Pidetään yhteyttä
Pussit.com

Julkkikset

Anna Erikssonin W-elokuvan katsojaluvut pohjamudissa: katsoisitko tämän?

Anna Erikssonin W-elokuvan katsojaluvut pohjamudissa: katsoisitko tämän?
Instagram / Anna Eriksson

Laulajanakin tutun Anna Erikssonin uusi taide-elokuva W tuli ensi-iltaan 23.9. Avausviikonloppuna leffan katsojamääräksi jäi vain 167 katsojaa Suomen Elokuvasäätiön mukaan. Leffaa esitettiin 11 salissa.

Elokuvassa pääosaa näyttelee Anna itse, jonka lisäksi hän on myös ohjannut ja käsikirjoittanut sen. Elokuvan tuottaja on hänen puolisonsa Matti Pyykkö.

Elokuvan päähahmo on kuolemansairas Eurooppa-niminen nainen, joka viettää aikaansa kiinalaisen miesrobotin kanssa. Elokuvassa nähdään rajuja alastonkohtauksia, joissa osassa Annalla on päällään vain metallihäkkyrä. Hänet nähdään muun muassa istumassa alastomana sähkötuolissa. Kyseessä on siis leffa, joka ei varmasti ole ihan jokaisen mieleen.

Anna on aikaisemmin sanonut, ettei taide-elokuva ole tarkoitettu kaikille. Annan aikaisempi elokuva, M, palkittiin useaan otteeseen.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos

PitbullSPINS.com tarjoaa: 21 ilmaiskierrosta ilman talletusta

  • Lunasta pelkällä rekisteröitymisellä 21 ilmaiskierrosta 21 Casinolle!
  • Ensimmäisestä talletuksesta jopa 121% bonus 300€ asti
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos

Mainos