassa.

”Kyllä tossa pakastepizza jäi kakkoseks. Ootsä ikinä tehny kivuunissa pizzaa? Tää oli mulle eka kerta!” Nelli intoilee.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos