Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Anniina Valtonen kertoo: haukuttiin pataluhaksi 12-vuotiaana, kiusaajat kopioivat läksyjä…

Anniina Valtonen kertoo: haukuttiin pataluhaksi 12-vuotiaana, kiusaajat kopioivat läksyjä...
Instagram / Anniina Valtonen

Vuoden esiintyjän Venla-palkinnolla palkittu meteorologi Anniina Valtonen ei koskaan uskonut tulevansa esiintyjäksi, saatikka palkituksi sellaiseksi. Hän kertoi Seuralle, että kouluaikoina häntä kiusattiin ja harrastajateatterissakin haukuttiin.

Venla-gaalassa kutsuvieraiden joukossa Anniina ei tuntenut oloaan kotoisaksi.

”Kun menen uusien ihmisten keskelle, jään herkästi taka-alalle. Kiertelen nurkkia, kunnes näen jonkun tutun. Ja nyt kun lämpiö oli täynnä oikeita tähtiä, katselin kengänkärkiäni ja ihmettelin, mitä tässä porukassa oikein teen,” Anniina kertoi Seuralle.

Kun ehdolla ollut Anniina sitten voitti, kiitospuhettakaan ei ollut valmiina. Hän sai kuitenkin lausuttua kiitoksen sanat ja kertoi samalla, ettei hänestä koskaan pitänyt tulla esiintyjää.

Anniinan ollessa vain 12-vuotias harrastajateatterin ohjaaja oli haukkunut Anniinan pataluhaksi. Tanssimista ja esiintymistä rakastanut Anniina lopetti teatterin.

”Olin aina rakastanut esiintymistä, laulamista ja tanssimista, ja se kaikki sammui siihen nöyryytykseen,” hän kertoi.

”Olin aikamoinen seinäruusu koko yläasteen. Opin olemaan näkymätön ja tarkkailemaan herkeämättä muiden reaktioita.”

Asiaa ei helpottanut se, että yläasteella vainosi joukko kiusaajia.

”Näkymättömyyteni suojasi minua, samoin se, että kävin kiusaajien kanssa sanatonta vaihtokauppaa. Annoin heidän kopioida läksyjäni,” Anniina paljasti.

”Mutta olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että olen rohkaistunut. Ja jaksan elämäni loppuun asti toitottaa, ettei kynnysmatoksi pidä ryhtyä. Ja jos on – niin kuin minä – kuitenkin ryhtynyt, roolista on mahdollista pyristellä eroon,” hän lisää.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos