Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Erika Vikman julkaisi kuvia kodistaan: seuraajat huomasivat yksityiskohdan

Erika Vikman julkaisi kuvia kodistaan: seuraajat huomasivat yksityiskohdan
Instagram / @erikavikman

Laulaja Erika Vikman on saanut kesän keikat päätökseen ja seuraavana vuorossa ovat syksyn keikat.

Erika kertoi somessa tänä keväänä ostaneensa ensimmäisen asuntonsa. Nyt hän on julkaissut Instagramissa kuvasarjan, jossa hän esittelee uuden asuntonsa uutta sohvaa. Sohvalla löhöilevä Erika kertoo kuvatekstissä, että omalla kodilla on hänelle suuri merkitys.

”Viime keväänä hankin unelmieni ensiasunnon. Silloin tajusin, kuinka iso merkitys kodilla on. Koti edustaa mulle rauhaa, tilaa, turvaa, yksityisyyttä, paineettomuutta, boheemia kauneutta ja epätäydellisyyttä,” Erika kirjoittaa.

”Poplaulajana vietän keskivertoa vähemmän aikaa kotona, joten vapaat kotipäivät on todellista luksusta,” hän kertoo.

Ruskea sohva ja sen alla komeileva vihreä matto sopivat hyvin yhteen.

”Mun suosikkipaikka kotona on olohuone. Jättimäiset ikkunat ja melkein taivaaseen asti ulottuva katto antaa tilaa haaveilla, hengittää, latautua ja laiskotella. Siispä, hankin uuteen kotiini elämäni ensimmäisen LÖHÖSOHVAN,” hän päättää.

Seuraajat ovat kommentoineet ahkerasti kommenttikentässä ja kiinnittäneet huomiota mielenkiintoiseen yksityiskohtaan: Erikan paitaan. Paidassa lukee suomennettuna ”exäni on suurin fanini.”

”Sun paita on goals,” eräs sanoo.

”Toi paita,” toinen ihastelee.

”Tarkoittaako tuo paita iso D:tä?” miettii seuraava.

”Ja toi paita, where did u get that?!” kysyy eräs.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos