Julkkikset
Anna Abreu nauttii auringosta tänä kesänä: ruskettunut kroppa, biksut ja uima-allas

Laulaja Anna Abreu (31) tähdittää pian tulevaa Vain elämää -kautta. Sitä ennen laulaja näyttää kuitenkin nauttivan mahtavasta Suomen kesästä oman kotinsa uima-altaan liepeillä. Sunnuntaina Anna julkaisi kuvaparin, jossa hän esittelee ruskettuneen bikinikroppansa ja upean uima-altaansa.
Kuvaparin ensimmäisessä kuvassa Anna kävelee altaan reunalla sinisessä bikinin yläosassa ja kirjavassa alaosassa. Kuvasta näkyy selvästi, että Anna on nauttinut auringon lämmöstä: ruskettunut bikinikroppa on kadehdittava. Toisessa kuvassa hän seisoskelee rennosti uima-altaassa aurinkolasit kasvoillaan.
”Oman elämäni Mariah Carey,” hän kirjoittaa kuvatekstissä.
Kommenteissa on ihasteltu Annan kuumaa kroppaa tuliemojien kera.
Annan upea koti ja kyseinen uima-allas sijaitsevat Espoossa pellon laidalla. Seiska kertoo, että laulaja osti kodin miehensä Lauri Heiskarin kanssa vuonna 2018 ja pariskunta maksoi siitä 668 000 euroa.
Ökykodissa on viisi huonetta, avokeittiö ja tilava olohuone sähkötakkoineen. Kodista löytyy myös kodinhoitohuone, kylpyhuoneosasto, sauna ja kuntosali. Autotalliin mahtuu helposti kaksi menopeliä parkkiin. Takapihalla pariskunta pääsee nauttimaan tilavasta terassista sekä tietysti kuvissa näkyvästä uima-altaasta. Mojovaa luksusta!
Samankaltaisia uutisia
- Anna Abreun tyylit vuosien varrelta: "Ei oo sanoja"
- Anna Abreun bikinikuva sai somen sekaisin: kuvan taustalla viekas idea
- Tappara ylivoimainen SM-liigan ensimmäisessä finaalissa - Pelicans-valmentaja Niemelä riehui: ”V**** mitä touhua!”
- Anna Abreu megaseksikkäässä keikka-asussa verkkosukkahousuissa ja saappaissa - kuvat!
- Anna Abreu unohti käyttäytyä coolisti: uuden biisin yllärimenestys kirvoitti reaktion
- Anna Puun yllättävä vessakokeilu Keniassa: kuvasarja!
- Näin paljon Anna Abreun Rovaniemen keikkaa odotetaan: "Mestat kuulemma tukossa"
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet?
-
Benjamin Peltosen kuvalla hämmästyttävä yhdennäköisyys superjulkimon kanssa: kuva!
-
Anna Abreun erikoinen vappupyyntö somessa: ”Ootteko messis?”
-
Anna Abreun uusi megahitti nousee listoilla: vain tämä artisti on Annan edellä
-
Anna Abreu unohti käyttäytyä coolisti: uuden biisin yllärimenestys kirvoitti reaktion
-
Anna Abreun uusi kappale sai tulisen vastaanoton: näin some kommentoi
-
Annoilta uutta musaa! Anna Puu ja Anna Abreu vauhdissa
-
Anna Abreun tyylit vuosien varrelta: ”Ei oo sanoja”
-
Anna Abreun bikinikuva sai somen sekaisin: kuvan taustalla viekas idea
-
Anna Abreu julkaisi tiiserin uudesta biisistään: ”Tää ei voi olla mitää muuta ku…”
-
Anna Abreu vihjaili somessa kuuman kuvan kera: ”Pitäskö pikkuhiljaa ruveta…”
-
Norjalainen fitness-tähti niukoissa bikineissä: onko tässä täydellinen bikinikroppa?
-
Näin kuumana kurvikaunotar nähdään Miamin rannoilla – jestas, mikä kroppa!
-
Uimapukumalli asetteli bikinin alaosaa paikoilleen: tämä video on pakko katsoa kahdesti!
-
Onlyfans-tähti kylpyammeessa niin niukoissa bikineissä, että mitään ei jää arvailujen varaan
-
Somekuumis mutakylvyssä pelkissä bikineissä: nyt on märkää!
-
OnlyFans-povipommi esitteli öljytyt rinnat niukassa bikinissä: kohta lipsahtaa!
-
Englantilainen somekaunotar kimaltavissa bikineissä peppu kohti kameraa – ja tässä vasta pylly onkin!
-
Näin paljon Anna Abreun Rovaniemen keikkaa odotetaan: ”Mestat kuulemma tukossa”
-
Anna Abreu megaseksikkäässä keikka-asussa verkkosukkahousuissa ja saappaissa – kuvat!
-
Australialainen povipommi värikkäässä uima-asussa: paljasti rintavarustuksen!
-
Mahdollisesti maailman kuumin bikinikroppa: amerikkalainen sotilas bikinivideolla
-
Poppari Pihlajan tanssijoita kourittiin keikalla: näin Pihlaja ja Anna Abreu kommentoivat
-
OnlyFans-tähti öljysi itseään bikineissä: näin kuumis valmistautuu auringonottoon
-
Los Angelesin DJ minibikineissä paratiisimaisemissa: täydellisyyttä hipova kroppa!
-
Onlyfans-tähti Elina Tervo kosketteli kookoksia ystävänsä kanssa biksut yllään: kuuma kuva paratiisista!
-
OnlyFans-kuumis avasi haaransa ja esitteli kroppaansa: onko tämä jo liian estotonta?
-
Los Angelesin DJ Balilla olemattomissa bikineissä – kuuma kuva leviää!
-
Anna Abreu kärsii monelle tutusta ongelmasta: harvinaisen henkilökohtainen paljastus popparilta
-
TV-juontaja Balilla kelluvan aamiaisen ääressä pelkissä stringibikineissä – mikä kroppa!
Mainos

Marika Fingerroosin kuvassa komeilee karvainen yksityiskohta: ”BTW, sulla on…”

Apu: Anna Puu kommentoi kohun aiheuttanutta somekuvaansa: ”Mikään ei riitä”

Manchester City -manageri Pep Guardiola käärmeissään Euroviisujen takia – “Kiitos vain kovasti”

Onlyfans-kuumiksen jättimäiset tissit pursusivat rintaliiveistä: kuvat!

Valmista pekonipizza leffailtaan tai iltapalaksi: helppo ohje!

Jenni Alexandrovan yllättävä bikinikuva: näin hän nauttii viinistä

Liverpoolin luottopakki uskoo joukkueen uudelleenrakennukseen: “Se on suunnitelmamme”

Onlyfansin kuumis täysin alasti: kuva tarvitsi sensuuria!

Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut

Iida Ketolan kesäiset lomakuvat Amsterdamista: upeat kaupunkikuvat
Mainos
Mainos

Playboy-kurvitar twerkkasi niin, että pakarat läpsähtelivät: katso video äänen kanssa!

Somekaunotar täysin alastomana videolla! Poistetaanko tämä video?

Onlyfans-hottiksen jättimäinen pylly pursuilee alusasusta: jäätävät kuvat!

Suomalainen Playboy-hottis seksikkäänä lentoemona: kuva!

Uskomatonta! – ManU:n pelaaja jälleen rajujen syytösten kohteena

Syövästä parantunut Jucci Hellström aikoo saada lihaksensa takaisin: katso kuva!

Joel Harkimon hulvaton video Jannista saa seuraajat nauramaan vedet silmissä

Mikro mutakakku viidessä minuutissa: superhelppoa herkkua!

Näin näyttävästi Erika Vikman valmistautuu festarikesään: kuumat kuvat!

Superhelppo ja täyttävä kanariisivuoka: yksinkertainen ohje illallisen valmistukseen
Mainos
Kuumat


Playboy-kurvitar twerkkasi niin, että pakarat läpsähtelivät: katso video äänen kanssa!
Somekaunotar Ana Lorde loksauttaa seuraajiensa leuat vähän väliä julkaisemalla materiaalia, jossa hän esittelee paljasta pintaa. Playboyssa ja Maximissakin taannoin poseerannut...


Somekaunotar täysin alastomana videolla! Poistetaanko tämä video?
Somekuumis ja Onlyfans-hottis Jill Hardener esittelee mielellään paljasta pintaa somessa varsin estottomasti. Jo reilu 4,7 miljoonaa seuraajaa itselleen kerännyt Playboy-kuumis...


Onlyfans-hottiksen jättimäinen pylly pursuilee alusasusta: jäätävät kuvat!
Pennsylvaniasta kotoisin oleva hottis Samantha Gangewere ihastuttaa seuraajiaan somessa julkaisemalla usein kuumaa kuvamateriaalia. Hän on saanut kalastettua itselleen yli 2...


Suomalainen Playboy-hottis seksikkäänä lentoemona: kuva!
Savonlinnalainen Onlyfans-hottis Pasha Pozdniakova oli ensimmäinen suomalainen pluskoon malli, joka pääsi poseeraamaan taannoin Playboyn sivuilla. Pasha toimii nykyään somevaikuttajana ja...


Onlyfans-hottis läpinäkyvässä alusasussa: kriittiset paikat paistavat läpi!
Somejulkkis Jessy Ren on saanut saalistettua itselleen miljoonia seuraajia somessa kahdella eri Instagram-tilillään. Jessyllä on myös oma Onlyfans-tili, jossa hän...


Amerikkalais-DJ bikinineissä joka paikassa – jopa auton takapenkillä!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan ihastuttaa seuraajiaan sosiaalisessa mediassa julkaisemalla usein paljastavaa materiaalia. Charly on saanut lassottua itselleen yli 4,6 miljoonaa...


Aikuisviihdetähti heilutteli silikonipeppuaan videolla: tämä saa silmät vietereiksi!
Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu näyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa ja lisää vain...


Onlyfans-malli nosti topin tissien yli: kuuma kuva Onlyfans-livestä
Sometähti Violet Summers saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 13 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä vain...


Näistä pikkubiksuista lipsahtaa! Povipommin tissit pursuilevat estottomasti
Povekas somejulkkis Grace Boor saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän nimittäin julkaisee usein rintavia kuvia Instagramissa poseeraten pienissä bikineissä ja niukoissa...


7 miljoonan seuraama somehottis vilautteli pyllyä julkisella paikalla: kuvat!
Somehottis Faith Lianne on saanut kalastettua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää tulee, sillä hän julkaisee usein...
Mainos
Urheilu


Uskomatonta! – ManU:n pelaaja jälleen rajujen syytösten kohteena
Manchester Unitedia edustava Antony on vakavien syytösten kohteena. Brasilialaisen entinen seurustelukumppani, Gabriela Cavallin väittää ManU-pelaajan käyttäytyneen väkivaltaisesti häntä kohtaan heidän...


Lionel Messin isä väläytti yllättävän mahdollisuuden supertähden tulevaisuudesta – “Se on vaihtoehto”
Lionel Messin siirtosaagassa lähestytään huipennusta. Argentiinalaisen isä väläytti maanantaina, että paluu Barcelonaan voisi sittenkin olla mahdollinen. Lionel Messin siirtohuhut ovat...


Raskaansarjan jättiläisten välillä kipinöi: ”Voisin tyrmätä sinut 15 tuopin jälkeen”
Tyson Furyn ja Francis Ngannoun välille on viritelty huippukohtaamista jo pidemmän aikaa. Toistaiseksi mitään ei olla lyöty lukkoon, mutta miesten...


Real Madrid suunnittelee sensaatiomaista temppua: City-tähti empii jatkoaan
Erling Haaland on ollut yksi kuluvan jalkapallokauden sensaatioista. Supertähti on pysynyt vaitonaisena jatkonsa suhteen. Manchester Cityn kerrotaan toivovan mahdollisen triplamestaruuden...


Valtteri Bottas myönsi karun tosiasian Barcelonan GP:stä: “En pystynyt haastamaan ketään”
Valtteri Bottaksen kilpailusta Espanjan Barcelonassa ei paljoa ilonaiheita revitä. Suomalainen romahti kilpailussa täysin ja ylitti maaliviivan sijalla 19. eli toiseksi...


Nyt se on virallista! – Real Madridin tähtihyökkääjä lähtee: “Ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan”
Karim Benzeman tulevaisuudella on spekuloitu jo pitkään ja huhuissa on soudettu edes takaisin useita kertoja. Nyt huhuille saatiin kuitenkin päätös,...


Florida Panthersin suomalaissentteri täräytti joukkueensa finaaliesityksestä: “Eiköhän kaikki sen tiedä”
Florida Panthersin suomalaissentteri Anton Lundellin mukaan on yksi osa-alue, jolla erityisesti joukkueen on oltava parempi. Suomalaisittain nähtiin hienoa edustusta NHL:n...
Ruoka


Mikro mutakakku viidessä minuutissa: superhelppoa herkkua!
Kun mielesi tekee jotain makeaa, voit valmistaa mikro mutakakun vain muutamassa minuutissa. Mikro mutakakku on helpoista helpoin ja näppärä jälkkäri,...


Superhelppo ja täyttävä kanariisivuoka: yksinkertainen ohje illallisen valmistukseen
Superhelppo kanariisivuoka onnistuu myös aloittelevilta kokeilta ja sen pyöräyttämisessä ei mene kauaa. Uunissa kypsyvä maukas kanariisivuoka tarvitsee vain vajaa puoli...


Maittava mansikkapirtelö vain 15 minuutissa: superhelppo ohje!
Mansikkapirtelö on erinomainen herkku, jälkkäri tai välipala, jonka valmistaminen on superhelppoa. Valmistukseen tarvitaan vain pari ainesta sekä tehosekoitin. Mansikkapirtelö valmistuu...


Kotitekoinen tomaattikastike pizzaan – tällä helpolla ohjeella onnistut
Kotitekoinen tomaattikastike pizzaan on helppo valmistaa ja siinä menee vain noin 15 minuuttia. Jos tomaattikastike pizzaan jää siis kaupan hyllylle,...


Herkulliset juustosämpylät superhelpolla ohjeella: tällä ohjeella onnistut!
Maukkaat ja herkulliset juustosämpylät valmistuvat kotona superhelpolla ohjeella. Juustosämpylät kannattaa tarjoilla lämpimänä ja uunituoreena esimerkiksi voin tai kinkku-juustopäällisen kanssa. Alla...


Mansikka valkosuklaa juustokakku jälkkäripöytään tällä ohjeella
Juustokakut ovat helppoja kakkuja, joiden valmistamiseen ei tarvita uunia. Mansikka valkosuklaa juustokakku on jälkkäripöydän timantti ja se on monille maistuva...


Naan leipä ohje intialaisperäisen naanleivän valmistamiseen kotona – helppo!
Intialaisperäinen naanleipä on monen herkku ja sitä voi syödä niin keittojen lisukkeena kuin sinällään herkullisten täytteiden kanssa. Naan leipä ohje...


Suussa sulava Daim kakku valmistuu yksinkertaisella ohjeella: tällä onnistut!
Suussa sulava Daim kakku on maittava jälkkäri niin arkeen kuin juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta. Tämä Daim kakku...


Maittava juustokeitto kevyeksi lounaaksi tuoreen leivän kera: ohje!
Kermainen ja maittava juustokeitto on erinomainen lounas tarjottavaksi esimerkiksi tuoreen leivän kanssa. Juustokeitto valmistuu yksinkertaisella ohjeella ja valmistat näppärästi maukkaan...


Kesäinen raparperi mansikkapiirakka juhannuspöytään: tässä ohje!
Kesäinen raparperi mansikkapiirakka on helppo valmistaa ja sen voi valmistaa niin tuoreista täytteistä kuin pakastetuista. Raparperi mansikkapiirakka sopii esimerkiksi juhannuspöydän...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Harri leränen: Erna Huskon pyllykuva sai epämiellyttävää huomiota: ”Onks sussa mitään muuta…”
- ilariv: IL: Cha cha cha-biisi teki historiaa!
- Akrasia: Amerikkalais-DJ bikinineissä joka paikassa – jopa auton takapenkillä!
- Akrasia: Aikuisviihdetähti heilutteli silikonipeppuaan videolla: tämä saa silmät vietereiksi!
- Outi: Taiteilija Katariina Sourin taiteteos Käärijästä loksauttaa leuat: katso kuva!
- Mauri. Pesonen: Joel Harkimo avautui vaalipettymyksestään: ”Painettiin hommia aamusta yöhön…”
- U. Lehtonen: Podcast: Sointu Borg kertoo saamastaan seksitaudista: ”Leviää kuin rutto”