Julkkikset
Krisse Salminen ja Esko Eerikäinen saattavat jäädä ilman palkkaa: ”Harmittaa”

Näyttelijä Johan Storgårdin tuotantoyhtiö AMFI Musicals on hakenut konkurssia 16. toukokuuta. Kyseinen tuotantoyhtiö oli vastuussa muun muassa Grease-musikaalin tuotannosta.
Greasea näytettiin 21. huhtikuuta 13. toukokuuta saakka ja näyttelijäkaartiin kuuluivat muun muassa Heta Halonen, Mikael Saari, Esko Eerikäinen ja Krisse Salminen.
Krisse ja Esko ovat kommentoineet mahdollista palkatta jäämistään somessa.
”Suurella sydämellä olin mukana nyt surullisen kuuluisassa Greasessa. Luotin siihen että työstä maksetaan palkka. Olin myös tietämätön siitä että yrittäjänä laskuttaessani en ole turvassa jos tuotanto hakeutuu konkurssiin. Toivon että oikeus vielä tapahtuu ja kaikki asianomaiset ihanat ihmiset saavat palkkionsa. Kaikesta huolimatta kuvassa olevat muijat on parhautta ja kevät oli onnellinen. Kyllä harmittaa. Huoh,” Krisse kirjoitti somessa.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Esko kommentoi asiaa Instagramin tarinoissaan.
”Yrittäjällä on aina se riski, että tekee töitä eikä saa rahojaan. Viikko sitten suurin piirtein tuli ilmoitus, että tuotanto, jossa tehtiin Grease-musikaali, hakeutuu konkurssiin. Saa nähdä, tuleeko niitä rahoja koskaan edes saamaan,” Esko sanoo.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Suurseurojen havittelema Arsenal-lahjakkuus teki päätöksen jatkostaan: “Tämä seura on minun kotini”
- Tämän takia Selena Gomez jättää sosiaalisen median: paljasti syyn somessa
- MTV Uutiset: Esko Eerikäinen ei anna "päänaukojien" estää häntä lakkaamasta kynsiään
- Esko Eerikäinen julkaisi kuvan Robbie Williamsin kanssa: paita puhuttaa somessa
- Esko Eerikäisen uusi lookki sai somen sekaisin: "Eihän sua enää tunnista!"
- Viikonlopun nöyryytys oli liikaa - Tottenham-managerille näytettiin ovea
- Näin somessa spekuloidaan syitä Käärijän lauluäänen pettämiselle semifinaalissa
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
MTV Uutiset: Esko Eerikäinen ei anna ”päänaukojien” estää häntä lakkaamasta kynsiään
-
Suvi Hartlinin lomakuvat Vilnasta ihastuttavat seuraajia: upeat kuvasarjat!
-
Esko Eerikäisen uusi lookki sai somen sekaisin: ”Eihän sua enää tunnista!”
-
Anna: Näyttelijä Kristiina Halkolan suhde rahaan saa hymyilemään: tähän hän käyttää rahaa
-
Juontaja Suvi Hartlinin huima halkio ylsi yläreiteen: tämä lookki saa silmät vietereiksi!
-
Esko Eerikäinen julkaisi kuvan Robbie Williamsin kanssa: paita puhuttaa somessa
-
Muistatko Krisse Salmisen? Junassa kuin prinsessa kruunuineen ja päivineen
-
Suvi Hartlinilla erikoinen sauna-asu: paljasti käytännöllisen kikan
-
Esko Eerikäisen uikkarikuva aiheutti vilunväristyksiä – fanit ihastuivat!
-
Jasmin Hamidin lainakulut sinkosivat taivaisiin: tyhjentävä avautuminen
-
Esko Eerikäisen kivulias päivitys poiki kommentteja: Martina Aitolehti ja Shirly Karvinen vastasivat
-
Esko Eerikäisen paketoitivideo aiheutti höröttelyjä: samaistutko Eskon tuskaan?
-
Scandinavian Hunksit viimeiset hetket! Viimeiset kuvat, viimeiset fiilikset
-
Esko Eerikäisen Hunks-kuvat poikivat flirttailevan kommentin yllättävältä taholta: ”Onko ok jos…”
-
Martina Aitolehti ilmoitti etsivänsä hääpukua Roomassa: seuraajilta katkeria kommentteja
-
Esko Eerikäinen paljasti mielekkäimmän seksiasentonsa: rietas keskustelu podcastissa
-
Aleksi Valavuori avautuu rahaongelmistaan: ”Ulosottovirastolle tarjoan pelkkiä ruusuja”
-
Esko Eerikäinen avoimena rakkauselämästään: tätä mieltä hän on rakkauden löytämisestä
-
IL: Esko Eerikäinen Instakuvassa morsiamen kanssa: ”Menin naimisiin”
-
Martina Aitolehden kirja ulkona: näin Esko Eerikäinen reagoi pettämispaljastuksiin
-
Esko Eerikäinen vältteli töitä: piiloleikki työpaikalla sai somen hekottelemaan
-
Nainen tienasi yli 200 000 dollaria hyvin kummallisella tavalla: sinäkin voit kokeilla tätä niksiä
-
Mitä kuuluu Krisse Salmiselle? Kertoi käyneensä läpi ikäkriisin: tämä häntä vaivasi
-
Esko Eerikäisen kasvotatuointi sai aikaan kommenttivyöryn somessa – katso lopputulos
-
Roope Salmisen koskettava esitys sai aikaan tunnekuohun: ”Olen täysin shokissa”
Mainos

Pyllykaunotar vilautteli pakaroita julkisella paikalla minihameensa alta: kuvat!

Pippa Laukka sai kampaajalta rehellisen mielipiteen: ”Ihan p**ka siinä”

Aku Hirviniemi Käärijän hiustyylin ”edelläkäärijä”: huvittava video arkistoista!

Eminemin tytär Hailie yllätti bikinikuvalla Arizonassa! Katso kuva!

Broileria ja riisiä uunissa ohjeella: tästä illallinen, joka maistuu koko perheelle!

Erika Vikmanin ennennäkemättömät seksikkäät kuvat kevään keikoilta: vau!

Miley Cyrusin rohkeat kuvat Voguen kannessa saavat leuat loksahtamaan

Showpainija Mandy Rose sai potkut WWE:stä: nämä kohukuvat syynä fuduihin!

Antti Tuiskun Viljo-koira huolestuttaa: näin Antti vastasi somessa

Alma Hätösen hyväntuulisessa kuvassa huomio kiinnittyy yhteen asiaan: ”Miksi p*skanen…”
Mainos
Mainos

Lola Odusoga täyttää pian 46 vuotta: tätä asiaa ihmiset ihmettelevät

Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella

Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”

Kanadalainen huippumalli esitteli vitiligo-kroppansa upeissa biksuissa: katso kuvat!

Sara Siepin synttärikuva ihastuttaa: tyrmäävä lyhyt mekko ja saappaat!

Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”

Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”

Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui

Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!

Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Mainos
Kuumat


Somevaikuttaja postimerkin kokoisissa biksuissa Dubaissa: kuvat!
Somehottis Chloe Saxon on tumma kaunotar, joka saa seuraajien silmät vietereiksi somessa. Hän on saanut saalistettua itselleen yli 1,1 miljoonaa...


Maailman kuumin kiinteistövälittäjä biksuissa ja korkkareissa: ostaisitko asunnon?
Kanadalainen kiinteistövälittäjä Charlie Riina on yrittänyt jo vuosia päästä painimaan glamourmallien A-sarjaan. Tämä kaunotar on saanut lassotettua Instagramissa itselleen yli...


Suomalainen peppukaunotar lyhyessä nahkamekossa: jestas, mikä pylly!
Kemiläinen pyllykaunotar Piia Niva kääntää katseita sosiaalisessa mediassa. Hän on saanut lassotettua itselleen yli 17 000 seuraajaa somessa ja lisää...


Suomalainen Onlyfans-hottis rinnat paljaana: Playboysta inspiraatiota!
Suomalainen sometähti ja Onlyfansin hottis Elina Tervo on saanut kalastettua itselleen yli 70 000 seuraajaa Instagramissa. Elina on kova matkustelemaan...


Maailman kuumin sotilas minimaalisissa bikineissä Bahamalla: jösses, mikä kroppa!
Somekuumis Kindly Myers on saanut kerran jos toisenkin maailman kuumimman sotilaan tittelin. Hän oli nimittäin taannoin Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta...


Somekuumis sulloi tissinsä tiukkaan bodyyn: video!
Sosiaalisessa mediassa paljon huomiota herättänyt somekuumis Francia James ei jätä ketään kylmäksi. Francia on saanut lassotettua Instagramissa itselleen jo yli...


Povipommi pukeutui armeijakuosiin ja availi haarojaan: no nyt on hävytöntä!
Somekuumis Sophia Dee saa seuraajiensa sukat pyörimään jaloissa. Hän on saanut kalastettua itselleen jo yli 12 miljoonaa seuraajaa somessa ja...


Onlyfansin povipommi auton ratissa tissit ulkona: pieni paita ei peitellyt mitään
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajiensa leuat loksahtamaan, nimittäin hän esittelee usein tavaramerkikseen muodostuneita rintojaan estottomasti. Louisaa seuraa jo yli...


Australialaisen Onlyfans-hottiksen minimaalinen mekko paljasti poven: vau!
20-vuotias australialainen surffaaja Bonnie-Lou Coffey saa päät kääntymään niin sosiaalisessa mediassa kuin oikeassa elämässä. Hän on saanut kalastettua itselleen yli...


Somehottis pylly paljaana veneen kannella: kuva someen!
Los Angelesissa asuva somejulkkis Ashley Resch saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut saalistettua itselleen jo yli 1,1 miljoonaa seuraajaa,...
Mainos
Urheilu


Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”
Karim Benzeman tulevaisuudella on spekuloitu jo pitkään ja huhuissa on soudettu edes takaisin useita kertoja. Nyt huhuille saatiin kuitenkin päätös,...


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...


Suomalaista kiekkohistoriaa NHL:n finaaleissa! – Aleksander Barkovin Panthers taipui
NHL:n Stanley Cup finaalit käynnistyivät viime yönä Suomen aikaa. Finaalisarjassa mestaruudesta kamppailevat Florida Panthers sekä Vegas Golden Knights. Otteluparista ennakoitiin...


Ennennäkemätön startti FA Cupin finaalissa! – Manchester City kaatoi derbyvastuksensa
Manchester City juhli FA Cupin voittoa Wembleyllä lauantaina. Finaalissa kaatui “rakas” derbyvastus Manchester United maalein 2-1. Finaaliin saatiin melkoinen salama-alku,...


Valtteri Bottaksen tavoite aika-ajoissa jäi kauas: “Yksi positiivinen asia päivässä…”
Barcelonassa ajettiin lauantaina aika-ajot. Valtteri Bottas ei löytänyt hyvää kulkua ja pääsee sunnuntain osakilpailuun lähtöruudusta 16. Valtteri Bottas enteili perjantain...


Aleksander Barkov historiallisessa asemassa pudotuspeleissä – Taistelu Stanley Cupista huipentuu finaaleihin
NHL-kausi huipentuu Stanley Cup -finaalisarjaan, joka starttaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna. Aleksander Barkovin kipparoimalla Florida Panthersilla on mahdollisuus historialliseen ensimmäiseen...


Se ei pitkään kestänyt… – Leedsin valmentajalle riitti vain neljän pelin jälkeen
Leeds Unitedin päävalmentaja Sam Allardyce on lopettanut joukkueen valmentajana. Pelejä vastuussa miehelle ehti kertyä ainoastaan neljä. Leeds United jäi juuri...
Ruoka


Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella
Juustokakut ovat helppoja kakkuja, joiden valmistamiseen ei tarvita uunia. Mansikka valkosuklaa juustokakku on jälkkäripöydän timantti ja se on monille maistuva...


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...


Pasta puttanesca on helppo illallinen – supernopea ohje!
Superhelppo ja nopea pasta puttanesca onnistuu myös aloittelijoilta ja se on näppärä illallinen valmistettavaksi myös kiireen keskellä. Alla olemme jakaneet...


Panini ohje, jolla valmistat nopeasti lounaan tai välipalan: tällä ohjeella onnistut!
Helppo ja herkullinen panini valmistuu vain minuuteista ja saat tästä nopean lounaan tai välipalan. Panini voidaan täyttää itselle sopivilla täytteillä,...


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Kristian Gaarde: Sointu Borgin pinkki mekko tyrmää: ”Kohiseva pläjäys”
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- J. Korhonen: Erna Husko lähti minä-lomalle: paljastaa, mikä on parasta yksin matkustamisessa
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”