Jääkiekko
Mikko Koivu avautui ensimmäisen kerran rumasta eroriidastaan: “En voi sallia tätä enää”
Ex-jääkiekkoilija Mikko Koivu avautui ensimmäisen kerran Iltalehden haastattelussa vuosia kestäneestä avioerostaan ex-vaimostaan Helena Koivusta.
Mikko Koivun ja Helena Koivun rumaa eroriitaa on seurattu jo vuosia. Pari tuomittiin avioeroon tämän vuoden alussa ja Mikko on ehtinyt jo uusiinkin naimisiin. Siltikin ex-pariskunnan välienselvittely jatkuu vain.
Helena on päivitellyt erosaagan käänteitä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, kun Mikko puolestaan on pitänyt suunsa visusti supussa. Tai näin oli ainakin tähän asti.
Ex-kiekkoilija avasi nimittäin viimeisen sanaisen arkkunsa ja kertoi oman puolensa tapahtumista Iltalehden haastattelussa.
Mikko halusi tapahtumista pysyä visusti hiljaa tarkoituksella ja kertoi toivoneensa, että kommentoimatta jättämisellä Helena lopettaisi erosta puhumisen lopulta ja kaikki osapuolet voisivat jatkaa omilla tahoillaan elämäänsä. Mikko kertoo myös toivoneensa voivansa elää mahdollisimman yksityistä ja rauhallista perhe-elämää, ilman julkisuutta.
Nyt mies on kuitenkin antanut hyvin julkisen haastattelun aiheesta.
– Suurimman tuskan aiheuttaa se, miten lapseni ja läheiseni kärsivät tilanteesta. En voi sallia tätä enää ja puolustan omiani. Uskon, että totuuden kertominen on oikea tapa, Mikko toteaa haastattelussa.
– Meistä tuntuu, että Helena yrittää hallita elämäämme. Tämä kaaos vaikuttaa niin meihin kuin lapsiinkin.
Koivujen hyvin julkista eroa ollaan saatu seurata mediasta ja otsikoista. Helena on syyttänyt Mikkoa muun muassa manipuloinnista ja kontrolloinnista. Hänen mukaansa avioehdossa sovitut kohdat eivät ole toteutuneet oikein ja, että Mikko olisi vältellyt Helenalle kuuluneiden maksujen maksamista.
Mikon näkökulma tilanteeseen on täysin päinvastainen.
– Minä olen jo jatkanut eteenpäin. Olen vuosia yrittänyt tehdä kaikkeni, jotta tämä loppuisi, jotta hän jättäisi meidät rauhaan.
Mikko kertoo tehneensä useita sovittelutarjouksia, joista Helena on hylännyt kaikki. Suurin sovittelutarjous oli Mikon mukaan viisi miljoonaa dollaria. Helenan mukaan sovittelujen ehdot olivat kuitenkin muuten sellaisia, ettei hän halunnut niihin suostua.
Mikko kertoo toivovansa, että erosaaga saataisiin vihdoin päätökseen ja niin Helena kuin Mikko ja tämän tuore vaimo Natalie Koivu voisivat kaikki jatkaa elämässään eteenpäin.
– Erotessamme toivoin, että menisimme molemmat eteenpäin, löytäisimme onnen ja rauhan. Osasin odottaa vaikeuksia, mutta en mitään tällaista.
– Me emme luovuta, vaan pärjäämme ja menemme eteenpäin. Emme tunne vihaa. Haluamme vain rauhaa meille kaikille, Mikko toteaa haastattelussa.
