Julkkikset
Erika Vikman suunnitteli vibraattorin! Tältä se näyttää – kuvat!

Laulaja Erika Vikman paljasti Instagramissa, että hän on päässyt suunnittelemaan oman nimikkovibraattorinsa.
Erik tunnetaan ”syntisten pöydän emäntänä” eikä hän pelkää puhua avoimesti seksistä ja seksuaalisuudesta, mikä tulee esille muun muassa hänen laulujensa sanoitusten kautta.
”Teemanani on tarttua erilaisiin tabuihin ja poistaa häpeää niiden ympäriltä, jotta meillä naisilla olisi tasa-arvoisempi maailma, jossa elää. Tämä kuuluu sanoituksina musiikissani, näkyy lavalla pukeutumisessani ja somessa mun tavalla ottaa kantaa asioihin, josta ihmiset helposti vaikenee,” Erika sanoo.
Erika kertoo löytäneensä uudeksi yhteistyökumppanikseen tanskalaisen Sinful-yrityksen, jonka missiona on tuoda kaikkien arkeen lisää rakkautta ja läheisyyttä. Erika on saanut kunnian suunnitella kyseiselle yritykselle oman, erikamaisen vibraattorin.
”Sain kunnian suunnitella Sinfulin valikoimaan oman nimikkovibraattorin, josta tuli ihan super kaunis pakkausta myöten. Tämä säihkyvän kultainen Magic wand osaa loihtia itsestään erilaisia värinärytmejä ja nopeuksia, joiden avulla pääset kokemaan nautinnon koko kirjon,” Erika kertoo Instagramissa.
”Ota oma nautintosi ylpeästi haltuun – se on Syntisten kuningattaren käsky!” Erika vielä käskyttää.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Seiska: Tähän Erika Helinin minimibudjetti kului viikon aikana: "Hinnatkin ovat nousseet..."
- IL: Näin Erika Helin kommentoi osallistumistaan Rikkaat ja rahattomat-sarjaan - poikkeusjärjestely
- Isot ovet käymässä: Erik ten Hagin kärsivällisyys koetuksella epävarman supertähden kanssa
- Podcast: Näin paljon Erika Helin tienaa Onlyfansista kuukaudessa: "Toihan on vuosipalkka"
- Erika Vikmanin yllätysuutinen: "Saa onnitella!"
- Erika Vikmanin seuraajalla meni herne nenään: näin Erika napautti takaisin
- Erika Vikman jälleen vauhdissa! New Yorkista Tampereelle: kuvat!
UUTISANKKA Raha
Mainos

Suomalainen DJ Bangkokissa kuumassa paljastavassa alusasussa: jäätävä kuva!

Somekuumis minigolffaamassa mini-asussa: nyt näkyy kyllä ihan kaikki!

MTV Uutiset: Esko Eerikäinen ei anna ”päänaukojien” estää häntä lakkaamasta kynsiään

Marika Fingerroosin kuvassa komeilee karvainen yksityiskohta: ”BTW, sulla on…”

Apu: Anna Puu kommentoi kohun aiheuttanutta somekuvaansa: ”Mikään ei riitä”

Manchester City -manageri Pep Guardiola käärmeissään Euroviisujen takia – “Kiitos vain kovasti”

Onlyfans-kuumiksen jättimäiset tissit pursusivat rintaliiveistä: kuvat!

Valmista pekonipizza leffailtaan tai iltapalaksi: helppo ohje!

Jenni Alexandrovan yllättävä bikinikuva: näin hän nauttii viinistä

Liverpoolin luottopakki uskoo joukkueen uudelleenrakennukseen: “Se on suunnitelmamme”
Mainos
Mainos

Playboy-hottis heilutteli melonejaan minimaalisessa topissa: video!

19-vuotias pyllyjulkkis pelkässä t-paidassa: unohti housut!

Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi

Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa

PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!

Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”

Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!

Miki Liukkosen synkkä olotila vetää sanattomaksi: ”Olen voinut erittäin huonosti”

Billie Eilish kyllästyi hänen tyylinsä kritisoimiseen: ”Antakaa naisten olla olemassa”

Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Mainos
Kuumat


Playboy-hottis heilutteli melonejaan minimaalisessa topissa: video!
Playboyssa ja Maximissakin taannoin poseerannut miesten päiväuni Ana Lorde ihastuttaa seuraajiaan nykyään sosiaalisessa mediassa ja jättää heidät sanattomaksi upeilla julkaisuillaan....


