Julkkikset
Lauren Bennett on kuollut 36-vuotiaana
Musiikkimaailmaa on kohdannut suuri suru. Tyttöbändi G.R.L.:n jäsenenä ja LMFAO-yhtyeen jättihitistä Party Rock Anthem tunnettu Lauren Bennett on kuollut 36-vuotiaana.
Suru-uutisen vahvisti G.R.L.-yhtye virallisella Instagram-tilillään. Menehtymisen syytä ei ole kerrottu julkisuuteen, kertoo muun muassa TheGuardian.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
”Jaamme suurella surulla tiedon rakkaan Laurenimme poismenosta. Sydämemme ovat särkyneet, emmekä pysty edes pukemaan sanoiksi sitä, kuinka paljon hän meille merkitsi”, yhtye kirjoitti koskettavassa päivityksessään.
Isosta-Britanniasta, Kentin Meophamista kotoisin oleva Bennett aloitti uransa osallistumalla paikallisiin kykykilpailuihin ja esiintymällä pubeissa. Teini-ikäisenä hän osallistui Britannian The X Factor -kilpailuun, jossa hän ylsi aina 12 parhaan joukkoon saakka.
Vaikka matka ohjelmassa katkesi, se avasi ovet suurempiin kuvioihin: Bennett pyydettiin koe-esiintymiseen uutta Paradiso Girls -tyttöbändiä varten. Ryhmään valittu Bennett muutti vain 17-vuotiaana Los Angelesiin. Paradiso Girls muistetaan muun muassa Lil Jonin ja Even tähdittämästä Patron Tequila -singlestä, joka nousi Yhdysvaltain tanssilistan kolmanneksi vuonna 2009.
Vuonna 2011 Bennett oli mukana LMFAO:n maailmanlaajuisessa Party Rock Anthem -megahitissä, joka nosti hänet lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. Tämän jälkeen hän liittyi viisihenkiseen G.R.L.-tyttöbändiin.
G.R.L. vieraili muun muassa Pitbullin vuoden 2014 singlellä Wild Wild Love, ja ryhmän omaksi suurimmaksi hitiksi muodostui kappale Ugly Heart. Biisi nousi Britannian singlelistan top 20 -joukkoon sekä viiden parhaan joukkoon Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Yhtye kohtasi suuren tragedian jo vuonna 2014, kun sen jäsen Simone Battle menehtyi. Menetyksen jälkeen bändi julkaisi kunnianosoituksena Lighthouse-singlen ja teki yhteistyötä mielenterveysjärjestö Give an Hourin kanssa. Bennett puhui tuolloin avoimesti nuorten mielenterveyden tukemisen tärkeydestä ja musiikkiteollisuuden suuresta vaikuttavuudesta.
G.R.L. jatkoi esiintymistä satunnaisesti ja teki lyhyen paluun neljästään vuonna 2020. Bänditoverit muistavat Bennettin lämmöllä ja kunnioituksella.
”Tulemme ikuisesti vaalimaan sitä rakkautta, naurua ja lukemattomia muistoja, joita hän meille antoi. Hän kosketti kauniilla sielullaan niin monia elämiä. Häntä tullaan kaipaamaan syvästi ja rakastamaan ikuisesti.”
