Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Anssi Kela on jo vetänyt 1499 keikkaa: ”Ei muistikuvia”

Antti Tuisku on jo vetänyt 1499 keikkaa: "Ei muistikuvia"
Instagram / @anssikela

Suomen tunnetuimpiin artisteihin kuuluva Anssi Kela tunnetaan monista hittibiiseistään, kuten Mikan Faijan BMW ja Puistossa.

Kela on keikkaillut jo vuodesta 2000 saakka ja nyt hän on paljastanut Instagramissa, että tänä lauantaina pidettävä keikka ylittää melkoisen virstanpylvään.

”Lauantain keikka Tavastialla on 1500. keikkani sooloartistina,” Kela kirjoittaa somessa julkaisemansa kuvaparin yhteydessä.

”Esiinnyin ensimmäisen kerran Anssi Kelana lokakuussa 2000. Pekka ja Susi -yhtyeessä keikkoja oli takana jo parisen sataa, mutta nyt tilanne oli uusi ja jännittävä: en ollut enää yksi bändistä, vaan keskipiste. Reaktorin ydin. Sooloartisti,” Kela kirjoittaa somessa.

”1500 keikkaa. Vuosiin nähden se ei ole valtava määrä: tasaisella vauhdilla n. 70 keikkaa vuodessa. Mutta kyyti on ollut kaikkea muuta kuin tasaista. On ollut vuosia, jolloin keikkaa ei ole pahemmin pukannut. Ja välillä taas rauta on ollut niin kuumaa, että sitä on saanut mäiskiä parinsadan keikan tahtia,” hän sanoo.

”Kun katselee koko listaa, niin määrä hengästyttää. Olenko oikeasti tehnyt tuon kaiken? Keikat vilisevät silmissä, monista ei ole minkäänlaisia muistikuvia. Mutta useimmista nousee muistoja. Ei välttämättä itse keikoista, mutta matkoista, paikoista, ihmisistä, tilanteista,” hän jatkaa.

”1500 keikkaa, ja nautin niistä aina vain enemmän. Opin edelleen lisää. Pidän soittamisesta rakkaiden bändikavereitteni kanssa. Venytämme jatkuvasti yhteisen tekemisen rajoja, löydämme uutta. Uskallamme enemmän.”

Katso Anssin kuvapari täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos