Julkkikset
Marja Hintikan avautuminen lasten kasvatuksen tasapuolisuudesta aiheutti villin keskustelun: kommenttiosio paukkuu

Kaikki vanhemmat miettivät lasten kasvattamiseen liittyviä kysymyksiä. Yksi suurista kysymyksistä on kasvatuksen tasavertaisuus silloin, kun perheessä on useampia lapsia. Juontaja Marja Hintikka mietti kasvatuksen tasavertaisuutta hiljattain Instagram-julkaisussaan. Marjalla on itsellään useampia lapsia.
”Sitä mietin usein kolmen lapseni kanssa. Osaanko kohdata heidät kaikki niin, että oma käsitykseni lasten välillä vallitsevasta täydellisestä tasa-arvosta olisi myös heidän kokemuksensa? Kasvatanhan heitä kuitenkin yhtenäisillä, tasapuolisilla periaatteilla. Vai kasvatanko?” hän mietti.
”Törmäsin kiinnostavaan haastatteluun, jossa kokenut ihmismielen asiantuntija totesi, ettei yhdelläkään lapsella lopulta ole samat vanhemmat,” Marja kirjoittaa.
Hän sanoo seuraavaksi, että vaikka vanhemmat kuvittelevat kasvattavansa lapset samalla tavalla, heidän omat tunnetilansa, kasvuvaiheensa ja elämän kiemurat vaikuttavat siihen, miten kukin lapsi näkee vanhempansa.
”Oma kehitysvaiheemme ja kuormitustilanteemme vaikuttaa luonnollisesti vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Ja se on ihmimillistä. Lisäksi jokainen lapsi on erilainen ja nostaa esiin erilaisia asioita meissä,” Marja jatkaa.
”Yhtenäisyys kasvatuksessa on siis jossain määrin harhaa. Pyrkimys tasapuolisuuteen ei välttämättä näyttäydykään niin kuin kuvittelen. Nämä on näitä vanhemmuuden kiinnostavia keloja, joita jää miettimään,” hän sanoo ja toteaa, että tärkeintä on vain lapsen rakastaminen.
Kommenttiosio suorastaan räjähti keskustelusta, kun seuraajat kommentoivat omia kokemuksiaan.
”Pohjimmiltani olen ollut kaikille lapsille luova ja leikkisä äiti iästä huolimatta, mutta elämäntilanne ja oma kasvu vaikuttaa kaikkeen tähän, tuoden muutoksia. Uupuneena toimii toisin kuin tahtoisi, rahapulassa ei voi tarjota materiaalista hyvää, omien kriisien keskellä ei kykene olemaan lapsille läsnä…Siinä he kasvavat vaihtelevissa maastoissa,” eräs seuraaja kommentoi.
”Oma kokemus on myös, että lasten persoonat on niin erilaisia, että tilanteet ja koetut kokemukset on täysin niiden värittämiä. Se on muuttuja jota pelkällä vanhemman toiminnalla ei voi täysin tasapäistää,” seuraava sanoo.
Kommentit jatkuvat: voit lukea kaikki kommentit Instagram-päivityksestä alta.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.