19-vuotias pyllyjulkkis pelkässä t-paidassa: unohti housut!
19-vuotias teksasilainen pyllykaunotar Tayler Hills saa seuraajiensa leuat loksahtamaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 4,6 miljoonaa seuraajaa Instagramissa...


Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Charly...


Onlyfans-tähdet alusasuissa kukkakimput käsissään: jestas, mikä video!
Somekuumis Francia James on saanut kalastettua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Hän ihastuttaa seuraajiaan...


Italialainen somekuumis ohuttakin ohuemmassa bodyssä: kaikki paistaa läpi!
Italialainen somekuumis Alex Mucci saa seuraajiensa leuat loksahtamaan kuumilla somekuvillaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa,...


Tältä Onlyfans-kuumis Crista Jaatinen näyttää tennisasussa: kuvat ja video!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen tunnetaan etenkin menestyksekkäästä Onlyfansistään. Hän ihastuttaa yli 40 000 seuraajaansa Instagramissa julkaisemalla jatkuvasti kuumaa materiaalia itsestään...


Tatuoitu somekuumis esitteli kroppansa alusvaatteisillaan: nännit vilahtavat – video!
Somehottis Jill Hardener jättää seuraajat sanattomaksi upeilla kuvillaan. Jilliä seuraa Instagramissa jo yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina kieli...


Ukrainan povipommi tankkasi autoa Shellillä tissit paljaana: kuvat!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän on kerännyt itselleen jo yli 3,9 miljoonaa seuraajaa somessa ja fanien...


Suomalainen Onlyfans-hottis kuumissa bikinikuvissa: katso kuvat!
Suomalainen Onlyfans-malli Erika Helin on saanut kalastettua itselleen jo yli 113 000 seuraajaa Instagramissa ja lisää tulee. Erika asuu nykyään...


Savonlinnan povipommin rinnat pursuilivat mekosta Turkissa: video!
Savonlinnan povipommi Pasha Pozdniakova ihastuttaa seuraajiaan jatkuvasti sosiaalisessa mediassa julkaisemalla kuumaa kuvamateriaalia. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 1,8...
Mainos
Urheilu


Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
Päättyneellä valioliigakaudella upeita otteita esittänyt Newcastlen Bruno Guimaraes on siirtohuhujen kohteena. Brassitaiturin perässä on useampi La Liga-seura, mutta kiinnostusta riittää...


Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
Chelsea ja Manchester City ovat käynnistäneet alustavat neuvottelut Mateo Kovacicin siirtymisestä Etihadille. Lontoolaisjoukkue Chelsean keskikenttäpelaaja, Mateo Kovacic, 29, on herättänyt...


PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!
Jose Mourinhon jatkon AS Roman peräsimessä uskotaan olevan pitkälti kiinni tänään pelattavan Eurooppa-liigan finaalin lopputuloksesta. Roma-pomo, Tiago Pinto, oli suhteellisen...


Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”
Athletic Bilbaon Ander Herrera varoittaa entistä seuraansa Manchester Unitedia eksymästä väärille poluille kesän siirtomarkkinoilla. Unitediin on linkitetty useita korkean profiilin...


Lähde: Real Madridin tähtihyökkääjä seuraamassa Ronaldon jalanjäljissä – Päätös jo syntynyt
Nähdäänkö ensi kaudella Real-tähtien jälleennäkeminen Saudi-Arabian liigassa? Real Madridin Karim Benzema on saanut useiden lähteiden mukaan valtaisan tarjouksen Saudi-Arbiasta. Miehelle...


Jälleen yksi pysti jaossa! Eurooppa-liigan finaali pelataan huomenna: ”Etu ei ole kummankaan puolella”
Eurooppa-liiga on edennyt finaalivaiheeseen ja jäljellä on kilpailun kaksi parasta joukkuetta. Sevilla-luotsi, Jose Luis Mendilibar uskoo, että AS Roma tulee...


Juventuksen pistevähennys-tapaus saatiin viimein päätökseen – Se maksoi seuralle lopulta todella kalliisti
Juventuksen ja Italian urheiluviranomaisten välinen tapaus torinolaisseuran väärin kirjaamiin palkka- ja siirtosummin liittyen on saatu soviteltua. Sovittelu maksoi lopulta Juvelle...
Ruoka


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Sirpa: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko