Julkkikset
Billie Eilish rikkoi Insta-ennätyksen: miljoona tykkäystä 6 minuutissa

Billie Eilish on tottunut olemaan otsikoissa. Vain 19-vuotias laulajatähti tunnetaan muun muassa upeasta Ocean Eyes -kappaleestaan ja hän on voittanut jo muutamia Grammy -palkintoja ja saanut itselleen suuren seuraajakunnan. Pelkästään Instagramissa häntä seuraa jopa 84.8 miljoonaa seuraajaa. Musiikkinsa lisäksi Eilish tunnetaan myös räväkästä tyylistään. Hiljattain nuori nainen pääsi otsikoille vaihtaessaan hiusten värinsä vihreä-mustasta blondiin.
Eilish aloitti faniensa kiusoittelemisen muutama tunti ennen hiustensa värjäämistä.
“Arvaatko, mikä väri?” hän kyseli Instagram stoorissaan ja fanit jäivät innolla odottamaan lopputulosta.
He alkoivat heti arvuutella, minkä värin laulaja oli tällä kertaa valinnut. Eilish tunnetaan siitä, että hän värjää hiuksiaan kummallisen värisiksi jatkuvasti.
View this post on Instagram
Uusi hiusväri ansaitsi miljoona tykkäystä alle 6 minuutissa
Ennen vihreää väriä, Eilishin hiukset on nähty kaikissa sateenkaaren väreissä. Hänellä on ollut muun muassa hopeiset, violetit, mustat ja siniset hiukset vuosien varrella. Vaikka jotkut fanit arvelivat uuden värin olevan myös räväkkä, Eilish päätti palata juurilleen. Hän nimittäin on syntyjään blondi.
“Nipistäkää minua,” Eilish sanoi Instagram julkaisussaan, jossa hän esitteli uuden hiusvärinsä.
Fanit alkoivat heti tukea laulajaa tykkäyksillä ja kommenteilla. Tällä hetkellä julkaisussa on yli 22 miljoonaa tykkäystä ja yli 358 000 kommenttia. Julkaisu rikkoi ennätyksiä, sillä Eilishin kuva sai miljoona tykkäystä vain noin 6 minuutissa.
View this post on Instagram
Viimeisin vastaava ennätys rikottiin vuonna 2018, kun Selena Gomez rikkoi ennätyksen 26-vuotissynttäreiden kunniaksi otetulla kuvallaan. Gomez nappasi tällöin miljoona tykkäystä alle 13 minuutissa.
Jäämme innolla odottamaan sitä, kuinka kauan Eilish meinaa pysytellä blondina.